tiistai 6. tammikuuta 2015

End of an era

Tänään on ollut vähän alakuloinen viimeisen päivän fiilis. Olen ollut kotona 16 kuukautta ja tämä ajanjakso on nyt päättymässä. Tunteet myllertävät, joten lienee parempi, että jätän niiden puimisen muualle ja keskityn tässä nyt vaikka näihin konkreettisiin tavaroihin. 


Nooalle hoitoon lähtee huomenna mukaan lammas, kassillinen vaihtovaatteita ja kuravaatteita, parit sisätossut, isin ja äitin valokuvat, Nooan valokuva omaan kaappia varten. Mukaan pitää myös muistaa napata lääkärintodistus maitoallergiasta.


Paketillinen vaippoja, unitiikeri, tutti, unipussi, nokkamuki ja tuttipullo (sekä purkki soijamaitojauhetta, joka ei ehtinyt kuvaan).


Äitille töihin lähtee mukaan "liina" pöydälle, pari kynäpurkkilasia, Nopsun kuva (nyyhkis), sekä yllätysmuki. En viitsi avata pakettia, kun se niin hyvin on pakattu, mutta en nyt just myöskään muista, millaisen mukin ostin :)


Välipalaksi myslipatukoita, purkkaa ja parit kauneusputelit, käsirasva tärkeimpänä!


Parit sisäkengät, kun näin talvella ei viitsi ulkokengissä viettää päivää toimistolla. Tennarit "arkikäyttöön" ja korolliset nilkkurit jos on vähän fiinimpää palaveria tai työhaastattelua* tai sen semmoista. Ihana Stokkan alesta löytämäni poncho. Ja erityisen tärkeänä kuvasta puuttuva I-HA-NA täydellinen Lifefactoryn mintunvihreä vesipullo. Siis se, että nuo pullot maksaa sen 30 euroa, on jokaisen sentin väärti. Olen käyttänyt elämässäni ainakin tuplaten tuon verran epämääräisiin muovisiin vesipulloihin, jotka aina (AINA) viikon, kahden tai vähintään parin kuukauden käytön jälkeen alkavat haisemaan oudolta. Vesipullon voi pestä koneessa ja siitä vesi maistuu aina raikkaalta! Kiitos rakas siis täydellisestä lahjasta <3

Niin sanotusti, näillä mennään!
Huomenna alkaa se päiväkotitreeni, mun töihinlähtökassi saa vielä puolitoista viikkoa odottaa makuuhuoneen nurkassa.

* tarkennuksena, että haastattelen siis itse, en toki tälleen julista, että aion työajalla juosta jossain omissa työhaastatteluissa :D

2 kommenttia:

  1. Voi mahotonta, ihan liian hurjaa!! Tunteet tulee tosiaan menemään sellaista vuoristorataa ettet aavistakaan mutta juuri silloin on hyvä keskittyä konkreettisiin asioihin ja aina siihen hetkeen, mikä on käsillä. Sillä siitä selviää parhaiten ja lopulta ihan varmasti paistaa kevät aurinko. Paula-mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeei tule mittään, sanoisi Kerttu-mummo :) Juhis hyvin sanoi, että "ajattele tätä vähän niinku unikouluna". Niinpä. Hetken se kirvelee, mutta lopputulos on varmasti hyvä! Kiitos tsempistä!

      Poista