torstai 18. joulukuuta 2014

AUTO

Kuka tunnistaa tämän paikan?


No, voisi olla ehkä mikä tahansa, mutta Kätilöopiston sairaalan aulahan se. Olin siellä tänään käymässä, kun ystävälläni oli aika rakenneultraan. Sinne kun ei voi lasta ottaa mukaan ja heillä on kuukauden verran Nooaa nuorempi poika, niin minä tarjouduin lapsenvahtihommiin. Vielä kun sattui niin sopivasti, että Juhiksellä oli aamupäivä vapaa. Meillä meni odottelu NIIN hienosti. Poika oli kuin pieni enkeli ja tutki minun tuomaani isoa lelukassia ihan tyynenä koko ultrauksen ajan. Minua oli vähän varoiteltu mahdollisella eroahdistusitkulla ja olinkin varautunut henkisillä korvatulpilla ja mietin jo kävelyreittejä aulassa tai pihalla, ettei huuto kuuluisi huoneeseen asti ja vanhemmat saisivat siellä keskittyä rauhassa tärkeään hetkeen.

Ja oi mikä onni, kaikki oli hyvin ja pieni pikkuveli sieltä on tulossa. Miten sitä onnistui itsekin jännittämään niin paljon! Oikein mahaa nipisteli kun odottelin yksin siinä aulassa aamulla, että tapaan tämän ystäväperheen. Lienee tuossa paikassa vain jotain niin kutkuttavaa/jännittävää/kammottavaa :D

Postauksen otsikko on kuitenkin "auto". Ajattelin, että on pakko jättää itselle muistilappu siitä, miten käsittämättömän upeita juttuja Nooan mielestä autot on. Auto on sana, joka kuullaan meillä noin miljoona kertaa päivässä. Heti herättyäkin pitäisi päästä ikkunaan katsomaan autoja. Ulkona käsi viuhuu ja pää kääntyy sitä hanakammin, mitä suurempi auto on näköpiirissä. Erilaiset traktorit ja rekka-autot saavat lähes haukkomaan henkeä. Ja kokoajan pitää hokea; "auto, auto, auto.."

Onkohan kaikilla lapsilla tämmöinen vaihe? Mietin vaan, että kun ei me Juhiksen kanssa olla mitenkään ihmeellisen "autoihmisiä". Eikä Nooalla oikein leluissakaan ole yhtään autoa, jos ei tuollaista taaperon potkuautoa lasketa..

No mutta, ihanahan se on nähdä pienen intoa! Hyvänä kakkosena tulee sitten joulukuuset. Jumbon iso joulukuusi sai kahdesti tänään ääneen naurut ilosta, kun näki sen :)

ps. Nooa on myös onnistunut kertaalleen sanomaan tällä viikolla "aippa" (vaippa) ja "maito"!!

6 kommenttia:

  1. Voi Nooa, pikku äijä! Niinku eilen puhuttiin, ei ainakaan tyttöjä nuo autot kiinnosta. Ja nuo sanat.. Emmi osaa sanoa vain äite :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooan voisi hyvin pukea päästä varpaisiin pinkkiin, niin ei siitä silti voisi erehtyä - se on niin poika kun poika vaan voi olla :) Mut ihanalla tavalla <3 Emmi on NIIN suloinen, niinku eilenkin.. mun tekee aina mieli adoptoida se, kun se lähestyy hymyillen ja katsoo niillä suurilla suloisilla silmillään :) :)

      Poista
  2. Beniä ei ole autot paljoa kiinnostaneet ennen kahta ikä vuotta ja nyttenkin muut lelut on suosikkeja. Ella puolestaan pärisee lattialla minkä tahansa mukana työnnettävän lelun kanssa,että tiedä sit noista sukupuolirooleista.Tai mistä ne oppii,että mikä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, niinpä! Hauskaa, että on erilaisia kiinnostuksia, mitkä ei ole mitenkään "opetettuja" :)

      Poista
  3. Teillä on sitten hyvä idea mitä ostaa joulupukin konttiin! :) Lapset ovat niin erilaisia.. Kaikilla ei tosiaankaan tule auto-vaihetta! Meidän esikoinen ei ole koskaan innostunut autoista, kun taas meidän kuopus joka nyt on 10kk etsii heti ensimmäisena aamulla käsiinsä auton ja pöristelee sillä ympäri kämppää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan (tiedän) että eräs isihenkilö on ainakin hommannut sellaisen kauko-ohjattavan auton, että tuolta mussukalta putoaa leuka lattiaan :) En tosin tiedä onko isompi vai pienempi mies siitä enemmän innoissaan :)

      Poista