maanantai 24. maaliskuuta 2014

Maitoaltistusta, osa 2

Tänään mentiin aamulla taas Itäkeskuksen Pikkujättiin ja toiveissa oli saada jo vähän selvyyttä Nooan oireiluun. Viimeviikkohan meni niin, että tiistai oli lähes oireeton ja sitten loppuviikon iho-oireet pahenivat asteittain. Perjantaina testauksen loputtua saatiin antaa allergialääke sekä aloittaa parin päivän hoitokuuri ihottumiin.

Tänään sitten lääkäri kuitenkin oli tylsä (okei okei, siis ihan tietenkin just asianmukainen) ja päätti, että testataan vielä B-maito, jotta saadaan luotettava tutkimustulos. Tällä kertaa me vietettiin vain kolme ja puoli tuntia lääkärikeskuksessa. Onneksi tilat siellä on tosi mukavat, valoisat ja rauhalliset, niin eipä tuo kovin paljon kotioloista kurjempaa ollut.



Päivä on mennyt aikalailla oireettomasti. Nyt jatketaan vielä tätä B-maitoa loppuviikko (viikonloppua lukuunottamatta). Pidetään edelleen tarkkaa kirjaa oireista (hurraa excel) ja ensiviikon maanantaina viimein päästään lääkärille purkuun. Sitä odotan kyllä tosi kamalan paljon. Vihdoin saadaan tietää, mistä tässä nyt on kysymys. Siis toivottavasti :) Ja mikäli maitoallergiadiagnoosi tulee, niin sitten päästään hoitamaan Kela-asiat ja saadaan toivottavasti nopeasti sieltä päätös erikoismaidon korvattavuudesta. Aika kallista tököttiä nimittäin omalla rahalla tuo spessumaito - varsinkin kun pikkujäbä sitä hyvällä ruokahalulla vetää :)

Ja sitten päästään myös laajentamaan ruokavaliota ja ottamaan puurot yms. kehiin. Ai että! Nyt vaan kärsivällisyyttä. Hmm.. pitää vissiin googlata mitä se on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti