torstai 5. kesäkuuta 2014

Aiheen vierestä

Tämä postaus ei liity juuri mitenkään muuten Nooaan, kuin että minä olen sen äiti :) Haluan kirjoittaa pienen "muistilapun" itselleni yhdestä itselle tärkeästä aiheesta. Olen enemmän tai vähemmän (kukapa ei olisi..) kamppaillut viime vuodet ulkonäön/painon/syömisen/laihtumisen/lihomisen kanssa. Viimeistään raskaus pisti kehonkuvan ihan uusiksi ja olen koko talven ollut täysin kykenemätön esim. kertomaan, minkä kokoinen olen :)

Talvi meni ja raskauskilot putosivat yksi kerrallaan pois. Tai no, synnytyksessä kyllä lähti vissiin yhdeksän, mutta loput kahdeksan (ja vähän muitakin ylimääräisiä) on tippuneet hiljalleen itsestään pois.

Salaattia, paprikaa, nektariinia, avocadoa, pähkinöitä, kuivahedelmiä ja balsamicoa

Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni semmoisessa kropan- ja mielentilassa, jossa voin sanoa, että mun on 100% hyvä olla. Stressaan syömisiä tai vaatekokoani aivan äärimmäisen vähän - en oikeastaan lainkaan! Olen hirmuisen tyytyväinen omaan kroppaani, enkä vähiten siihen, millaisen hurjan ihmeteon se tässä noin vuoden aikana kävi läpi. Kasvatti sisällään ihan uuden ihmisen, venyi ja natisi, mutta kesti kasassa. Avitti tuon uuden ihmisen ulos elämään omana itsenään. Palautui ajan kuluessa täysin ennalleen ja toimii edelleen suht moitteettomasti. Olen tosi ylpeä tästä kropasta!

Tyhmempikin tajuaa, että kehon koostumukseen vaikuttaa se mitä suuhunsa laittaa ja se, miten paljon energiaa kuluttaa. Nuo molemmat ovat ihanasti löytäneet sellaisen tasapainon, jota ennen en ole kokenut. Liikunta on minulle tärkeämpää kuin koskaan. Siitä on tippunut täysin pois se (joskus jopa pakonomainen) tarve muokata itseään pienemmäksi. Toki, edelleen voisi vähän kiinteytyä sieltä ja täältä, mutta se on sivuseikka. Pääasia on, että saa pitää huolta lihaskunnosta, venyvyydestä ja aerobisesta kunnosta. Tämän lisäksi liikkuminen on i-h-a-n-a-a. Varsinkin nyt kun teen taas paljon lenkkejä ulkona ja hotjooga oli myös todella mahtava - ennenkaikkea kehon puhdistavuuden kannalta.


Fazerin brunssilla hyvän ystävän kanssa (kakkulautanen ei mahtunut kuvaan :D )

Syömisissä on löytynyt oma rento polku. Vaikkakin tottakai nämä ovat asioita, jotka muuttuvat kokoajan, enkä voi puhua kuin vain tästä hetkestä. Kun tulin raskaaksi, aloin himoita lihaa. Söinkin lihaa koko raskausajan ja vielä viime talven ihan reiluissa määrin. Jokainen (hiemankaan asioihin perehtynyt) tietää argumentit, miksi ainakaan tehotuotettuun lihaan ei kannata koskea, joten siihen en nyt lähde. Suhteeni lihan syömiseen on silti rento. En sitä itse kaupasta osta ja ruokasuunnitelmaan en koskaan laita liharuokia. Kuitenkin, esimerkiksi toissailtana ystävän luona pepperonipizza näytti niin herkulliselta, että otin palan - ja hurjan hyvää se olikin! En usko, että satunnaisella lihan syönnillä teen sen enempää haittaa itselleni kuin maapallollekaan. Tämän lisäksi nautin siitä, kun voin sanoa erilaisissa tilaisuuksissa ja kyläilyissä, etten tarvitse mitään erikoisruokavaliota. Se, etten normaalisti juo maitoa tai syö lihaa, ei tarkoita, ettenkö voisi niitä erikoistilanteissa kuitenkin syödä/juoda.

Nooan kanssa touhuaminen pitää varmaankin perus energiankulutuksen päivän aikana aika tehokkaana, joten ainakin tällä hetkellä ruokavalioon mahtuu hyvin herkut. Raakaherkut tai tumma suklaa - niitä nautin pieniä määriä päivittäin. Sokeri ei ole ihmiselle missään määrin tarpeellista ja uusimmat viralliset ravintosuosituksetkin laskivat päivittäisen sokerin määrää. Koetan siis pitää huolta, etten syö "tiedostamatonta" sokeria, jota on muroissa, myslissä, maustetuissa jugurteissa, valmiskastikkeissa jne. Myös herkut syön mielummin raakaherkkuina, joihin sokeria ei tule. Joskus nappaan toki ihan "oikeankin" jätskin tai kylässä syön kakkua. Tai napostan kotona puolikkaan suklaalevyn, jos oikein tekee mieli. Miksipä en!

Lounas eilen: salaattia, paprikaa, nektariinia, tonnikalaa ja tsatsikia + jäälatte (kofeiiniton ja hasselpähkinämaito)

Säännöllisellä ruokarytmillä on myös iso vaikutus. Syön viisi kertaa päivässä, aina samoihin aikoihin kuin Nooakin. Seitsemältä aamupala: yleensä puuroa, marjoja/hedelmiä, raejuustoa sekä golden milk (kasvimaitoa, kurkumatahnaa, kookosöljyä), 11 aikaan lounas: yleensä salaatti, jossa monipuolisesti kasviksia, vähän hedelmiä makeudeksi ja jotain proteiinia, 14 aikaan välipala: tämä on monesti se herkkuosuus :) 17 aikaan iltaruoka: mitä ikinä teemmekään yhteiseksi iltaruuaksi, eilen oli röstiperunoita ja lohta, tänään menemme ystäville syömään ja huomenna on tofukormaa. Illalla vielä kahdeksan aikoihin iltapala: usein rahkaa, marjoja ja raakasuklaata tai hedelmiä ja jugurttia.

Halusin kirjoittaa tämän tähän, koska uskon, että liikunnalla ja ravinnolla on tosi tosi tosi iso merkitys yleiseen hyvinvointiin, mielialaan ja jaksamiseen. Koen, että nyt olen näiden suhteen tosi hyvässä tasapainossa ja ehkä joskus, jos tulee tarvetta, voin palata tähän tunteeseen lukemalla tämän. Tai ehkä, ehkä, tästä on jollekin teistä ystävät vinkkejä hyvinvointiin!

Hyvää vointia ja rentoa kesää sinulle ja minulle!


3 kommenttia:

  1. Itsekin tässä yritän opetella uutta elämäntapaa. Ei mitään dieettejä vaan, että liikunta ja ruoka kulkisivat käsi kädessä. Olo on paljon onnellisempi, kun antaa itselleen luvan välillä herkutella eikä vedä jotain tiukkaa ruokavaliota. Kohtuudella tietenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy muuten kokeilla tuota raakasuklaata. En ole ikinä maistanut sitä.

      Poista
  2. Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Semmoinen rento tasapaino on just hyvästä! Ja mulla ainakin toimii niin, että kun syön säännöllisesti ja niin, että keho saa tarpeeksi kaikkia ravintoaineita (kuituja, vitamiineja, proteiinia, hiilihydraattia) nimenomaan puhtaasta ruuasta, niin sitä vähemmän tulee illalla niitä himoja, että "syönpä yhden keksin, oho, söinkin koko paketin samalla kun lötkötin sohvalla ja nyt ällöttää".

    Voi, todellakin lupaan ens kerralla pistää raakasuklaat tarjolle, kun tuutte kylään! Ens viikolla vaikka :) Näin helteillä niiden kuljettaminen minnekään on vähän mahdotonta :D

    VastaaPoista