tiistai 19. elokuuta 2014

Tunteiden vuoristorataa

Senhän nyt kaikki tietää, että pikkulapsilla tunteet heittää sekunnissa laidasta laitaan. En vaan tiennyt, että äiti vedetään siihen samaan vuoristorataan mukaan, vaikka kuinka koettaisi pyristellä vastaan.

Tänään aamulla oli ihana herätä, kun Nooa oli nukkunut 12 tunnin yöunet heräämättä kertaakaan välillä. Ja sitten kaappasin sen halikainaloon juomaan aamumaitoa. Poika kun ei mikään halittava vauva ole ollut, niin tuommoinen hetki on jotain ihan maagista <3



Sitten aamupuuro. Voi tauti. Miten se syöminen voi olla niin hankalaa?! Kädet on jo valmiiksi ylhäällä ja niillä isketään lähestyvä lusikka pöytään salaman nopeasti. Suu on supussa kiinni ja pää venkoilee joka suuntaan. Kaikki leikit, laulut, lelut ja viihdytykset on kokeiltu. Murr!!!

Sitten pihalle - ai että, ihana olla ulkona!



Kunnes tulee kaatosade!

Mutta onneksi päästään ystävän luokse päiväkylään sadetta pakoon :)

Kunnes taas kastutaan kotimatkalla, eikä päästä kauppaan lainkaan :(

Päiväruoka. En edes koeta kuvailla tätä "syömistä". Hermot paloi aivan totaalisesti.

Päiväunet. Poika nukahti helposti ja on nyt nukkunut yli kaksi tuntia <3 Minä sain syötyä, otettua myös kahvin ja suklaata. Sekä itsekin torkut.

Kello on nyt 14:12. Että vielä monta ylä- ja alamäkeä mahtunee tähän päivään :) Illalla ajattelin käydä kaupoilla katselemassa, mihin hintaan saisi kunnon ulkoilukengät. En halua, että ollaan pikkusateiden armoilla niin, ettei voida mennä pihalle. Tulee muuten nimittäin pitkät syyspäivät!

Kumpparit on aina vähän huonot kävellä, hiostaa ja ei ole myös kätevimmät leikkitouhuissa. Siispä haaveissa on vedenpitävät ulkoilukengät. Harmi vaan, että tuollaisten mussukoiden hinta pyörii jossain satasen hujakoilla. Nettitutkimus paljasti jo onneksi yhden Everestin mallin (79,95) ja yhden Haltin mallin (59,90), joita ajattelin käydä sovittamassa.

Tämän lisäksi tietysti Nooalle pitää hommata kunnon varusteet! Kurahousut ja kumpparit saatiin ystävältä viimeviikolla lainaan. Haalarin sateenpitävyys pitää tutkia ja sen lisäksi vielä jotkut.. hanskat? Kurahanskat? Apua, mitä tuollainen tarvitsee?? :D Keväällä vielä riitti, kun rattaissa möllöttävälle mukelolle tökkäsi tumput käteen! Mitäs nyt, kun jäbä konttaa ja kiipeilee pitkin rapaisia pihoja?


5 kommenttia:

  1. Onpas samankaltaisia ajatuksia kuin mulla, ja päivänkulkukin kuulostaa tutulta.... Tyttäreni on näköjään viikon vanhempi sinun poikaasi. :)

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva että "kohtalotovereita" löytyy. Tosi mukava blogi sinulla, kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Ihana tuo uloslähtökuva <3

    T: Kata-kummitus

    VastaaPoista
  3. Heippa! Puhutaan lisää myöhemmin mutta se meiltä saatu Reiman vk-haalari on kyllä vedenpitävä. Eli pistät vaikka pelkästään sen niin kyllä kelpaa, eikä tartte edes välttämättä kurahousuja... :)

    VastaaPoista