keskiviikko 27. elokuuta 2014

Lapsi parkissa ja retki pääkaupunkiin

Ajattelin eilen ottaa suurehkon riskin: viedä Nooan Elixian lapsiparkkiin. Mietin, että voihan sitä kokeilla. Pahinta mitä voi tapahtua on se, että poika alkaa karjumaan ja hoitajat kiikuttaa sen minulle ja me lähdetään kotiin.

No näin kävi. Ehdin treenata 10 minuuttia :) Nooan itku oli selvästi hätäitkua siitä, että mihin hänet on jätetty - missä äiti on?! Ymmärtäähän sen hyvin, eihän poika ole ollut juuri yhtään kenenkään hoidossa. Uskalsin kuitenkin kokeilla, koska Nooa ei ole missään vaiheessa paljoa vierastanut eikä muutenkaan ole porukassa ikinä semmoinen äidin lahkeessa/kaulassa roikkuja. Tulen kyllä kokeilemaan uudelleenkin. Ihan hyvää totuttelua siihen, että joskus pitää vielä elää hetki tai kaksi niin, että äiti tai isi ei ole ulottuvilla. Ja tässä on hyvä treeniympäristö (treeni, hehe), koska minä olen kuitenkin kokoajan huuto (hehe) etäisyydellä :)


Tänään sitten aamulla lähdettiin keskustaan tapaamaan ystävää lasten kera. Huh, tiedättekö kun joskus vaan sitä haluaisi hetkeksi sirotella näkymättömyys&hiljaisuus -taikapölyä lapsensa päälle, niin että voisi hetkiseksi keskittyä olemaan ihan omilla aivoilla ajatteleva, keskustelemaan kykenevä ihminen. Varsinkin tällaisina aamuina. En ymmärrä miksi Nooalla nyt eilen illan ja tämän aamupäivän on hermot olleet tosi kireällä - joka asiasta tulee itku ja hymyjä ei pahemmin näy. Mukava oli kuitenkin nähdä ja onneksi kyseinen ystävä on kovin ymmärtäväistä sorttia <3


No, pitkä päivä vielä edessä nyt kun Juhiksella on paljon töitä. Eilen illalla marmatin, että haluaisin hetkeksi shoppailemaan, sushille, salille tai edes syödä suklaata. Onneksi näistä ässistä kaksi pystyi toteuttamaan ihan kotisohvalla, vaikka kello oli jo illalla kymmenen. Jääkaapista pari palaa tummaa suklaata ja nettiin aleostoksille :) Nyt siis pakettia odotellen!


ps. shoppailun teemaväri taisi olla tummansininen :)



6 kommenttia:

  1. <3 Kun pääsin kotiin, Erik ilmoitti, että joutuukin (!) jäämään työn puitteissa illalliselle ja ei tule kotiin kuin lähemmäs puoltayötä. Että kiva oli, että edes päivällä mulla oli muuta seuraa kun pelkät lapset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh.. pitäis lailla kieltää tuollaiset ilmoitusasiat!! Toivottavasti sait/saat muksut hyvin nukkumaan ja pääset itsekin vähän rentoutumaan <3

      Poista
  2. Onkohan tossa ilmassa jotain ku Fanniki on ollu koko viikon pipo kireellä!Mikko sano päivällä ku lähti töihin et nyt on semmoinen fiilis et pääsee töihin lepäämään :D no mut onneksi neiti piristy siellä hoplopissa et ehkä kotona on vaan niin tylsää et ei voi ku kitistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, Juhis on kans sanonut samaa :) Hoploppiin siis vaan seuraavan kerran, kun tuntuu että muksuilla (tai äideillä) poksahtaa hermot :)

      Poista
  3. Oi miten kivat lököhousut, mistä moiset löytyisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kaikki on Ellokselta! En olekaan koskaan aiemmin sieltä tilaillut mitään. Jännä nähdä miten osuu koot kohdalleen. Nettishoppailu on hauskaa, mutta palauttaminen ja vaihtaminen äärettömän tylsää..

      Poista