maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pool party!

Arki tuntui tänä aamuna alkavan oikein rytinällä. Nooa heräsi 06:30 ja oli hirmuisen itkuinen. Ja väsynyt. Siis tietenkin siinä herätessä se pomppi oikein innolla sängyssään kirkkain silmin, mutta ei edes puolta tuntia heräämisestä, niin haukottelu alkoi. Lisäksi minulla oli niska aivan tajuttoman jumissa. Kävimme ulkona leikkimässä 8-9 ja sitten pestiin koneellinen pyykkiä. Tämän jälkeen vuorossa olikin 2,5h päiväunet. Sillä aikaa sain jumpattua päänikin liikkeelle, syötyä rauhassa ja pestyä (lisää) pyykkiä. Ihanaa omaa rauhaa.



Kuvassa juuri herännyt "adoptiolapseni" (viitaten pieneen värieroon). Nopsun ruuan jälkeen kimpsut ja kampsut kasaan, jäbä autoon ja minä ekaa kertaa yksin rattiin! Tai siis että ekaa kertaa yksin ajamaan Nooan kanssa. Tämä on aikamoinen saavutus siksi, koska vielä vuosi sitten en uskaltanut autolla ajaa yhtään minnekään ilman Juhista vieressä opastamassa. Ja koska tuo meidän vesseli on tupannut järjestämään sellaisia paniikkihuutokohtauksia autossa, että kokeeneemmaltakin kuskilta saattaisi tulla pissat pöksyyn.

No, tuo noin 15-20 minuutin matka meni kuitenkin oikein hyvin. Vähän ehkä asiaa auttoi se, että olin eilen tehnyt Nooalle pienen uuden lelun, jonka taktisesti esittelin hänelle heti istuimeen sitomisen jälkeen ;) Perillä meillä oli aivan hurmaavan ihana iltapäivä. Äidit joimme jääkahvia ja söimme mehujäätä. Lapset pääsivät pitämään allasbileet takapihalla varjossa. Niin, auton mittari näytti tullessa +33 :)



Nyt kun Juhis tuli jo töistä kotiin, niin meikämamma ampaisee kauppaan. Ehkäpä autolla, koska ainakin vaippoja pitäisi roudata pieni vuori kotiin :)


ps. pahoittelut, en pysty vastustamaan himoani käyttää näitä puhelimen hipsterifilttereitä kuvien pikakäsittelyyn :) Just deal with it. Kyllä se menee ohi :)


3 kommenttia:

  1. Mäkin haluan hipsterifiltterin! Ihana kuva ja sydän on hieno! :) Kiitti vielä seurasta, teidän lähdön jälkeen olikin ihan tosi tylsää taas kun oltiin vaan kolmestaan se pieni hetki ennen kuin Erik tuli kotiin. Nähdään ihan niin pian uudelleen kun vaan pystytään!

    VastaaPoista
  2. Niin, ja mikä se tekemäsi lelu on? Tulin tosi uteliaaksi.

    VastaaPoista
  3. Ihana Katja <3 Nähdään pian ja esittelen sen meidän superlelun sitten :D

    VastaaPoista