Feeling blue..

Tämä ei kyllä ole ollut meidän viikko. Sairastelua, omien työpäiven peruuntumisia, yllättäviä 12h työpäiviä Juhiksella (yllättävyys siis vaan meidän välisestä informaatiokatkosta johtuen), todella haastavalla tuulella sekä syömalakossa oleva taapero...

Varasin juuri huomiselle lääkäriajan, koska tosiaan tuo syöminen on nyt ollut jo niin monta päivää aivan minimaalista (eilen ehkä banaanin verran, toissapäivänä päärynän verran), että alan huolestua. Tänään on mennyt alas vain maitoa ja sitäkin lounaalla ainoastaan 30ml (jonka tiedän siksi, kun yksi annos pullossa on tuon verran). Hammaskipukaan ei tätä selitä, sillä näkkäriäkin rouskutetaan, mutta kaikki tulee takaisin. Pahinta on se, että toinen itkee ja kiukkuaa, kun minä syön. Ihan niinkuin haluaisi ruokaa, mutta jotenkin ei silti pysty sitä syömään :( Tulee niin paha mieli. On tässä tullut viime päivinä kyllä useammatkin itkut itkettyä, kun harmittaa niin kovasti kaikki nykyiset ja menneet vaikeudet... Eilen Nooa oli kyllä kaiken kiukun keskellä ihana, kun istahdin lattialle ottamaan pienet itkut, niin se tuli ja halasi. On me jotain saatu sen päähän uppoamaan ihan oikein päin <3

Ainut, missä poika on tämän viikon aikana ollut tyytyväisenä, on rattaissa työnnellessä ja tutti suussa. Sitä tulemme tänään illallakin varmasti paljon harrastamaan. Jos tuossa huonossa kelissä kärryttelisi Alepalle ja takaisin, niin eikös siinä kuluttaisi jo suklaalevyn verran, joka voisi mupeltaa sitten illalla kun muksu nukahtaa..? ;) Onneksi saadaan pian yksi ystävä iltapäiväkahville. Nämä on muuten niitä päiviä, kuin seinät kutistuvat ja aloittaa jälleen kirjoittaa itsestään kirjaa otsikolla Maailman Surkein Äiti.

ps. maailman kauneimmat tulppaanit synttärilahjana ihanalta Tanjalta <3 Kiitos, nuo piristää!

Ärripurri

Ai että kun mamman pipoa taas puristaa. Mietin hetken, kirjoittako vai ei, koska olen tässä kuluneen viikon aikana törmännyt harmillisesti siihen ilmiöön, että äitiyden haasteista ei saisi ääneen valittaa, koska sillä loukkaa omasta tahdostaan lapsettomia. Tuollainen tekee surullisen olon, koska viimeiseksi ikinä tässä maailmassa nyt haluan loukata ketään :( Julkinen pahoitteluni siis, jos avoimuuteni on aihettanut pahaa mieltä. That being said, koen kuitenkin oikeudekseni kertoa valitsemallani tavalla arjen iloista ja suruista, hauskuutuksista ja ketutuksista. Siispä...

Yllä oleva kuva kuvastaa tätä päivää. Heräsin kipeänä, flunssa iski ihan nurkan takaa. Nooa oli yöllä heräillyt puolen tunnin välein ja "noussut ylös" kuudelta. Juhis parka siis aamulla ihan tööt. Ja minä ihan tööt. Ja Nooa väsymyksestä kiukkuisena. Syöminen tänään Nooalla on ollut äärimmäisen huonoa taas. Voi kun se muru osaisi kertoa, MIKSI kaikki ruoka on niin vastenmielistä. Ainut, mitä suostuu syömään, on banaani ja pienet paahtoleivän murut. Sitten päivän mittaan kiivetään itse (jep, tosi kiva taito) syöttötuoliin istumaan ja sanotaan "nam nam", niinkuin olisi nälkä. No varmaan onkin. Koetapa siinä nyt sitten selittää, että "äsken oli ruoka-aika ja sinulle oli tarjolla vaikka mitä ruokaa vaikka millä jekuilla höystettynä, et syönyt, seuraava ruoka on parin tunnin päästä." Joo, on myös koetettu kyseisellä hetkellä antaa kunnon ruoka. Ei kelpaa. 

Huh, miten paljon helpommalla arjessa pääsisi, jos lapsi suostuisi syömään!! Kun monta kertaa päivän aikana käy samat surkeat showt läpi, niin välillä kyllä tekee mieli heittää hanskat tiskiin.

Lisäksi illalla poika oli huonoimmalla tuulella ikinä, kitinä loppui hetkeksi vain kun tuli isompi itku. Pieni rauhoittuminen saatiin sillä, kun hikisen taistelun jälkeen haalaripukuisen pojan sai karateheitettyä rattaisiin ja lähdettiin pihalle haukkaamaan raitista ilmaa. Se teki itselle ja omalle päänsäryllekin ihan hyvää. Muun päivää onneksi pojat ovat olleet keskenään aika paljon menossa, että minä olen saanut levättyä nuhaani ja piinaavaa väsymystä pois. 

Tämmöisinä päivinä, sitä alkaa jo vakavasti epäillä itseäänkin äitinä.. että miten ihmeessä muut jaksaa, kun itsellä tekee vähän väliä tiukkaa??

No, onneksi suunta tästä on varmasti vain ylöspäin. Päivähoidon aloitus on varmasti se suurin syy, miksi arki täällä kotona takkuaa tällä hetkellä näin pahasti. Kyllä meillekin vielä varmasti koittaa iloisemmat ajat! Ainakin mulla on yks jännittävä, piristävä tukkaprojekti suunnitteilla ja sitä voinkin pian valottaa tarkemmin :) 

Kvaak

Tiedättekö, millä saa takuulla mun hermot poksahtamaan? Tai no, tästä vinkistä on oikeastaan hyötyä vain jos olet bussikuski. JÄTÄ VUORO AJAMATTA. Voi kirveli sentään! Muutenkin tähän vuorokauden sisään on mahtunut jos jonkinnäköistä vastoinkäymistä ja ikäviä muutoksia. Tänään meidän piti siis lähteä 14:45 bussilla Katjan luokse. Näitä busseja tällä meidän välillä kulkee siis pari kertaa aamupäivällä ja pari kertaa iltapäivällä. Oltiin tosi hyvissä ajoin pysäkillä ja odotettiin.. ja odotettiin.. hermot kiristyy.. Nooa kitisee.. äiti kitisee.. odotetaan, odotetaan, kylmä on.. tuulee.. vähän kolmen jälkeen luovutetaan - ei lentokentältä tähän meidän risteykseen nyt mitenkään päin aja yli puolta tuntia. Ei sitä bussia tule.

Häntä koipien välissä palattiin takaisin kotiin. Oma olo on tänään ollut tosi väsynyt ja taas kerran flunssaisempi. Yleensä sairastan ehkä joka toinen vuosi pienen flunssan, joten en voi käsittää, miten nyt olen ollut jo kohta 1,5kk kipeänä!!

Jotain mukavaakin, käytiin eilen hakemassa joulukuusi. Meillä ei ole ikinä ollut yhtään joulukoristeita, mutta nyt kun on tuo muksu ja vielä kun se niin rakastaa kaikkia näkemiään joulukuusia, niin pitihän meidän saada oma. Tosi söpö tuo on, vaikkakin se piti turvallisuussyistä ahdistaa tuonne nurkkaan, ettei Nooa kaada sitä päälleen.

 Tähän olisi siis kyllä odottamassa ihanat pallot myös, mutta.. eilen yksi meni rikki kun Nooa heitti sen lattialle ja se särkyi pieniksi sirpaleiksi. Vaihtoehto on siis ripustaa boolssit vain tuonne latvaan (ööh..) tai ei ollenkaan. Veikkaan, että säästetään palleroiset ensijouluun!

Nooa muuten on oppinut muutamia leikkilauluja. Oh-he's-so-smart! Kun sille laulaa "kolme pientä ankkaa lähti leeeeeikkimään..", niin kun tulee kohta "kvaak, kvaak, kvaak", niin Nooa tekee kädellä oikean liikkeen ja sanoo "vaa, vaa" <3 Samoin joka kerta kun soi tai lauletaan "if you're happy and you know it clap your hands", niin Nooa taputtaa oikeassa kohdassa käsillään. Tosin masuaan. Ja tämä on ihan mysteeri mistä on oppinut, sillä me ei olla tätä leikitetty. Ehkä se vaan ymmärtää englantia :)

Pilvisiä aamuja

En olettanutkaan, että taaperon hoitaminen on jotenkin helppoa ja aina mukavaa. Mutta eikö sen edes välillä pitäisi olla? Ottaisin niin mielelläni vaikka 10 uhmakohtausta päivässä, jos niiden välillä saisi vallita jonkinlainen rauha maassa. Tässä nyt sekottuu jo oma uupumus huolestumiseen. Miksi pojan on niin hankala olla? Miksi hän on jatkuvasti ärtyisä ja kiukkuinen? Miksi hän ei huoli lohdutusta vaan tappelee sitäkin vastaan?

Yhden käden sormilla pystyy laskemaan ne asiat, jotka hänet saa rauhoittumaan tai tyytyväiseksi: rattailla ajelu (max. puoli tuntia), kylpy (max. 10min), tanssittaminen sylissä (max. 15min) ja.. öö.. no jos oikein hauskuuttaa ja naurattaa kaikilla keinoin mitä pystyy keksimään (riippuu jaksamisesta, ehkä jopa 30min).

Tästä kun lasketaan, niin nukkumiset pois lukien jää vielä aika monta tuntia, kun toinen on känkkäränkkämörkö. Ja näennäisesti aivan ilman syytä!

Me saatiin eilen mummi tänne pikavisiitille ja se on tietysti ihan loistojuttu! Harmi vaan, että tähänkin Nooa reagoi ihan uudella tavalla. Mummi ei saa ottaa syliin ja auta armias, jos äiti edes ajattelisi poistua kotoa. Vessaan poistuminen saa jo paniikin aikaan, että nytkö hänet jätettiin ikuisesti vaan mummin kanssa. EDIT: kuvassa siis poikkeustilanne, kun ulkona jylläsi roska-auto!

Varasin juuri äsken maanantaille ajan meidän allergialääkärille, joka on myös lastentautien erikoislääkäri. Vähän tyhmälle tämmöisen asian kanssa tietysti tuntuu lääkäriin mennä, mutta jos nyt saataisiin edes varmistettua, että kyseessä ei ole mikään fyysinen vaiva tai joku allergia (joka voisi näin oudosti vaikuttaa olemiseen).

Itse olen suoraan sanottuna tosi väsynyt tällä hetkellä tähän.. öö.. elämään. Loman tarpeessa. Itkua vastaan joutuu taistelemaan monta kertaa päivässä ja puremaan hammasta. Stressikerroin on koholla aamulla jo valmiiksi, ja pelkää vaan, mitä päivä tuo tullessaan. Poikien on tarkoitus lähteä nyt viikonlopuksi mumman luokse Pohjanmaalle, Nooa vaan eilen oli nuhainen, että katsotaan miten reissun käy. Toivon kovasti, että pääsevät lähtemään, sillä selvästi tarvitsen nyt vähän akkujenlataamista itselle, että jaksaa taas vetää tätä maailman vaativinta (ja palkitsevinta?) roolia nimeltä Äiti.

ps. taaskin, tiedän että pitää olla kiitollinen siitä että ollaan saatu lapsi (olen) ja ymmärtää, että asiat voisi olla vielä NIIN paljon huonommin moneltakin kantilta (ymmärrän), mutta valitettavasti nämä järkiperäiset faktat eivät nyt poista tätä väsy-vitu-epäreiluus-murhe-oloa.

Ilon kautta?

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että Nooa ei ole ollut helpoin vauva. No, olisi kai yllätys, jos meillä nyt asuisi yksi päivänsädetaapero. Nooahan osaa olla tosi ihana; se hymyilee vieraille (naisille etenkin) ja osaa välillä antaa halauksen tai pusun. Kuitenkin, arki tämän taaperon kanssa on aika voimia vievää. Kun itse on ensimmäistä kertaa äitinä, eikä millään kiikareilla voi seurata kenenkään muun perheen 24/7 arkea, niin on kovin hankala sanoa, mikä on tavallista ja mikä ei. Siksipä yhtälailla välillä tuntee valittavansa turhasta ja välillä tajuaa, että hitto miten paljon helpommalla jotkut pääsee!

Onhan tuo lapsi kova kitisemään. Ja jos kitinää ei rauhoita leikittämällä, viihdyttämällä tai laulamalla, niin se muuttuu itkuksi. Tätä kitinää tavataan:

• jos rattailla liikkeellä ollessa rattaat pysähtyy enemmän kuin 5 sekuntia > ajatus kauppojen kiertelystä, rauhassa bussin odottamisesta tai edes normaalitahtisesta ruokaostosten teosta on mahdottomuus.
• jos lapsen yrittää jättää leikkimään itsekseen. Ajattelin, että 1v1kk osaisi jo leikkiä hetken aikaa itsekseen, mutta meillä maksimi on varmaankin 5 minuuttia ja tätä ei todellakaan tapahdu edes päivittäin > mahdottomuus tehdä mitään omaa kun Nooan hereillä ollessa.
• syödessä, koko ajan. Nooa ei pidä syömisestä, ellei ole ihan herkkuruokaa, silkinsileänä soseena ja silloinkin tosi nälkä. Muuten ruoka torjutaan käsillä, lusikalla syömisessä vaan leikitään ja jos yrittää ohjata lusikkaa kohti suuta, torjunta. Myös itse käsillä syöminen ei opastuksesta ja esimerkistä huolimatta onnistu, vaan ruoka vaan levitellään ja heitellään ympäriinsä > jokainen ruokahetki on jo etukäteen stressillä varustettu - molemmilla.
• autossa, jos matka kestää yli 10min > mahdottomuus lähteä autolla juuri minnekään. Hyvällä tuurilla on jaksettu semmoisia 20-30min matkoja, kun laulatetaan.

Kotona olo on pääasiassa sitä, että kun itse menet keittiöön, niin taapero seuraa ja roikkuu jalassa. Kun koetat vaikka pestä astian tai avaat jääkaapin, taapero alkaa kurkottelun ja kitinän. Kitinän, joka muuttuu itkuksi, jos jääkaappi menee kiinni tai hän ei saa jotain pöydällä olevaa tavaraa. Sama toistuu kylppärissä, makuuhuoneessa - minne ikinä meneekin. 

Toki välillä perässä saattaa hiihtää ihan neutraalin oloinen taapero, joka suostuu leikkimään sillä tavaralla, minkä hänelle heittää, mutta kyllä meillä tuo kitisevä versio hallitsee. 

Tästä seuraa tietenkin kaksi tunnetta: a) suunnaton ärsytys ja epäreiluuden tunne, sekä b) syyllisyys, ah tuo jokaisen äidin perustunne, syyllisyys siitä, että mitä olen tehnyt väärin? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Mitä pitäisi tehdä toisin? Mitä muut tekevät toisin? Miksi ärsyynnyn enkä jaksa pysyä positiivisena ja iloisena? 

Tällä hetkellä mielessä risteilee tietenkin paljon tuo päivähoidon aloittaminen. Olen alkanut pelätä sitä, mitä siitä tulee, kun Nooa on noin "vaativa". Optimistisesti tietenkin päiväkoti opettaisi kärsivällisyyttä ja tekisi pojasta jotenkin iloisemman ja tyytyväisemmän. Pessimisti pelkää, että päivähoito tulee hänelle olemaan hankalaa, koska siinä ei jatkuvasti ole joku viihdyttämässä. Ja sitten illalla kaikki päivän patoutuma puretaan äitiin, joka samalla huolehtii jo tulevasta hoitopäivästä.

Tämä postaus on nyt aika uskalias ja avoin. Toivon siis kohteliasta suhtautumista. Jos tämän sattuu lukemaan joku, joka kokee samoja tunteita, niin toivon, että tämä vähän lohduttaa - ei me olla yksin. Tämä postaus on myös pieni kannanotto siihen, kuinka monet mammablogit rakentavat kiiltokuvamaista kuvaa täydellisestä elämästä (mikä taas aiheuttaa valitettavan helposti lukijoille riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta). Toivon myös, että myöhemmin kun palaan tämän tekstin pariin, voin huokaista ja todeta, että hitsit, tuostakin ajasta selvittiin ja siitä tuntuu jo olevan ikuisuus.

Loppukevennykseksi vielä yksi kuva: (and go ahead sue me, en ottanut talteen minkään näiden kuvien lähdettä)

Kiukku ja kävely

Jos kertoisin tämän päivän kuulumisista, en ehkä pystyisi välttämään kirosanoja. Juhis on onneksi hoitanut pääasiassa syömisenedistämisyrityksiä tuon lusikkaa ja ruokaa vihaavan taaperon kanssa. Muutenkin täällä on eilen ja tänään kuultu itkua ja huutoa enemmän kuin varmaan sitten vauva-aikojen. Nooalla palaa hermot ihan kaikkeen ja viiden minuutin välein huudetaan pää punaisena.

No, semmoista se välillä on. Toivotaan, että känkkäränkkä lähtee yön aikana lätkimään. Sen sijaan!! Jottei ihan mene myrkynvihreäksi tämä postaus. Onnistuttiin saamaan videolle Nooan kävelyä :) Tässäpä siis pieni hyväntuulen videopätkä lauantai-iltaan, por favor!

KLIKKAA TÄSTÄ VIDEOON >>

Melkein 1

Tänään aamu alkoikin harvinaisen ihanasti. Nooa nukkui 11h unet heräämättä kertaakaan välillä. Ja puolisen tuntia siitä kun oltiin koko perhe noustu ylös, saimme ihanan Sini-kummin tänne meille aamupäiväksi kylään. Sini oli menossa iltapäivällä Helsinkiin silmien laserleikkaukseen. Siinä me  touhuttiin yhdessä, käytiin seurakunnan kerhossa, ajeltiin rattailla ja syötiin kanelipullia.

Muuten täällä vapaa-aika menee juuri nyt synttärivalmisteluissa. Lähinnä pitää siivoilla kaikkia paikkoja ja miettiä, mitä pitää hommata. Porkkanakakut on jo leivottu pakastimeen, huomenna leivon minttusuklaamuffinssit ja suolaisen syötävän. Itse on tällä viikolla tullut mässytettyä semmoiset määrät sokeria ja suklaata, että itselle tekisi hyvää juhlapäivänä pysytellä niissä porkkana- ja kurkkutikuissa :D

Nooa seisoi tänään ihan hurjan paljon ilman tukea. Siellä kerhossa Nopsu seisoi vähän väliä niin, että piti jostain lelusta kiinni - eikä mistään muusta. Tosi paljon rentoutta on tuohon seisomiseen tullut. Aikaisemmin kun se onnistui lähinnä vaan silloin, kun poika oli niin raivona, että kihisi ja jännitti kroppansa niin, että seisoa jäpitti pystyssä :) Kipakka luonne tuo mussukka kyllä on. Hirveän kova käskemään "Ä!" kokoajan, että pitäisi saada sitä tai tätä, rattaat ei saa pysähtyä, pitää mennä kiikkumaan, en syö, haluan syödä, maitoa, ei maitoa.

Tässä kuva eilisaamulta, kun ulkona oli pari astetta pakkasta. Voi jyrsijät, ei sitä kesällä kyllä osannut arvostaa tarpeeksi sitä helppoutta, mikä on lähteä ulos, kun siellä on yli 20 astetta lämmintä. Hiki valuu itsellä kun pukee näitä kamppeita ja mikä pahinta, Nooa inhoaa lämpimämpiä kenkiään. Niissä kun on varsi ja kun poikanen ei vielä varsinaisesti kävele, niin ne möhkälekengät on tietysti kontatessa ja siitä istumaan pyörähtäessä tms. tosi hankalat. Myös ikävää kun kädet on paketoitu joihinkin tyhmiin pakkauksiin (talvihanskat). Vähän sääliksi käy...

Huomenna sitten vielä lisää siivoilua, leipomista ja kaupassakäyntiä. Illalla Paula-mummi tulee tänne meille ja voikin olla, että seuraavan kerran ehdin kirjoittelemaan vasta juhlien jälkeen.

Mitä muuten tykkäätte freesatusta ulkoasusta blogissa? Tässä jo pitempään minulla on ollut meneillään minimalistinen kausi, joka näkyy kaiken turhan karsimisena sisustuksesta, vaatekaapista - ja ilmeisesti myös blogista :) Itse ainakin tykkään!

Päivä täynnä Elämää

Joskus sitä miettii, miten yhteen päivään voikin mahtua niin paljon tekemistä, elämää ja tunteita. Laidasta laitaan. Tänään aamulla Nooa selvästikin pahastui siitä, kun Juhis lähti töihin, koska heti oven mentyä kiinni minulla oli käsissäni ihan mahdoton kiukkupylly. Pahinta, mitä KP:n kanssa voi tehdä, on jäädä kotiin kasvattamaan molemminpuolista ärsytystä, joten matkaan hoi.

Bussilla Käpylään Hippulaan moikkaamaan ystävää ja hänen pian 3kk täyttävää poikavauvaa. Olen aina aivan ihmeissäni, kun näen vauvan, joka hereillä ollessaan suostuu olemaan paikallaan. Sylissä, sitterissä tai vaunuissa - yhtä ihmettä minulle. Wau. Toki, tälle ystävälle "suotakoon" helppo vauva, koska elämässä muuten riittää haastetta. Toivon kaikkea hyvää hänelle tulevaan ja uusiin kuvioihin <3

Päiväunien aikana minä taas jatkoin siivousprojektia ja pesin makuuhuoneesta kaappien ovet, jalkalistat, lattian ja seinät. Ja ikkunanvälit. Päikkäreiden jälkeen syötiin herkkuvälipalaa ja vasta sen jälkeen avasin vakuutusyhtiöstä tulleen kirjeen, joka olikin kuin sementtiä mukavaan iltapäivään. Inhottava, selviteltävä asia, joka vaatii paljon tiukkaa vääntöä siitä, kenen "syy" tietty isohko virhe on. Hermostuin ja harmistuin ihan totaalisesti. Toivotaan, että kaikki vielä järjestyy jotenkin!

Pikainen kaupassakäynti ja samalla huomaaminen, että ollaan armottomasti myöhässä. Vauhdilla kotiin, ruokaa molemmille nassuun&massuun, tavarat kyytiin ja bussilla taas kohti Helsinkiä. Tällä kertaa suuntana Hartwall Areena, jossa Juhis oli tekemässä Elämä Lapselle -konserttia. Oli aivan mahtavan kivaa nähdä siellä tuttuja, ihania artisteja, kummiperhettä (he saapuivat konserttiin, mutta ei ehditty tällä kertaa enempää viettämään aikaa yhdessä) ja tietenkin papamussukkaa.

Takaisin tullessa taas kiristettiin hermoja. Miten voi olla, että bussit ajaa jopa 5min aikataulua edellä?!??!?! Minä juoksin lähes koko kilometrin matkan, että ehditään bussiin (väsynyt lapsi, nukkumaanmenoaika..) ja mitä käy? Ollaan liikennevaloissa, kun nään bussin ajavan pysäkille, NELJÄ MINUUTTIA ETUAJASSA. Huidon bussille, että "odota, me tullaan kyytiin" ja rynnin rattaiden kanssa täyttä juoksua pysäkille.. vain nähdäkseni kuskin kaasuttavan tiehensä. Voi uskotteko, että ketutti!!! Siinä sitten odoteltiin seuraavaa bussia koko ajan kitisevämmäksi käyvän taaperon kanssa :/

Nyt pötkö nukkuu, minä otin lasin viiniä ja ison annoksen suklaata. Sekä telkkarista tyttöhömppää; Toisenlaiset äidit ja Svenska Hollywood fruar :) Pian Juhiskin saapuu kotiin ja voi miten ihanaa, nyt hänen iso, kolmen viikon työrutistus tältä viikolta on ohi ja meidän arki vähän rauhoittuu.

Lapsi parkissa ja retki pääkaupunkiin

Ajattelin eilen ottaa suurehkon riskin: viedä Nooan Elixian lapsiparkkiin. Mietin, että voihan sitä kokeilla. Pahinta mitä voi tapahtua on se, että poika alkaa karjumaan ja hoitajat kiikuttaa sen minulle ja me lähdetään kotiin.

No näin kävi. Ehdin treenata 10 minuuttia :) Nooan itku oli selvästi hätäitkua siitä, että mihin hänet on jätetty - missä äiti on?! Ymmärtäähän sen hyvin, eihän poika ole ollut juuri yhtään kenenkään hoidossa. Uskalsin kuitenkin kokeilla, koska Nooa ei ole missään vaiheessa paljoa vierastanut eikä muutenkaan ole porukassa ikinä semmoinen äidin lahkeessa/kaulassa roikkuja. Tulen kyllä kokeilemaan uudelleenkin. Ihan hyvää totuttelua siihen, että joskus pitää vielä elää hetki tai kaksi niin, että äiti tai isi ei ole ulottuvilla. Ja tässä on hyvä treeniympäristö (treeni, hehe), koska minä olen kuitenkin kokoajan huuto (hehe) etäisyydellä :)

Tänään sitten aamulla lähdettiin keskustaan tapaamaan ystävää lasten kera. Huh, tiedättekö kun joskus vaan sitä haluaisi hetkeksi sirotella näkymättömyys&hiljaisuus -taikapölyä lapsensa päälle, niin että voisi hetkiseksi keskittyä olemaan ihan omilla aivoilla ajatteleva, keskustelemaan kykenevä ihminen. Varsinkin tällaisina aamuina. En ymmärrä miksi Nooalla nyt eilen illan ja tämän aamupäivän on hermot olleet tosi kireällä - joka asiasta tulee itku ja hymyjä ei pahemmin näy. Mukava oli kuitenkin nähdä ja onneksi kyseinen ystävä on kovin ymmärtäväistä sorttia <3

No, pitkä päivä vielä edessä nyt kun Juhiksella on paljon töitä. Eilen illalla marmatin, että haluaisin hetkeksi shoppailemaan, sushille, salille tai edes syödä suklaata. Onneksi näistä ässistä kaksi pystyi toteuttamaan ihan kotisohvalla, vaikka kello oli jo illalla kymmenen. Jääkaapista pari palaa tummaa suklaata ja nettiin aleostoksille :) Nyt siis pakettia odotellen!

ps. shoppailun teemaväri taisi olla tummansininen :)

Rakas pikku mussukka (!#€%%#!)

Lainaan tähän eilistä facebook-päivitystäni:

KOTONA: Laitan oven kiinni, itken kun se on kiinni. Äiti avaa sen, laitan sen kiinni. Itken kun se meni kiinni. x100. Laitan liedet ja uunin päälle. Suutun verisesti puoleksi tunniksi, kun minut haetaan keittiöstä pois. x10.
SYÖMINEN: Lusikka on pahin viholliseni, taistelen, kiljun ja kiipeän pöydälle. Suostun syömään ainoastaan itse pöydän alta metsästämiäni riisikakun palasia, jotka olen sinne viskonut. 
KAUPPAREISSU: Vääntelehdin ja kitisen. Heitän pipon lattialle. Äiti nostaa sen. x100. Otan äitin antaman lelun ja heitän sen lattialle x100. 

Kyllä, elämä 10kk ihmistaimen kanssa VOI olla joskus vähän uuvuttavaa. Onneksi on joitain elämää helpottavia ratkaisuja. Kaksi sellaista hankimme eilen illalla.

Tänään aamupäivällä tehtiin retki sinne Hippulaan. Tosi symppis paikka. Se on kahvila, myymälä, kirppari ja leikkipaikka kaikki yhdistettynä. Ainut vaan, että sinne sattui samaan aikaan paikalle kaksi tietyn tyyppistä äitihahmoa. Istuttiin siinä rivissä lapioimassa muksuillemme lounasta suuhun. "Imetätkö sä vielä?" kysyi äitihahmo 1. "Öö, en imetä, imetin silloin kun tää oli vauva, ootko huomannut, että tällä on jo hampaita ja sitäpaitsi mitä se sulle kuuluu imetänkö vai en?!" Okei, no en mä vastannut noin, vastasin että "En mä enää". Tähän äitihahmo 2 hihkaisee, että "kuule, mä imetän vieläkin ja tää on kuitenkin jo kaksi!" Okei, hyvät sulle.

Seuraavaksi hahmo 1 kertoi minulle, kuinka hänen lapsensa ei ole eläessään syönyt kuin ehkä kymmenen purkkia valmissosetta. Että kaikki tehdään kyllä itse. Minä kauhoin samalla toista purkkia pilttiä Nooalle suuhun, kun sille kerrankin maistui. Sen jälkeen hahmo 2 alkoi stressaamaan siitä, että onkohan huono, kun hän ei ole antanut muksulleen vielä muuta kalaa kuin lohta. Että "vitsit mä oon varmaan huono äiti, mutta kun tuntuu vaan siis niin houkuttelevalta ostaa niitä valmiita lohikuutioita". Joo, tosi huono. Kasvattaisit itse nyt omat kalasi. Tai siis kalastaisit :)

No joo, huumoria huumoria, mutta hieman hymyilytti siinä kun tosiaan syöttelin pojalle kaupan soseita, annoin MUOVISESTA tuttipullosta KORVIKETTA ja vaihdoin kertakäyttöpampperssia peräpäähän. Ihan hyvin poika kasvaa ja kipeänä on ollut tasan yhden kerran 10,5kk elämänsä aikana.

Äitiys - onko mitään yhtä herkullista aihetta näin-teet-oikein/näin-teet-väärin -tyyppiseen pohdintaan?

Hei hei kesäkelit

Heippa hei kesä. Moikka moi syksy. Aamulla sai ekaa kertaa (juhannusviikon jälkeen, haha) pukea haalarin päälle. Kenkien suhteen ongelma on vielä ns. ilmassa. Töppöset kastuu ja ne eilen ostetut töppöset ei pysy jalassa. Tänään oltiin aamupäivä pihalla, kun ei satanut. Nyt iltapäivällä oli tarkoitus lähteä tutustumaan superkivalta vaikuttavaan Hippulaan, mutta ulkona pimenee kuin yöllä ja taivaanrannassa jyrisee, että ei me varmaan päästäkään lähtemään :/ Voi kun tämä syksy olisi poutainen. Ihan sama miten kylmää tai lämmintä on, mutta kun nyt ei sataisi paljoa, niin saataisiin olla ulkona ja tehdä retkiä lähelle ja kauas.

Tänään mennään nyt toista päivää onnistuneesti yksillä päiväunilla. Toissayönä unta putkeen (miniheräämisellä) 12 tuntia ja siihen päälle kolmen tunnin päiväunet. Viimeyönä poika nukkui yli 10 tuntia heräämättä ja nyt sain laitettua päikkäreille 12:30. Nukkuu edelleen, eli reilu kaksi tuntia jo takana. Tosi mahtavaa, jos nämä rytmit nyt asettuisi  näin!

Päivän henkilökohtainen superärsytys on ollut se, että kun odottamani ilmoittautuminen eräälle kurssille tänään kello 12:00:00 aukesi, niin jostain teknisestä syystä en päässyt sinne lähettämään ilmoittautumistani. Sen sijaan muut pystyivät. Ja nyt se sitten on täynnä. Käyn tällä hetkellä tulikivenkatkuista, (ystävällisyyteen verhottua toki) sähköpostikeskustelua opintosihteerin kanssa, että on se nyt !#%?#!# jos heidän systeemien kökköyden takia oikeasti en pääse mukaan :(

Onneksi pikkuisen toilailut aika hyvin aina lohduttaa silloin, kun aikuisten asiat ärsyttää :) Tänään on syöty yksi huulirasva ja opittu avaamaan kaikki dvd-kotelot. Niin ja avattu myös kokonainen rasia riisikakkuja. Kaikki silloin kun silmä välttää. Ainiin, ja maistettu muhkea kourallinen hiekkakakkua :)

Tunteiden vuoristorataa

Senhän nyt kaikki tietää, että pikkulapsilla tunteet heittää sekunnissa laidasta laitaan. En vaan tiennyt, että äiti vedetään siihen samaan vuoristorataan mukaan, vaikka kuinka koettaisi pyristellä vastaan.

Tänään aamulla oli ihana herätä, kun Nooa oli nukkunut 12 tunnin yöunet heräämättä kertaakaan välillä. Ja sitten kaappasin sen halikainaloon juomaan aamumaitoa. Poika kun ei mikään halittava vauva ole ollut, niin tuommoinen hetki on jotain ihan maagista <3

Sitten aamupuuro. Voi tauti. Miten se syöminen voi olla niin hankalaa?! Kädet on jo valmiiksi ylhäällä ja niillä isketään lähestyvä lusikka pöytään salaman nopeasti. Suu on supussa kiinni ja pää venkoilee joka suuntaan. Kaikki leikit, laulut, lelut ja viihdytykset on kokeiltu. Murr!!!

Sitten pihalle - ai että, ihana olla ulkona!

Kunnes tulee kaatosade!

Mutta onneksi päästään ystävän luokse päiväkylään sadetta pakoon :)

Kunnes taas kastutaan kotimatkalla, eikä päästä kauppaan lainkaan :(

Päiväruoka. En edes koeta kuvailla tätä "syömistä". Hermot paloi aivan totaalisesti.

Päiväunet. Poika nukahti helposti ja on nyt nukkunut yli kaksi tuntia <3 Minä sain syötyä, otettua myös kahvin ja suklaata. Sekä itsekin torkut.

Kello on nyt 14:12. Että vielä monta ylä- ja alamäkeä mahtunee tähän päivään :) Illalla ajattelin käydä kaupoilla katselemassa, mihin hintaan saisi kunnon ulkoilukengät. En halua, että ollaan pikkusateiden armoilla niin, ettei voida mennä pihalle. Tulee muuten nimittäin pitkät syyspäivät!

Kumpparit on aina vähän huonot kävellä, hiostaa ja ei ole myös kätevimmät leikkitouhuissa. Siispä haaveissa on vedenpitävät ulkoilukengät. Harmi vaan, että tuollaisten mussukoiden hinta pyörii jossain satasen hujakoilla. Nettitutkimus paljasti jo onneksi yhden Everestin mallin (79,95) ja yhden Haltin mallin (59,90), joita ajattelin käydä sovittamassa.

Tämän lisäksi tietysti Nooalle pitää hommata kunnon varusteet! Kurahousut ja kumpparit saatiin ystävältä viimeviikolla lainaan. Haalarin sateenpitävyys pitää tutkia ja sen lisäksi vielä jotkut.. hanskat? Kurahanskat? Apua, mitä tuollainen tarvitsee?? :D Keväällä vielä riitti, kun rattaissa möllöttävälle mukelolle tökkäsi tumput käteen! Mitäs nyt, kun jäbä konttaa ja kiipeilee pitkin rapaisia pihoja?

Maanantai

Maanantait tuntuu näin hoitovapaallakin olevan just niin Maanantaita kuin Maanantait nyt yleensäkin on. Kivoja juttuja tähänkin päivään toki on mahtunut! Aluksi mainittava Nooan 11h yöunet vain yhdellä pikku heräämisellä iltayöstä. Aamulla sitten hypättiin Juhiksen kyytiin kohti keskustaa ja mentiin mun työpaikalle viemään sinne kuuluvia tavaroita ja moikkaamaan erityisesti yhtä mun aivan ihanaa tiiminvetäjää, joka nyt oli viimeistä viikkoa töissä. Siinä pojassa on paljon semmoisia piirteitä, joita soisin tulevan myös Nooalle. Semmoinen vähän rouhea räppiasenne, mutta sydän ihan kultaa <3

Lähdettiin töistä pois häiritsemästä ja mentiin vähäksi aikaa ihanaan Mokoon Sörnäisiin. Siellä kun on leikkipaikka. Joka Nooan mielestä oli yhtä kuin itse Tylsyys. Siis koko ravintola/kahvila tutkittavana, niin miten pari hassua lelua pitäisi muka miehen paikallaan? Sinne se koetti koko ajan vilistää tiskin taakse. Lupasin, että poika saa hakea sinne sitten kesätöihin, kunhan vähän kasvaa :)

Kotimatkalla tuli vähän 11 jälkeen bussissa uni, joka sitten kotona tyssäsi tuntiin ja mussukka oli sen jälkeen ihan myrtsinaama. Selvästi uni jäi kesken, mutta en saanut sitä enää jatkumaankaan. Huomenna kyllä en varmasti yritä edes laittaa Nooaa unille ennen yhtä! Myös siksi, että ne toiset päiväunet on aina työn takana ja ilman niitäkään ei meinaa jaksaa. Ainakin jos herää jo yhden jälkeen. Oh, tulisipa jo se yksien (ja jos saa toivoa, niin pitkien) päiväunien aika!

Kaksi kiukkupyllyä

Onko vähän säälittävää, jos rankan päivän jälkeen rentoutumiskeino on mennä Ikeaan? No, rehellisesti sanottuna ei pätkääkään kiinnosta vaikka olisi. Se nyt oli parasta mitä keksin.

Nooa on ollut pari päivää tosi kitisevä ja levoton. Siis tullut ihan mieleen ne ajat, kun poika kärvisteli maitoproteiinin sulatuksen kanssa. Harmitti tosi paljon, kun aamulla nähtiin pitkästä aikaa meidän lähiseudun mammaporukan kanssa ja Nooa oli mitä oli. Kaikki muut vauvat istuivat suht nätisti äitiensä luona vilteillä tai melkoisen tyytyväisinä tutkivat lähiympäristöä. Minua kerrassaan paljolti ärsytti se, kun Nooa vaan kitisi ja en oikein jaksanut keskittyä mihinkään keskusteluun. Ihmettelin myös sitä, miten nuo toiset jaksavat istua rattaissa vaikka 20 minuuttia ilman mitään itkua ja hötkyämistä. Jotenkin just nyt harmittaa, kun meidän rakas on ollut aina niin levotonta sorttia, että sen kanssa on hyvää tuuria, jos saa kauppareissun tehtyä niin, että toinen jaksaa sen aikaa istua liikkuvissa rattaissa. Pysähtyneet rattaat nyt on aivan ei-ei. Eli mikään "odotas äiti vähän katselee vaatteita" shoppailu ei todella tule kysymykseen.

Niin, olihan tämä blogi se paikka, jonne saa purkaa harmitustaan? Joo, no hyvä. Ja eihän tarvitse lisätä, että tietenkin rakastan tuota poikaa maailman eniten - silti välillä saa ärsyttää ja harmittaa? Okei, hyvä.

Haltialan niin ja näin onnistuneen piknikin jälkeen lähdettiin koko jengi rattaiden kera takaisin kohti Kartanonkoskea/Pakkalaa ja Nooa teki jotain, mitä ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Nukahti istuma-asennossa ei-peitettyihin rattaisiin. Siis silleen, kun olen kuullut että lapset joskus tekee - että niinku vaan simahtaa. Siinä jäi sitten päiväruuatkin antamatta. Kotona vielä ihmeet jatkui, kun mammaystäväni rohkaisemana koetin ajaa rattaat ihan sängyn viereen ja kipata siitä Nooan sinne jatkamaan unia. Pieni itku ja herääminen siinä vaiheessa, kun nostin, mutta sen jälkeen kaksi tuntia unta omassa sängyssä!

Oih, selitänkö nyt vähän pitkästi? Anteeksi.

No, tähän pari päivää jatkuneeseen (ja nyt illalla selvästi helpottaneeseen) kitinään sekä eiliseen löysään masuun on mulla kolme arvausta syyksi:
a) hampaat - aina hyvä veikkaus
b) maissi - annettiin eilen kolmatta päivää maissia ja viime yrittämällä oireet oli samankaltaiset. Tänään maissia ei enää olla annettu ja iltaa kohti Nopsu on selvästi "parempi".
c) en muista :D haha, siis oikeasti mulla oli vielä äsken kolme ajatusta!! :)

Onneksi Juhis tuli tänään aika aikaisin kotiin ja minä lähdin Ikeaan. Kävin siellä syömässä rauhassa ja otin pullat ja kaakaot päälle. Kiersin rauhassa tekemässä muutamat pikkuostokset ja ajelin rauhassa kotiin kuunnellen hyvää musiikkia (vähän liian kovalla, anteeksi äiti). Reissun avainsana: rauhassa.

Ylihuomenna alkaa elokuu ja meinaan tehdä siitä kunnon sportti- ja terveyskuukauden! Otan takaisin Elixian kortin ja pääsen taas salille sekä jumppatunneille. Oi miten ikävä onkaan sitä tunnetta lihaksissa, kun on tehnyt kunnon treenin!! Samoin kesän herkuttelulle voisi laittaa pienen pisteen ja keskittyä syömään monipuolisen terveellisesti. Lisäksi alan lukemaan uudelleen alusta Rhonda Byrnen ihanaa "Taikavoimaa" ja koetan tehdä joka päivä päivän harjoituksen. Nämä kaikki on tosi tärkeitä asioita ja auttaa kovasti jaksamaan arkea. Myös näitä harmituspäiviä.

Kuva lainattu

Tukan evoluutio

Tuli raskaustestiin plussa. Normaali hiustenlähtö loppui. Jokainen karva pysyi nahassa kiinni kuin pikaliimattuna. Lopputulos se, että synnyttämään lähtiessä minulla oli jopa melkein paksumpi tukka kuin siskollani (joka on kuitenkin kuuluisa paksusta tukastaan).

Tuli äitiysloma ja elämänmuutosshokki. Reagoin siihen kuten kuka tahansa teini hädässä. Vaihdoin tukkatyyliä kerran kuussa. Ensin tuli vaaleat raidat. Sitten tuli otsatukka. Sitten lähti tukka lyhyeksi. Sitten tuli punainen väri.

Sitten loppui imetys. Rääkin läpikäyneet haituvani alkoivat yksi kerrallaan - ei, SATA kerrallaan tippua päästä. Kyyneltä vääntäen keräsin suihkun jälkeen lattialta kourallisen hiuksia. Ja sitten vielä harjasta toisen kourallisen. Jumppatunnilla meinasin humauttaa 10kg painon varpaalleni, kun yhtäkkiä peilistä tajusin, että molemmilta ohimoiltani on paennut karvoitus jäljettömiin.

Mutta onneksi luontoäiti on lempeä ja koettaa edes parhaansa mukaan korjata ne tuhot, mitä lapsen saanti saa aikaan. Tällä hetkellä ohimoita peittää Nooan tukkaa muistuttava untuvakerros. Ja eilen huvikseni huomasin, että pään päällä sojottaa tuommoinen parin sentin nippu uusia hiuksia :)

Voi kyllä, ehkä tästä vielä joskus tukka tulee!

ps. Nooa on oppinut vilkuttamaan. Aivan liikkistä (eka kerta kun käytän tätä sanaa) kun toinen heiluttaa kättään sanoakseen "heippa äiti/isi!" <3

pps. muistatte, kun mainitsin siitä Nooan (hermoja raastavasta) kirkumisesta..? Allekirjoittanut ei ole vuorokauteen kuullut oikealla korvallaan mitään.. Mistä lie johtuu..

Ei nukuta, ei nukuta, ei nukuta, ei nukuta ei nukuta ei ei ei ei ei ei ei

Varovainen "jihaa" - soijamaito tuntuisi sopivan Nooalle. Viikko on nyt sillä menty. Ehkä päivänä kolme nousi kasvoille isot punotukset, mutta ne menivät ohi. Tällä hetkellä on pientä vaippa-alueen punotusta, mutta ei muita iho- eikä mahaoireita. Poika on muutenkin tyytyväisemmän oloinen ja ne mahanvääntö-örinät on jääneet kokonaan pois. Tuntuisi siis, että mahassa on parempi olo.

Minä kävin eilen katsomassa Kätilöopistolla pikkuruista vauvaa. Kävin viemässä sinne turvakaukalon, joka tällä pikkuperheellä jäi vielä hakematta ennen vauvan syntymää. Voi miten kamalan pieni tuommoinen muutaman päivän ikäinen on!! Tuntuu, että ei Nooa ikinä ole ollut niin pieni! Vaikka ihan samoilla syntymämitoilla sielläkin oli maailmaan tultu.

Eiliseen liittyi myös muuta suhaamista, kun kävin hakemassa ystäväperheen lentokentältä ja heitin heidät Espooseen pitkän reissun päätteeksi. Illalla vielä käytiin Nopsun kanssa metsästämässä tiettyjä tuttipulloja, joiden (PANIIKKI) valmistus on lopetettu!! No, onneksi tarpeeksi samanlainen korvaava löytyi ja se tuntuu kelpaavan.

Nooan nukkumiset on olleet ihan ok tässä viimeaikoina, mutta nukahtamisesta on tullut ihan kamala show. Poika saattaa vaikka tunnin ajan haukotella makeasti, hieroa silmiään, kitistä ja nykiä korvaansa. KAIKKI väsymyksen merkit siis. Maitoa pullosta pimeässä huoneessa ja silmät painuvat kiinni. Ennen tässä kohdassa toimi vain nosto pinnikseen ja kas, poika tuhisee uniaan. Mutta ei. Nyt tuo pinnasänkyyn nosto saa jo aikaan sätkynukke-reaktion, joka vaan pahenee kaikkien aikojen EI VÄSYTÄ -bileiksi siellä sängyssä. Kerta toisensa jälkeen. Tänä aamuna päiväunille laittaminen kesti 1h 45min. Toinen vaihtoehto tietysti olisi vaan todeta, että kas, tänään ei nukutakaan sitten päikkäreitä, mutta se on testattu ja siitä ei tule kenellekään hyvä mieli.

Saattaa siis olla, että joudumme pistämään pystyyn unikoulun osa 2 - nukahtamistreeni. Ja kyllä, kädet pystyyn, olemme molemmat vanhemmat syyllistyneet täällä siihen, että silitellään ja tapsutellaan poika UNILLE asti. Tämähän ei siis millään, millään, MILLÄÄN tavalla edesauta sitä, että hän osaisi itse nukahtaa.

Kunhan toi näyttelijälahjakkuus tuolta nyt sitten herää, niin heitetään lounaat naamoihimme (toisella se yleensä kirjaimellisesti meneekin noin) ja hypätään bussiin kohti keskustaa. Yksi rakas ystäväni palasi juuri kolmen viikon surffireissulta Portugalista ja on Suomessa kaksi päivää ennenkuin lähtee kuukaudeksi jenkkeihin reissaamaan. Opettajat ja niiden lomat (!!!!!!).


ps. kuvat lisätty iltapäivällä :)

Wääääääääääääää!

Huh, tätä hommaa.. Niin upea ja rakas kun tuo pikkutyyppi onkin, niin kyllä tässä välillä meinaa hermot itsellä kiristyä (ja kiristyykin, ja välillä poksuu ja paukkuu). Niinkuin tänä aamuna, kun jäbä heräsi viideltä. Juhis toi jäbän puoli kuusi mulle ja jatkoi itse uniaan, kun minä aloitin riemukasta päivää rakkaan kanssa. Paitsi että rakas oli sitä mieltä, että paikallaan en ole hetkeäkään, turha kuvitella, että saisit vaikka pestyä naaman. Pukeminen on aivan kamalaa, et voi olla TOSISSASI että tunget mulle HOUSUJA jalkaan.. wäääää!!! Ai laitat mut syöttötuoliin - KAMALAA!! Wäää!!! Ai puuroa pitäis syödä - EN!! Niin, mä hankaan silmiä ja korvia ja haukottelen, mutta EI MUA VÄSYTÄ. PISTE. Ootko HULLU kun koetat pistää mua nukkumaan?!?!? Ai, no nyt levittelit mulle kaikki lempparilelut (kauhat, pahvilaatikot, sushinrullausmatot) tähän ympärille.. no hitot minä näillä leiki, kiipeän taas kuudetta kertaa tuonne korkealle lipaston päältä tukea ottaen ja saan paniikkikohtauksen ja sit sä tuut taas pelastamaan. Ai mitä, ai haluisit itse syödä aamupalaa?!?!? WHAT!?!? Wääääääääääääääääääää!!!!!

Et semmosta.

Nyt onneksi uni tuli ja poika tuhisee parvekkeella. Huh.

Eilen oli ihan kiva päivä. Kävin itse (ilmaisessa, mutta yli 300 euron arvoisessa) hampaiden valkaisussa, mikä oli aika hassu kokemus. Kyllä nämä vähän vaaleammat nyt on, mutta taivas olisi omasta pussista kyllä maksanut! Illalla käytiin pikavisiitti ystävien luona, jossa nappasin tämän kuvan. Jotenkin hauska, koska tuolla hetkellä noissa meidän miehissä näytti olevan paljon samaa näköä. Ja sitten lapsilla on molemmilla raitaa ja (and my favorite part..) neidillä on sinivalkoraitaa ja Nooalla pinkkivalkoraitaa!! :D Haha, in your face tyttöjen ja poikien värit!

Kotiin tultua kun hetkeksi katse herkisi, niin Nooa löytyi ihan uudesta paikasta...

Taisi jäädä tyttöystävää ikävä ;)

Tänään me pakataan ja lähdetään illalla pieneen reissuun. Nopsu kun ei tunnetusti kauheasti autossa viihdy, niin yritämme seuraavanlaista suunnitelmaa: nyt iltaunilla ajo Alavudelle, jossa yötä. Aamun ekoilla unilla ajo Isokyröön, jossa hautajaiset. Iltapäivän unilla ajo Tampereen lähelle, jossa ilta Nooan ihanien kummien luona ( <3 <3 ) ja sitten taas iltaunilla ajo kotiin. Ajattelin tehdä tästä jonkun powerpoint-esityksen, että Nooa nyt varmasti ymmärtää ja pysyy sovitussa :D Tässä toteutuksessa nimittäin jäbän ei tarviis olla yhtään hereillä autossa :)

Ja hei vielä uutisia!! Varattiin eilen meidän kesäreissu! Lähdetään kesäkuun viimeisellä viikolla Tukholmaan :) Jee!!

ps. miks kukaan ei enää kommentoi ikinä mitään :/ Nyyh!!

Tyhmä tiistai

Tai no, ei tässä tiistaissa mitään erityisen tyhmää ollut - oikeastaan aika kivoja juttuja. Mutta silti yksi niitä päiviä, kun kaikki vaan enemmän tai vähemmän ärsyttää.

Vauvalattaritunti Etnofitnessillä oli tosi hauska! Siellä tuli kunnolla hiki äideille ja vauvatkin viihtyivät. Ennenkaikkea, siellä oli ihana tunnelma ja tulin heti jo tosi hyvin juttuun samassa pukuhuoneessa (siellä on niitä neljä) olleiden äitien kanssa. Menimmekin kaikki porukalla alakerran ihanaan kahvilaan pienesti syömään tunnin jälkeen. Kiva huomata, että Nooan kanssa kulkeminen alkaa jo sujua, vaikka onhan se nyt tuhannen kaukana siitä, kun liikkuu vaan yksin! Talking about vessassa käyminen, rattaiden pyörittely, kitinän minimointi (eli lähes jatkuva viihdyttäminen), vauvan unien ja syömisten ajoittaminen..

Illalla lähdin Ikeaan kanelibullateelle rauhoittelemaan ärsytysoloani. Ikeassa NIIN on parhaat kanelipullat koko maailmassa! Mums nams. Ja hinnat ei päätä huimaa, koska tämä pulla + tee + suklaalevy maksoi 1,20 :D Ostospuolelta mukaan lähti potta, unipussi, lusikoita, espressomukit ja yksi euron maksanut viltti.

Voi p*rse