sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Synttärisunnuntai

Ah viikonloput! Ihana kun on mahdollisuus tehdä asioita itsekseen ja myös yhdessä koko perhe. Tänään aamulla kävin hot joogassa toiveena, että lämpimässä ja kosteassa vietetty 1,5h tekisi jotain tälle minun kohta kuukauden kestäneelle räkätukkoisuudelle. Ei merkittävää parannusta. Eikä pahennusta. Varmaan pakko kohta mennä lääkäriin hakemaan joku resepti, koska poskiontelontulehdukselta tämä kyllä haiskahtaa.. Harmi vaan, kun vakuutusyhtiö ystävällisesti irtisanoi sairaskuluvakuutukseni (pitkä tarina, edelleen kismittää), niin en edes uskalla kuvitella miten pitkään saa odottaa aikaa terveyskeskukseen..

No mutta, viikonlopun iloisin juttu oli ehdottomasti ystäväni Katjan pienen Ella tytön yksivuotissynttärit! Juhlat olivat ihanat, paikalla oli myös ulkomailla asuvat isovanhemmat. Nuo lapsethan ovat siis kaksikielisiä ja -kulttuurisia. Tarjoilut olivat ihanan prinsessahenkisiä - pienestä prinsessasta nyt puhumattakaan :) Voiko olla suloisempaa tyllihameilmestystä <3



Nooa oli juhlissa NIIN tyytyväinen ja onnellinen. Pari tuntia me siellä vietettiin ja ei kitinän kitinää, kun oli koko ajan uusia leluja, valtavia ilmapalloja sekä leikkiseuraa. Vielä kotonakin Nooa oli aivan uskomattoman hyväntuulinen. Katseltiin Putousta ja leikittiin olohuoneessa koko perhe. Olipa ihanan rentoa, olisipa illat aina tällaisia!



Huomenna saadaan aamulla taas mammakavereita kylään leikkiseuraksi. Aina mukavaa, kun on maanantaille jotain hauskaa tekemistä, niin ei tunnu hauskan viikonlopun jälkeen niin tylsältä. Tosi hauskan näköistä, kun kaikki meidän porukan taaperot nyt kävelee. Tuntuu, että vasta me nähtiin aina jossain Coffee Housessa ja naperot oli ihan nyyttejä. Minä en Nooan kanssa edes kyennyt lähtemään, vaan olin alun tapaamiset aina yksin. Nyt nuo muksut taapertaa ympäriinsä ja kiskoo toisiaan ja syö kenkiä ja kiipeää portaille ja.. :) Iloisia uutisiakin meidän mammajengiin kuuluu, sillä yksi meidän taaperoista ottaa maaliskuussa ison harppauksen, kun hänestä tulee isosisko pienelle tyttövauvalle. Ihana päästä näkemään ja pitämään ehkä sylissäkin pientä vauvaa sitten <3


4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla tätäkin kautta, että hauskaa oli! Kiitos itsellenne, vieraathan ne juhlat tekee! Ja hassu kolmen rusetin kuva Ellasta tossa, on kyllä itsensä näköinen noin niin kuin muuten! <3 Ja pulkka jäi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ella on NIIN ihana <3 Mun tekee mieli koko ajan omia se :) Ja toi kolme rusettia on just parasta :D Ja niin!! Se pulkka se oli, kun sanoin että jotain piti muistaa.. muistin vaan väärin, että tuoda, mut pitikin saada :) No mutta napatkaa perjantaina mukaan, jos muistatte :) Ja laita sille nyt sit joku sopiva hintalappu!

      Poista
  2. Ihana kun elät niin hengessä mukana! <3 Ja kiitos myös ma aamun piristyksestä :)

    VastaaPoista