Lapsen saamisen myötä tulee pohdittua monia asioita elämästä, joita aiemmin ei ole sen kummemmin ajatellut. Yksi sellainen on pohdinta siitä, kastetaanko lapsi syntyessään evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvaksi. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten (kun tämä tyttö syntyi maailmaan) ei varmasti monikaan kysymystä pohtinut. Iät ja ajat oli ollut itsestäänselvää, että kirkkoon kuulutaan ja lapsi siihen heti syntyessään liitetään.
Ristiäiset on vahva perinne. Niin vahva, että harva edes erottaa siihen sisältyviä eri asioita; nimen antamista, läheisten kokoontumista, uuden elämän juhlistamista ja kristinuskoon kastamista. Perinne on kaunis ja haluankin ehdottomasti omalle lapselleni nuo kolme ensimmäistä asiaa. Se, minkä ympärillä olemme käyneet pitkiä, erittäin mielenkiintoisia keskusteluja, on tuo viimeinen.
Nykyään enää noin puolet pääkaupunkiseudulla syntyvistä lapsista kastetaan. Muutos on muutamassa kymmenessä vuodessa ollut aika hurja. Itse havahduin ensimmäistä kertaa edes kyseenalaistamaan koko perinnettä, kun opiskeluaikana Ranskassa ajauduin keskusteluun aiheesta ja kuulin, että siellä ketään ei vauvana liitetä mihinkään uskontokuntaan. Ihminen voi sitten itse päättää myöhemmin, jos kokee jonkun uskonnon omakseen. Ymmärsin ajatuksen ja pidin siitä kovasti, mutta en toki silloin vielä arvannut, että tulen pohtimaan asiaa eräännä päivänä oman lapseni kohdalla. Tehdäkö päätös lapsen puolesta heti syntymän jälkeen vai antaako päätökselle aikaa?
Nimiäiset. Mikä hassu ja hieman tuntematon asia. Se ei oikein herätä selkeitä ajatuksia ja onkin vähän valju ehkä siksi, että siitä puuttuu vuosikymmenten (-satojen?) perinne. Ei ole perinteisiä ja tuttuja riittejä (vesimaljaan kastaminen, raamatun lukeminen, virsien laulaminen), joten pelkkä nimen julkistaminen tuntuu vähän laimealta syyltä kutsua läheisiä ihmisiä koolle. Varsinkin, jos nimikin on jo kerrottu etukäteen. Hups. (Niin, en ollut siis törmännyt tähän pohdintaan vielä silloin, kun innoissani kertoilin useammallekin läheiselle tulevan pikkusen etunimen..)
Sen tiedän mitä haluan. Haluan, että juhlistamme syntynyttä ihmeellistä uutta elämää. Sitä ainutlaatuista, upeaa, rakasta ihmistä, joka tekee meistä ihka oikean perheen. Haluan läheisten ihmisten kanssa jakaa sen ilon, jonka tuo nyytti tulee tuomaan meidän kaikkien elämään. Haluan lapsen tietävän, että hän on jokaisena pienenä hetkenä, koko elämänsä ajan, rakastettu ja että hänellä on ympärillään luotettavia, lämpimiä aikuisia, jotka pitävät hänestä huolta.
Haluan, että lapsi oppii mahdollisimman paljon tästä maailmasta. Eri maista, kielistä, kulttuureista ja uskonnoista. Haluan, että hän kasvaa suvaitsevaiseksi ja avarakatseiseksi aikuiseksi. Haluan hänen osaavan hakea lohtua rukouksesta ja tietävän ajatuksen taivaasta, mutta samalla kertoa myös siitä, miten monenlaisilla tavoilla ihmiset täällä maanpäällä uskovat. Ja että jokainen ihminen on tosi arvokas, riippumatta mihin hän uskoo.
Ennenkaikkea, haluamme lapsellemme vain parasta <3 Kaikessa <3 Tietenkin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti