Blogi muuttaa

Laitoin aurinkoisia aamuja -blogin pystyyn keväällä 2013 kun odotin Nooaa. Ensin tarkoitus oli olla vain odotusajan blogi, mutta olihan tämän mukavan harrastuksen pariin palattava takaisin kun pahin rytäkkä (vauva tulee taloon) oli laantunut. Tällä blogilla on muutamia lukijoita, suurin osa kavereita ja kiva ollut bongata joku "tuntematonkin" kommenteista.

Jokainen on varmaan törmännyt jossain muodossa pohdintaan siitä, että "äiti laittoi mut nettiin". Eli dilemma siitä, kun lapsen elämä avataan blogin myötä kaikille tarjolle. Itse olen ihmisenä tosi avoin ja minua ei haittaa, että kaikki tietää mun elämästä kaiken. Ei se nyt oikeasti edes niin kovin kiinnostava elämä ole :) Ihan sopivan tavallinen ja värikäs. Kuitenkaan en voi tehdä valintaa Nooan puolesta ja pikkujäbän yksityisyyttä suojellakseni haluan kääntää blogin kulmaa hieman. Kun tämä blogi on ollut odotus-, vauva- ja sitten taaperoblogi, tulee uusi blogi olemaan minun päiväkirjani. Tottakai Nooa on siinä suuressa roolissa, koska onhan tuon pikkuihmisen kasvu ja toilailu maailman hauskinta seurattavaa, mutta kuitenkin annan isomman tilan myös omille höpötyksille, enkä aio enää potea huonoa omaatuntoa siitä, kun kerron liikaa "omia asioita" Nooan blogissa :)

Listasin eilen vielä kertaalleen ajatuspohjaksi syitä, miksi ihmiset yleensä bloggaavat. Valitsin listasta ne, jotka osuvat itseen parhaiten ja aion ne myös tulevaisuudessa muistaa, etten liikaa sortuisi vertailemaan muihin tai tavoittelemaan jotain, mikä oikeasti ei ole sen arvoista.

- Bloggaaminen on itsensä toteuttamista siinä missä runojen kirjoittaminen, piirtäminen ja valokuvaus. Tää on mulle sopivin juttu, joka kivasti yhdistää visuaalisuuden ja tekstin.
- Tykkään pitää päiväkirjaa. Nuorena mulla oli jopa semmoinen ajatus, että jos en jotain kirjoittanut päiväkirjaan, sitä ei oikeasti ollut vielä tapahtunut. Hehe, taisin olla aikaani edellä tällaisessa "vasta some:ssa julkaistuna se on virallista" -ajattelussani :)
- Nooan kuulumisia ja kuvia on hauska välittää Joensuun läheisille. Toki tämä aspekti nyt vähän "kärsii" tässä muutoksessa, joten SAATTE LUVAN ALKAA SOITELLA USEAMMIN :P
- Olen kaukana mistään ohjelmointimimmistä, mutta tykkään väkertää blogialustan kanssa ja tuunata ja puunata erilaisia elementtejä. Tämä on mun mininörtteilyä.
- Valokuvien käsittely on kivaa. Siihen voisi panostaa enemmänkin. Köh, ensin voisi panostaa kyllä siihen, että ottaisi kuvat kameralla, eikä kännykällä.. :) Tässä voisikin olla kehityshaastetta itselle.

Tosi moni alkaa bloggaamaan tai tavoittelee bloggaamisellaan myös seuraavia asioita:

- lukijoiden määrä
- kommentit
- mainostulot
- ilmaislahjat
- pääsy jonnekin portaaliin
- yhteisöllisyys

Nämä eivät itselle kuitenkaan ole niin tärkeitä. On kiva, jos joku tuttu tai tuntematon tykkää, mutta panostaminen isosti lukijamäärän kasvattamiseen toisi väistämättä mukanaan asian kääntöpuolen, eli ne kakkakommentit. Olen vähän herkkä ihminen ja asetan (ihan) liikaa painoarvoa muiden mielipiteille (köh, kehityshaaste nr.2), joten mielenterveydelleni on parempi pitää tää touhu pienenä.

Raha ja lahjat toki kelpaa aina :D Joo, niitä tänne vaan!!

Yhteisöllisyydestä tykkään tietenkin ja onkin kiva, että mulla on samanhenkinen blogikaveri omassa mammaporukassa. Voitteko uskoa, että eilen samalla kellonlyömällä molemmat istuttiin kodeissamme suunnittelemassa ihan samanlaista blogiuudistusta, vaikka ei siitä sanallakaan oltu keskusteltu! Jään innolla odottamaan mitä uutta Minna keksii ;)

This too shall pass -tyyppisesti pakko myös todeta, että tämä on vain tämän hetken ajattelua ja tuntemuksia. Mistä minä tiedän, mitä on tulevaisuudessa. Maailma muuttuu, minä muutun. Onneksi on vapaus tehdä tästä blogiharrastuksesta aina juuri sen näköistä, joka itselle parhaiten sopii.

Näillä puheilla on tullut aika sanoa hyvästit rakkaalle aurinkoisia aamuja -blogille. Siirryn kirjoittamaan tätä hassunhöppänää live journalia osoitteeseen: www.thesearethedaysblogi.blogspot.com

Olen iloinen, jos siirryt mukaan tuonne uuteen. Otan myös vastaan kaikkea palautetta, jos joku vimpstaakkeli ei toimi tai muuten tulee ideoita mieleen. Blogin nimi muuten viittaa siihen biisiin, josta taannoin postasin ;)

Tervetuloa mukaan uuteen <3

http://thesearethedaysblogi.blogspot.com

SoMe-pohdintaa ja ihan perinteistä sosiaalisuutta

Käytiin eilen hyvä keskustelu ystävän kanssa sosiaalisen median maailmasta ja siitä, miten tykkäämiset ja kommentit nykyisin määrittävät niin helposti itsellä olevaa tunnetta siitä, mitä tekee - kuten bloggaaminen tai instagramtili tai facebook. Luin eräältä seuraamaltani instagram-tililtä avautumispohdinnan siitä, kuinka on sovellus, jolla voi seurata, että kuka sinua siellä seuraa; kuka tulee uutena ja kuka lähtee pois. Tämä kyseinen henkilö pohti harmissaan sitä, kuinka 10 uutta seuraajaa ei korvaa niitä yhtä tai kahta pois lähtenyttä. Varsinkin, jos ne poislähteneet ovat ystäviä.

Huokasin tuohon postaukseen mukaviisaana, että "voi huh on sulla nainen ongelmat, tää on INSTAGRAM, ei todellinen elämä". Kun kuitenkin samaan aikaan meinasin itse pudota tuohon samaan kuoppaan. Harmittelin useana iltana putkeen, että miks kukaan ei kommentoi mun blogia. Kukaan ei lue sitä. Pitäisköhän mun lopettaa sen kirjoittaminen.

Niin sitä vaan helposti unohtuu, että perimmäinen tarkoitus tällä on päästä itse purkamaan omia ajatuksia, kirjoittaa muistiin tapahtuneita asioita ja seurata tällaisessa muodossa Nooan kasvua ja kehitystä. Sekä välittää kuvia ja kuulumisia erityisesti sinne Joensuun suuntaan <3 Se, että itse olen hanakka kommentoimaan blogikirjoituksia, ei tarkoita, että voin vaatia samaa muilta. Näin, aihe käsitelty, moving on :)

Työviikko taputeltiin taas keskiviikkona pakettiin. Sen jälkeen onkin menoa ja sosiaalisuutta riittänyt, mikä tekee minut kovin iloiseksi ja saa päivät kulumaan mukavammin. Ja mitä nyt pystyn poikaani lukemaan, samasta puusta on hänetkin veistetty. Torstaina nähtiin aamupäivällä paria mammakaveria ja heidän uskomattoman puheliaita yksivuotiaita! Ihan ihme, miten joillain puheen kehitys etenee niin vauhdilla!

Illalla mentiin ystävälle kylään, jossa meitä odotti a) yksi kolmivuotias uhmaikäinen söpöliini ja 8kk maailman iisein vauvelipikkuveli b) yksi ystävä lisää ja c) ihan tajuttoman hyvää ruokaa. Tarjolla oli green currya jälkkäri macaron-leivosten kera. Lapsille oli tehtynä kanaa ja nuudelia, joka maistui Nooalle niin hyvin, että jouduin hakemaan kattilasta VIIDESTI lisää :D

Eilen aamulla käytiin viemässä Juhis töihin, jotta saatiin auto päiväksi käyttöön. Mukava oli käydä studiolla pyörähtämässä - telkkarin tekemisessä on aina oma viehätyksensä, vaikka glamour on kyllä oman edellisen työn ja Juhiksen työn seuraamisen myötä aika tehokkaasti karissut :) Päiväunien jälkeen hypättiin autoon ja kurvattiin Espooseen ihanan Katjan hoiviin illaksi. Aika lensi siivillä paimentaen lapsia ja ruokaa laittaen. Kello oli jo seitsemän, kun lähdettiin kotiin ja siinä olikin haastetta kerrakseen pitää Nooa hereillä paluumatkan ajan :D Pistin radiosta reggaetonia astetta lujempaa, laulelin mukana, kyselin mitä eri eläimet sanoo ja pidin autossa sisävalon päällä :) Päästiin perille ja iltakylvyn jälkeen uni tulikin salamana.

Koko ajan tarkkailen vähän tässä myös Nooan vointia, koska nenä on pari päivää hieman vuotanut. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole ollut kuumetta eikä muita oireita, joten toivotaan, että selvitään pienellä nuhalla. Ensiviikolla nimittäin ei kummallakaan vanhemmista olisi oikein mitkään varaa kotipäiviin...

Tänään lähdetään iltapäivällä käymään Jumbon sisäleikkipaikalla, jonne tulee entinen työkaverini kahden lapsensa kanssa. Ulkona keli on niin kertakaikkiaan kamala, että onneksi on näitä sisävaihtoehtoja!

These are the days...

Onko vähän klisee sanoa, että joku biisi voi muuttaa elämän? Ehkä on, mutta eilen kun mä lähdin ajelemaan kotiin sieltä tai-vaal-li-sen ihanasta hieronnasta, niin radiosta tuli Aviciin "The Days" biisi, jossa lauletaan, että:

"These are the days we've been waiting for

Neither of us knows what's in store

You just roll your window down and place your bets

These are the days we won't regret

These are the days we'll never forget"

Samalla mulle tuli mieleen erään ystävän (kahden pienen lapsen äiti) seinällä oleva teksti, jossa lukee, että "These are the Golden Days" ja teksti on ympäröity kymmenillä perheestä ja lapsista otetuilla polaroid-kuvilla. Ihan tajuttoman pysäyttävää nähdä hetken, että.. niin.. kaikken haasteellisuuden keskellä TÄMÄ hetki on just se, mitä on odottanut. Tämä on se hetki, jota mummona kiikkustuolissa muistelee rakkaan papparaisen kanssa. Nämä on ne päivät.

Samalla olen eilen ja tänään koettanut tietoisesti työstää tiukasti mutta lempeästi hyväksymisen jaloa taitoa. Eckhart Tollen mukaan suuri osa ihmisen ahdistuksesta johtuu vastustamisesta (resistance). Ja tehokkain lääke tähän on hyväksyminen (acceptance). Olen käyttänyt viimeaikoina ihan liikaa energiaa erilaisiin ahdistuksiin ja vastustellut tosiasioita, kuin pikkulapsi, uskoen, että sillä tavoin voi jokin muuttua.

Okei, meillä oli rankka vauvavuosi. En juuri päässyt kiinni pikkuvauva-ajan suloisuuteen oman sairastelun sekä Nooan hankalan voinnin takia. Kaikki energia meni jaksamiseen sekä Nooan asioiden pohtimiseen, murehtimiseen ja selvittelyyn. Eikä tämä taaperoaika ole paljon tuonut helpotusta. Tästä aiheesta olen kirjoittanut useamminkin tunnisteella "valivali".

Lisäksi meidän kaikki apuvoimat (lähinnä mun äiti ja sisko) asuvat kaukana ja me ei olla päästy Juhiksen kanssa esim. viettämään kahdestaan aikaa, kuin kahden lounaan verran Nooan syntymän jälkeen. Samoin olemme tuhannen pulassa, kun perheeseen iskee samaan aikaan työkiireet ja sairastelut.

Joo, voin jäädä loppuelämäksi surkuttelemaan näitä faktoja ja kuolla (anteeksi sanavalintani, mutta tarvitsin tähän jotain vahvaa) kateuteen, kun ystävillä tuntuu olevan 1000x helpompaa lastensa kanssa ja siihen lisäksi vielä vanhemmat tai sisarukset lähellä tarjoamassa apuaan. Nämä asiat vaikuttavat rehellisesti sanottuna myös meillä siihen, että mahdolliset haaveet toisesta lapsesta ovat saaneet jäädä.

TAI, sitten voin koettaa hyväksyä, että meidän elämä on juuri tämän näköistä. Okei, siinä ei ole kaikkea, mitä muilla on, mutta on niin paljon hyvää. Järjettömän upea isimies, molemmilla vanhemmista töitä, kaikki perheessä on perusterveitä. Meillä on yhteisiä unelmia ja haaveita (kesäreissu, isompi asunto, oma piha..) sekä lisäksi ystäviä ympärillä.

Lienee klisee sekin, että pitää keskittyä positiiviseen, mutta ajattelin sen nyt ottaa tämän kevään missioksi itselleni. Siitä muistuttakoon tämä biisi sekä tuo ihana, pari päivää elämää lämmittänyt aurinko.

Mama Nutella

Niinhän sitä sanotaan, että puhuminen aina auttaa. Niinpä Nooakin oli tänään aamupäivän huomattavasti viimepäiviä paremmalla tuulella. Kiva oli nähdä vähän hymyjäkin ja saipa äiti yhden pusunkin. Aamupalaksi meni 1/4 paahtoleipää ja noin puoli desiä mehua sekä puoli desiä maitoa. Se on kuulkaa tälle pojalle hyvin se. Ja päiväruuallakin maistui hieman ruoka sekä maitohörpyt.

Ensiviikosta onkin luvassa mukava viikko. Huomenna PÄÄSEE töihin, siellä luvassa muutama mielenkiintoinen starttipalaveri ja pääsen jatkamaan erästä viime viikolla aloittamaani miniprojektia. Tykkään kyllä työstäni niin paljon! Se on ihana combo itsenäistä työtä ja yhdessä tekemistä. Ei yhtään harmita pistää kelloa soimaan jo kuudelta. Olo tosin on vielä vähän nuhainen, mutta uskon, että tämä ei tästä isommaksi taudiksi muotoudu.

Keskiviikkona (joka on siis uusi perjantai ;) tulee sisko rakas kylään! Käyn illalla hakemassa sen Tikkurilan asemalta ja sitten saadaan parasta seuraa tänne torstaille ja perjantaille. 

Eilen tiisasin tukkaprojektista, mutta starttaan nyt myös toisen projektin. Projekti Ruokavalio. Kirjauduin eilen jäseneksi netissä pidettävään ruokapäiväkirjaan ja katsotaan jos sillä saisi pitkään rempallaan olleen syömisen takaisin raiteilleen. Tällä hetkellä kun korvaan oikeaa ruokaa aivan liikaa kaikella makealla - ihan kuin mikäkin teini-ikäinen. Ainut vaan, että teini-iässä ne kalorit jotenkin vaan katoaa tomuna ilmaan. Toisin on nyt! :P 

Tavoitteena on siis syödä kunnolla viisi ateriaa päivässä, ILMAN jatkuvaa pikkunapostelua. Tämän homman kun saa pyörimään, niin ehkä ei tarvitse.. köh.. vetää iltaisin.. öö.. kasaa nutellaleipiä.. Ja napata kaupasta JOKA kerta mukaan suklaalevyä. Sokeria vähemmäksi, ravintorikasta ruokaa enemmäksi! Haluan päästä takaisin kiinni siihen rentoon ja terveelliseen syömiseen, josta kirjoitin viime keväänä. 

Olen tässä viimeaikoina tosi paljon havahtunut erilaisten ohjelmien ja dokumenttien kautta siihen, miten paljon omaan tulevaisuuteen ja (väistämättä joskus koittavaan) vanhuuteen voi vaikuttaa sillä, miten hyvää huolta itsestään pitää. Kaksi tärkeintä tekijää fyysisen kunnon ylläpitoon; ruokavalio ja liikunta. Jos kolmikymppisestä asti tuuttaa kroppaansa ravintorikasta ruokaa ja pitää huolta notkeudesta, aerobisesta kunnosta ja lihaskunnosta, niin on todennäköisempää, että kasikymppisenä tulevaisuus näyttää tältä (video alla) :) Love that granny!

Post by 97.9 La Raza.

Sunday randoms

Näin joululomalla menee ihan sekaisin, mikä viikonpäivä, viikko, kuukausi tai jopa vuosi on. Ihanaa on ollut, kun Juhis on ollut paljon kotona ja kävivätpä pojat heittämässä pienen kyläreissun mumman luoksekin Alavudelle. Huomenna sitten arki taas alkaa, mutta uudenlainen arki :) Seuraavat kaksi viikkoa harjotellaan päivähoitoa ja onhan tuossa ensiviikolla tiistai ihan koko perheen vapaapäiväkin.

Kävin perjantaina kampaajalla. Tasoitettiin väri vastaamaan omaa väriä ja pieni latvojen tasaus. Lähdin niin myöhään, että totesin, etten enää kävellen ehdi vaan oli napattava pyörä. Sää oli sanalla sanojen HURJA. Vettä satoi vaakasuoraan, kunnon myrskytuuli, maa oli suurimmalta osalta sulana, mutta välillä huomasi, että ajaakin ihan jäällä. Pakko kyllä myöntää, että mä tykkään ihan hirveesti ajaa huonossa kelissä pyörällä :) Siinä on joku jännä selviytymisadrenaliini kokoajan pinnassa. Tosin, kypärä ei varmaan olisi pahitteeksi.. 

Kuinka tyylikäs kuva Nopsusta! Kyläilemässä Pohjanmaalla Juhiksen lapsuudenystävän luona. 

Hei tässä tämä mun uusi takki!! Kuva napattu tänään.. öh.. Stokkan.. öö.. alennusmyyn.. no siis ihan vaan kaksi paitaa ostin!! Iik! Oon niin ylittänyt kaikki aleshoppailubudjettini x100! Mutta tämä takki on niin suosikki! Juhiskin kun tuli tänään Nopsun kanssa mun perässä Jumboon, niin sanoi, että mut oli aika helppo bongata kaikkien mustaharmaiden ihmisten joukosta. 

Loppuun vielä kuva mun uudesta idolista: Daphne Selfe, 85v. Katsoin eilen mahtavan dokumentin, jossa kerrottiin kuuden 70-91 vuotiaan naisen elämästä. Mitä mimmejä!! Pitävät viimeisenpäälle omasta kunnosta ja ulkonäöstä huolta ja vähät välittävät iästään. 91-vuotias leidi on edelleen mukana politiikassa ja aivan hervoton huumorintaju ja yksi 80v. tanssija vetää edelleen tanssitunteja teatterikoulussa. Daphne oli ollut 50-luvulla malli ja kun 70-vuotiaana hän oli jäänyt leskeksi, hän päätti että nyt tarvitsee elämään jotain uutta. Hän haki uudelleen mallitoimiston listoille ja matkustelee nyt mallintöitä tehden. Aivan mielettömiä roolimalleja! 

"When you're old, people expect you to just fade into the background, but no, I'm not gonna do that. I'm gonna actually look good and feel good and do amazing things. Getting old does not have to be going into a care home and sitting in a circle with mouth open and teeth falling out." Bridget, 75.

Päivähoitoon tutustumassa

Ajattelin, että tietenkin heti eilen kirjoittaisin tämän tekstin. En pystynyt siihen. Päiväkotiin tutustuminen aiheutti aikamoisen tunnekuohun ja olin jo melkein perumassa koko hommaa ja toteamassa, että yritetään uudelleen sitten kun Nooa on viisi. Päivän ja illan asiaa sulatelleena kuitenkin nyt on (hieman) rauhallisempi mieli ja kun kerran päätös on tehty, niin nyt vaan mennään sen mukaan. Tehdään kaikki voitavamme, että aloitus sujuisi mahdollisimman mukavasti. Ja koetetaan keskittyä kaikkeen positiiviseen.

Päiväkoti oli tosi ihana paikka. Siellä oli hirmuisen lämmin tunnelma ja tilat vaikuttivat oikein mukavilta - tosi kodinomainen paikka. Hoitajia tuossa 13 lapsen ryhmässä on kolme. Niistä tapasimme kaksi, koska yksi aloittaa vasta tammikuussa. Toinen näistä tädeistä on vähän vanhempi, hieman hippityylinen isoäitimäinen Täti, joka on varmasti hyvin vastakohta itselleni, mutta epäilemättä rauhallinen tyyli sopii lasten kanssa olemiseen ja mikä parasta, hän on varmasti uransa varrella nähnyt niin monenlaista tapausta, että osaa kyllä "käsitellä" Nooaakin. Toinen täti oli paljon enemmän itseni kaltainen, suhteellisen nuori nainen, josta heti tuli kiva fiilis. Hän on siis lastentarhan opettaja (kuten on tämä kolmaskin joukkoon tuleva), kun taas Täti on lastenhoitaja.

Onneksi hoitopäiviä meillä on vain se kolme kappaletta ja päivät ovat aina enintään sen seitsemän tuntia. Aamulla pari tuntia leikkiä ulkona ja/tai sisällä, sitten ruoka, sitten päiväunet. Herättyä välipala ja pari tuntia leikkia ulkona/sisällä - ja sitten äiti tuleekin hakemaan. Voi onneksi tuo vieminen on Juhiksen vastuulla, itse en siihen pystyisi! Pahinta tulee varmasti olemaan itkevän lapsen hoitoon jättäminen. Siinä kohdassa on vain pakko itse pysyä lujana ja rauhallisena, luottaen hoitajiin. Ja itkeä vasta sitten autossa/bussipysäkillä :)

Nooan ryhmässä tulee olemaan yksi kuukauden nuorempi poika ja yksi kaksi kuukautta vanhempi. Ihan hauskaa, että siellä on tuommoinen kolmen pienen pojan ryhmä. Vaikka ei niitä yhteisiä leikkejä vielä kovin paljon ole, niin ainakin ovat aina suunnilleen samassa kehitysvaiheessa.

Onneksi myös mennään kevättä kohti, joten hoidossa ei koskaan tarvitse olla niin kauaa, että tulee pimeä. Tai mennä sinne pimeällä. Jotenkin itselle tällä ainakin on merkitystä.

Näin, onnistuinko pysymään positiivisena? :)

On tietenkin tosi tärkeää näyttää Nooalle, että äitin ja isin mielestäkin tää hoitohomma on hirveen kiva ja mukava juttu (vaikka sisällä möröt huutaa että hullu äiti apua apua paniikki mitä sä oot tekemässä siellä se itkee sit koko päivän apua paniikki!!!)

Vielä pitää tehdä muutamat käytännön hankinnat; kurarukkaset, toiset toppahanskat sekä kumpparit. Ja paketti teippivaippoja. Siinäpä alkaa sitten olla kaikki tavarat kasassa. Niin ja sitten vielä rauhoittavia äitille ja isille :P

Ruokaa

Ajattelin tänne vähän päivittää, mitä Nooan ruokalistalle kuuluu. Jätetään nyt sikseen se, suostuuko poika syömään vai ei :) Allergisen lapsen kanssa ruokien totuttelu on aivan järkyttävän hidasta. Nooa on nyt 1v1kk ja aina tähän asti on jouduttu tuomaan uusia ruoka-aineita ruokavalioon yksi kerrallaan. Ja jokaista pitää tarkkailla se pari, kolme päivää, ennenkuin voi sanoa sopiiko aine vai ei. Epämääräisten oireiden ilmettyä pitää pitää pari välipäivää ja sitten testata uudelleen.

Toki, silloin kun on nuhaa, kuumetta, rokotuksia, hampaita tulossa, reissua tai muuta mitä nyt ko-ko-a-ja-n on (!), niin testaamiset kannattaa skipata. Tällä tapaa me ollaan siis takuttu eteenpäin ja nyt tilanne on se, että varmasti Nooalle sopivia ruokia on:

• bataatti, riisi, quinoa, peruna, kaura
• kana, possu, kalkkuna, lohi
• kananmuna, soijajugurtti
• kesäkurpitsa, parsakaali, porkkana, sipuli, tomaatti, kurkku
• omena, banaani, päärynä, mango
• kaikki marjat

Hieman kysymysmerkillä on tällähetkellä maissi, jota toistaiseksi vältämme. Nauta ei sopinut. Nyt juuri testissä on vehnä. Vielä olisi jäljellä näitä yksittäin testattavia ruis ja ohra. Maitona Nooa juo edelleen jauheesta tehtävää soijamaitoa. Sain juuri tänään lääkäriltä luvan, että voidaan alkaa kokeilemaan myös kaupasta saatavia "tavallisia" soijamaitoja ja kauramaitoja. Näiden myötä voisi sitten alkaa myös opetella tuttipullosta pois. Tuttipullo kun on aika hyvä ystävä sekä Nooalle että äidille (koska siinä on mittataulukko, jonka mukaan maidon aina tekee).

Lähde: Suomalaiset ravitsemusuositukset 2014

Pidän itse tämän viikon vegaaniviikkoa. Katsoin kaksi erittäin inspiroivaa dokumenttia ja lisäksi tiedän hyvin, että lihan syönnille on aika vähän mitään hyviä perusteita. Olinkin ennen raskausaikaa yli viisi vuotta kasvissyöjä! Myöskin nyt kärsin kuukaudeksi pitkittyneestä räkätukkoisuudesta, joten maitotuotteiden hetkellinen paussi tekee siihen hyvää. Huomasin eilen ilokseni, että vegaaniruuathan ovat semmoisia, mitä Nooalle pystyy helposti antamaan! Ne kun eivät sisällä maitotuotteita eikä nautaa, niin niistähän me saadaan kivoja koko perheen ruokia sitten jatkossa.

Toki, Nooalla ei lihan suhteen ole muita rajoitteita ja tietenkin hän sitä saa syödä. Täytyykin vähän kurkkia sitten päiväkodissa ruokalistoja.. jos siellä on paljon lihaa ja kanaa, niin ehkä me voidaankin kotona tehdä pääasiassa kasvisruokia. Pääasia, että Nooa:
1) saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet
2) oppii ennakkoluulottomaksi, monipuoliseksi ja terveelliseksi ruuan suhteen
3) oppii sitten reilusti vanhempana tiedostamaan tiettyjä esim. lihan tehotuotannon totuuksia

Semmoista kuuluu ruokarintamalle. Taidanpa hipsiä nyt jääkaapille nappaamaan palan raakasuklaata, kun vielä on hetki omaa rauhaa...

Ilon kautta?

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että Nooa ei ole ollut helpoin vauva. No, olisi kai yllätys, jos meillä nyt asuisi yksi päivänsädetaapero. Nooahan osaa olla tosi ihana; se hymyilee vieraille (naisille etenkin) ja osaa välillä antaa halauksen tai pusun. Kuitenkin, arki tämän taaperon kanssa on aika voimia vievää. Kun itse on ensimmäistä kertaa äitinä, eikä millään kiikareilla voi seurata kenenkään muun perheen 24/7 arkea, niin on kovin hankala sanoa, mikä on tavallista ja mikä ei. Siksipä yhtälailla välillä tuntee valittavansa turhasta ja välillä tajuaa, että hitto miten paljon helpommalla jotkut pääsee!

Onhan tuo lapsi kova kitisemään. Ja jos kitinää ei rauhoita leikittämällä, viihdyttämällä tai laulamalla, niin se muuttuu itkuksi. Tätä kitinää tavataan:

• jos rattailla liikkeellä ollessa rattaat pysähtyy enemmän kuin 5 sekuntia > ajatus kauppojen kiertelystä, rauhassa bussin odottamisesta tai edes normaalitahtisesta ruokaostosten teosta on mahdottomuus.
• jos lapsen yrittää jättää leikkimään itsekseen. Ajattelin, että 1v1kk osaisi jo leikkiä hetken aikaa itsekseen, mutta meillä maksimi on varmaankin 5 minuuttia ja tätä ei todellakaan tapahdu edes päivittäin > mahdottomuus tehdä mitään omaa kun Nooan hereillä ollessa.
• syödessä, koko ajan. Nooa ei pidä syömisestä, ellei ole ihan herkkuruokaa, silkinsileänä soseena ja silloinkin tosi nälkä. Muuten ruoka torjutaan käsillä, lusikalla syömisessä vaan leikitään ja jos yrittää ohjata lusikkaa kohti suuta, torjunta. Myös itse käsillä syöminen ei opastuksesta ja esimerkistä huolimatta onnistu, vaan ruoka vaan levitellään ja heitellään ympäriinsä > jokainen ruokahetki on jo etukäteen stressillä varustettu - molemmilla.
• autossa, jos matka kestää yli 10min > mahdottomuus lähteä autolla juuri minnekään. Hyvällä tuurilla on jaksettu semmoisia 20-30min matkoja, kun laulatetaan.

Kotona olo on pääasiassa sitä, että kun itse menet keittiöön, niin taapero seuraa ja roikkuu jalassa. Kun koetat vaikka pestä astian tai avaat jääkaapin, taapero alkaa kurkottelun ja kitinän. Kitinän, joka muuttuu itkuksi, jos jääkaappi menee kiinni tai hän ei saa jotain pöydällä olevaa tavaraa. Sama toistuu kylppärissä, makuuhuoneessa - minne ikinä meneekin. 

Toki välillä perässä saattaa hiihtää ihan neutraalin oloinen taapero, joka suostuu leikkimään sillä tavaralla, minkä hänelle heittää, mutta kyllä meillä tuo kitisevä versio hallitsee. 

Tästä seuraa tietenkin kaksi tunnetta: a) suunnaton ärsytys ja epäreiluuden tunne, sekä b) syyllisyys, ah tuo jokaisen äidin perustunne, syyllisyys siitä, että mitä olen tehnyt väärin? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Mitä pitäisi tehdä toisin? Mitä muut tekevät toisin? Miksi ärsyynnyn enkä jaksa pysyä positiivisena ja iloisena? 

Tällä hetkellä mielessä risteilee tietenkin paljon tuo päivähoidon aloittaminen. Olen alkanut pelätä sitä, mitä siitä tulee, kun Nooa on noin "vaativa". Optimistisesti tietenkin päiväkoti opettaisi kärsivällisyyttä ja tekisi pojasta jotenkin iloisemman ja tyytyväisemmän. Pessimisti pelkää, että päivähoito tulee hänelle olemaan hankalaa, koska siinä ei jatkuvasti ole joku viihdyttämässä. Ja sitten illalla kaikki päivän patoutuma puretaan äitiin, joka samalla huolehtii jo tulevasta hoitopäivästä.

Tämä postaus on nyt aika uskalias ja avoin. Toivon siis kohteliasta suhtautumista. Jos tämän sattuu lukemaan joku, joka kokee samoja tunteita, niin toivon, että tämä vähän lohduttaa - ei me olla yksin. Tämä postaus on myös pieni kannanotto siihen, kuinka monet mammablogit rakentavat kiiltokuvamaista kuvaa täydellisestä elämästä (mikä taas aiheuttaa valitettavan helposti lukijoille riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta). Toivon myös, että myöhemmin kun palaan tämän tekstin pariin, voin huokaista ja todeta, että hitsit, tuostakin ajasta selvittiin ja siitä tuntuu jo olevan ikuisuus.

Loppukevennykseksi vielä yksi kuva: (and go ahead sue me, en ottanut talteen minkään näiden kuvien lähdettä)

Odotan sitä päivää, kun..

- on mahdollista syödä rauhassa
- on mahdollista käydä vessassa niin, että ovi on kiinni
- ei tarvitse pyytää puolisolta "lupaa" käydä suihkussa (eli siis että ehditkö katsoa Nooaa)

- olohuoneemme ei jatkuvasti näytä tältä, vaikka olisi juuri siivonnut

- kodistamme voi ottaa teipit ja lukot pois kaikista laatikoista ja ovista
- astianpesukoneen voi laittaa kiinni ilman että jollain repeää pelihousut

- eteisessä ei möllötä tilaa viemässä (ja rapaa tuomassa) tämä menopeli

- koko perhe syö samaa ruokaa
- pöytätasoilla voi oikeasti pitääkin jotain tavaraa (muillakin kuin ihan ylimmillä)

- makuuhuoneen uuden yöpöydän päällä tai laatikoissa voi jopa pitää jotain tavaraa! :) Nythän laatikot on teipattuna kiinni, koska hylly kippaa, jos Nooa vetää laatikot auki ja roikkuu niissä...

- Nooa kykenee leikkimään edes puoli tuntia itsekseen, jolloin itse voi vaikkapa tehdä ruokaa tai selata lehteä
- Nooa oppii puhumaan ja voi kertoa, mitä päässä liikkuu

Niin sitä vaan odottaa yhtäkkiä ajan kulumista, ihan kuin lapsena itse toivoi, että olisi jo vähän vanhempi. Usealta ystävältä olen kuullut, että ehkä vasta kolmannen lapsen kohdalla alkaa toivomaan, ettei aika kuluisi niin nopeasti.

Samalla kun nappasin nuo kuvat, niin mielen syövereistä kylläkin puski pieni haikeus. Se hailakka haikeus sanoi, että "kuule, mietipä sitten kun kukaan ei enää leiki olohuoneessa.. ja ei siihen mene kauaa, kun eteisessä ei enää ole rattaita ja pieniä kenkiä.." Niin.. voi niin.. snif..

On se niin ihmeellistä tämä arki taaperon kanssa. Täynnä ärsyttäviä asioita ja sitä, että odottaa ajan kuluvan. Kun taas samalla tietää elävänsä niin ainutlaatuista, erityista ja itseasiassa aika nopeasti katoavaa ajanjaksoa.

30 asiaa, jotka haluan opettaa pojalleni

Törmäsin tällaiseen listaan Pinterestissä. Halusin välittömästi tehdä oman listani. Tässä sinulle rakas Nooa:

1. Ole ystävällinen. Ihan kaikille.

2. Ole erityisen ystävällinen itseäsi vanhemmille, sekä tytöille/naisille.

3. Ei ole koskaan mitään mitä et voisi kertoa minulle. Kaikkeen löytyy ratkaisu.

4. Älä koskaan pidä asioita sisälläsi. Jos et voi puhua minulle, puhu jollekin, kunhan vain puhut.

5. Kaikki ihmiset ovat arvokkaita. Ja tasa-arvoisia. Ihan kaikki.

6. Älä koskaan epäile asettua heikomman puolelle. Jokainen meistä tarvitsee apua joskus.

7. Myrskyn jälkeen paistaa aina aurinko. Aina.

8. Tunteiden näyttäminen on vahvuus, ei heikkous.

9. Opettele sanomaan pieniä kohteliaisuuksia.

10. Älä koskaan, koskaan käytä väkivaltaa. Mene vaikka metsään ja huuda tai hakkaa tyynyä.

11. Luota itseesi, olet tarpeeksi hyvä juuri noin.

12. Älä luota, kun tyttö sanoo syövänsä pillereitä.

13. Soita äitille. Tarpeeksi usein.

14. Halaa läheisiäsi. Tarpeeksi usein.

15. Käytä rohkeasti sanaa "rakastaa".

16. Voit valita oman tyylisi, mutta pidä huoli, että olet pessyt hampaat ja hiukset - ja että tuoksut raikkaalta ja hyvältä.

17. Liiku. Totuta itsesi siihen, ettet voi elää ilman liikuntaa, oli lajisi sitten mikä tahansa.

18. Ala anna oman egosi kasvaa suuremmaksi kuin sydämesi. Älä välitä ihmisistä, joilla näin on käynyt.

19. Pidä aina tililläsi hätävaraa.

20. Kun saat rahaa, käytä hyvällä omallatunnolla osa johonkin mukavaan ja laita osa säästöön.

21. Opettele pyytämään anteeksi.

22. Ystävät ovat elämässä aika hiton tärkeitä.

23. Tee jotain, mikä tekee tästä maailmasta kaikille paremman ja tasa-arvoisemman.

24. Älä koske energiajuomiin. Ne on myrkkyä. Niistä tulee vihreät silmät.

25. Tiedosta se valtava vaikutus, mitä syömälläsi ruualla on kehoosi ja vointiisi.

26. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

27. Käytä aurinkorasvaa, sinulla on isäsi geenit.

28. Älä kiroile. Ellei ole ihan, ihan pakko.

29. Olet ihana, ainutlaatuinen ja arvokas.

30. Muista, että olen aina olemassa sinua varten. I've always got your back.

Lähde

mpr prkl

Viikonloppuna ihmeteltiin, että miksi Nooan nuha nyt tuntuu menevän huonompaan suuntaan ja yskäkin on. Tänään Nopsu nukkui vaan tunnin päikkäreitä ja sen jälkeen huomasin pojan olevan vähän lämmin. Tästä vasta mulla lamppu syttyi! Kurkkasin vielä thl:n sivuilta mpr-rokotteen jälkioireet ja juuri näin: 5-12 vuorokautta rokotuksen jälkeen alkava kuume, nuha, yskä, ärtyisyys, levottomuus.. tunnistetaan kaikki! Lisänä voi olla vielä päänsärkyä ja nivelkipuja, mitä Nooa ei tietenkään muulla kuin kitinällä osaa meille kertoa.

Itsellä yöllä meni kurkku taas tosi kipeäksi ja nyt ääni on aikalailla kadoksissa. Toisaalta, mun mielestä on valtavan hauskaa, kun korkeampi rekisteri äänestä puuttuu kokonaan :) Hupaisaa kun tiettyjä tavuja tai sanoja jää kokonaan uupumaan, kun puhuu :)

Tämän päivän ehdoton kohokohta oli aamulla, kun sain hetken omaa aikaa ja ajattelin laittaa näitä uusia hiuksia. Kävin viimeviikolla ostamassa uuden, Babylissin muotoiluraudan ja hellurei! Vähänkö se vanha oli Huono, sillä vaikkei tämäkään mikään satasten rauta ole, niin ihan törkeen hyvä! Lämpenee nopeasti, lämpötilasäädöt, muotoilun takia kiharoiden tekeminen on äärettömän helppoa ja levyt on juuri oikean kokoiset. Koetin ottaa tekemästäni kampauksesta kuvia, mutta onnistuin siinä aika huonosti. Tässä tuo kiharaosio siis laskeutuu toiselle puolelle, mutta pelkästään sen puolen kuvaaminen olisi antanut taas ihan vääränlaisen käsityksen koko rokkitukasta.

Tein tänään blogille facebook-sivut (ihanan mammaystäväni inspiroimana), mutta siitä tuli jotenkin hieman ällöttävä muka-pro-olo. Tämä blogin pitäminen on jännä laji. Rakastan kirjoittamista ja tykkään myös käsitellä kuvia. Olen myös erittäin avoin ja puhelias luonne (mieheni mielestä ehkä välillä liiankin <3 ), joten tietenkin haluan pitää blogin avoinna kaikille. Samalla pitää/pitäisi muistaa, että kyseessä on kuitenkin oma yksityiselämäni ja siinä sivussa sekä Nooan että Juhiksen elämä. Yksinkertaistettuna; mitä pienempi lukijakunta, sitä avoimemmin kaikesta voi kertoa. Sitten jos kävijöitä alkaa tulla ovista ja ikkunoista, niin samalla alkaa miettiä sitä, mihin rajat yksityisyydessä pitäisi vetää. Ja kun edelleen, first and foremost, tämä on oma pieni päiväkirjani sekä paikka purkaa ajatuksiaan, joten liika sensuuri veisi ilon koko jutusta. 

No bloggaaminen tämän päivän (mamma)maailmassa ei nyt ole mikään erikoisuus. Lienee erikoisempaa olla pitämättä sellaista :) Joten eiköhän tässä jatketa omalla vahvalla tyylillä; rempseää kirjoittelua, epäammattimaisia kuvia sekä runsaasti hassuja juttuja sekalaisista aiheista :)

ps. kyseinen mammaystäväni pitää tosiaan myös blogia, ja jos haluat ihastella ehkä maailman söpöintä pikkuista taaperoprinsessaa, niin käy kurkkaamassa http://www.sekaisinemmista.blogspot.fi

Yksi vai kaksi?

Ennen raskaaksi tuloa en kertaakaan kokenut minkäänlaista painetta lapsen hankkimisesta. Toki, olimmehan lapsosen tulevan isukin kanssakin tunteneet vain pari vuotta ja vasta menossa naimisiin. Mutta toisaalta, olinhan jo yli 30 eli reippaasti äiti-iässä. Nyt sen sijaan kun lapsia on jo yksi, tunnen painetta toisen lapsen hankkimisesta. Paine ei tule mistään tietystä suunnasta tai tietyiltä ihmisiltä, se on vaan semmoinen ympärillä leijuva paine - vähän niinkuin matala- tai korkeapaine :)

Tätä aihetta olen todella paljon pohtinut (yksin ja yhdessä). Vauvavuoden aikana olin äärimmäisen varma siitä, että meille ei todellakaan tule toista lasta. Kuitenkin siinä vaiheessa kesää, kun samaan aikaan raskaana olleet ystävät alkoivat ilmoitella pikkukakkosten tulosta tai vähintään pitää itsestäänselvänä, että toivottavasti toinen tulisi pian, niin a) olin pudota penkiltä b) halusin suureen ääneen ilmoittaa ko. naisen olevan HULLU vai c) aloin miettiä, että pitäisikö sitä nyt siis itsekin? Vastaus: a + b + c.

Vauvat. Vastasyntyneet, pienet pallerot, jotka suloisesti kapaloituna nukkuu tutti suussa. No onhan ne ihania! Ihmisessä (varsinkin naisessa) olisi ehkä jotain hieman vialla, jos semmoinen näky ei yhtään vetoaisi. Listataanpa syitä, joiden takia toisen lapsen hankkiminen voisi olla hyvä juttu:

1. Toisella kertaa osaisin kaiken paljon paremmin

Kyllä. Olen pieneen vihkoon kirjannut sivukaupalla ylös asioita, jotka seuraavalla kerralla tekisin toisin. Raskaanaolosta synnytykseen, lapsivuodeosastolla olosta kotiinpaluuseen, ensimmäisistä viikoista unikouluun. Tekisin NIIN monen asian toisin, tai ennemminkin, osaisin suhtautua niin moneen asiaan paremmin (yleisesti ottaen rennommin).

Mutta niin. Kyseessä kun nyt kuitenkaan ei ole villapaidan neulominen. Tai taskuparkkeeraus. (kröhm.. en kylläkään osaa kumpaakaan..). Se, että osaa toisella kertaa jotain paremmin, kuin ensimmäisellä kertaa, ei liene pätevä syy uuden ihmisen maailmaan saattamiseen. Sitäpaitsi, se villapaita valmistuu ennemmin tai myöhemmin ja se autokin minuuttien (tuntien) kuluessa löytää parkkiruudun. Lapsi on messissä 18 vuotta. And beyond.

2. Haluaisin kokea onnellisen vauva-ajan

Viime talvi oli rankka. Siihen on monta syytä. Nooa rakas ei ollut vauva helpoimmasta päästä. En koskaan ole kokenut sitä, miten vauva saattaa nukahtaa ihan vaan itsestään, nukuttamatta. Tai sitä, että vauvan voi laittaa turvakaukaloon ja lähteä kahvilaan tapaamaan ystävää. Ja juoda kahvia. Tai että voin käydä vaatekauppoja kiertelemässä vauvan kanssa. Tai että ensimmäiseen puoleen vuoteen pystyn liikkumaan vauvan kanssa yhtään millään kulkuvälineellä. Tai sitä, mistä aina tunnen epämääräisiä kateuden tunteita kun sen näen tapahtuvan: vauva, joka on Hereillä, Itkemättä, Selällään.

Ei tarvitse olla kummoinen keittiöpsykologi todetakseen, että menneisyyden (apua auttakaa, mikä tähän olisi oikea sana), "traumoja"? "pettymyksiä"? (eih, ihan liian jyrkkiä sanoja), sanotaan nyt vaikka "haasteellisia aikoja" ei voi korvata niitä tilanteita uudelleen elämällä jonkun toisen kanssa. Tämähän nyt on ihan sama, kuin jos olisi kokenut katastrofaaliset häät ja siitä seuranneen surkean häämatkan, niin hyvästä aviomiehestä huolimatta hankkisi uuden sulhasen ja menisi naimisiin vain sillä, että haluaa itselleen upeat häät ja fantsun reissun.

3. Olisihan se ihanaa, jos pojalla olisi sisko tai veli

Sisaruus. Lähtökohtaisesti sisaruksethan ovat hieno juttu. Olen itse todella iloinen, että minulla on sisko, vaikka asummekin kaukana toisistamme ja näemme ehkä joka toinen kuukausi. Tiedän myös muunlaisia sisaruussuhteita, jossa yhteydenpito on äärimmäisen vähäistä. Niin hienoa kun onkin antaa lapselle sisarus, "vauvaa/lasta pitää haluta ihan lapsen itsensä vuoksi, ei vain sisaruussuhteen takia", kuten jostain lauseen bongasin. Amen.

On totta, että lapsi oppii sisaruussuhteen myötä paljon elämässä tarvittavia taitoja (odottaminen, jakaminen, toisen huomioiminen), mutta missään ei ole tietääkseni sanottu, että a) sisaruussuhde TAKAA nuo taidot tai b) niitä ei voi missään muualla oppia. Niin, minkä kokoinen olisikaan se pettymys, jos/kun siinä vaiheessa, kun molemmat apinat on onnistuneesti saatettu leikki-ikään, ei niitä yhteisiä leikkejä kuulukaan kuin nimeksi, esimerkiksi niin erilaisten luonteiden takia.

Päätös hankkia lapsi on suuri päätös. Itse en asiaa tosin kokenut niinkään päätöksenä, vaan ennemminkin sydämeni avaamisena. Avasin sydämeni ihan auki niin, että uusi pieni ihminen saattoi kauttani tulla maailmaan. Sydän avoimena olin valmis ottamaan vastaan juuri sellaisen lapsen, kun meille annettaisiin. Olisi hän tyttö tai poika, terve tai vammainen, vilkas tai ujo. Tiesin, että pärjätään ja selvitään. Ja jos haluaisin toisen lapsen, minun pitäisi pystyä tuntemaan tuo sama tunne. Tällä hetkellä en sitä tunne. En voi tilata kilttiä ja rauhallista tyttövauvaa sen enempää kuin tervettä ja veljeään ihailevaa poikavauvaa. Ja kun kaikenlisäksi, ei niitä lapsia edes noin vain "tilata" - tämä välttämätöntä lisätä, koska niin moni lähipiiristäkin kärsii lapsettomuudesta.

Nyt on 17.10.2014, minä olen 32 vuotta ja Nooa 1 vuoden + noin kaksi viikkoa. En voi tietää, mitä ajattelen ja mitä elämässä on tapahtunut vuoden, kahden, kolmen tai viiden päästä. Okei, sen voin tietää, että kymmenen vuoden päästä olen armottomasti liian vanha :D Mutta tällä hetkellä se, että meitä on kolme, on aivan äärimmäisen hyvä. Ja siinä sydämeni saa rauhan. Sitäpaitsi, kolme on aina ollut onnennumeroni. Ja samoin Juhiksen.


Ylempi kuva lainattu täältä. Alemmasta ei tietoa. 

Sisustuskärpänen tässä moi

Muistatte sen minun hingun saada koko talo siivottua putipuhtaaksi ennen Nooan synttäreitä? No, se melkein toteutui. Sain normaalin siivouksen lisäksi pestyä suunnilleen kaikki seinät sekä jynssättyä kylppäristä kaikki laattojen saumat. Uskomatonta, miten paljon likaa voi kodissa olla, vaikka se näyttää ihan siistiltä! Samoin muutamat sisustuspalaset ovat löytäneet paikalleen.

En keksinyt mistään edullisesti kivoja sisustustauluja, joten päädyin näihin tarroihin. Tykkään näistä kovasti. Erityisesti tästä eteisessä kasvavasta puusta :) Synttäripäivänä puuhun "ripustettiin" synttäritähtiä ja mietin just, että tottakai tähän pitää joulukuuksi laittaa jotain hauskoja joulupallotarroja!

Makuuhuoneessa on koko yhteisen elämämme ajan ollut yksi ja sama ongelma - sängyn petaaminen. Kunnia Juhikselle siitä, että se jaksaa sitä paljon useammin tehdä, mutta sanotaanko että kuusi päivää viikossa (vähintään) sänky on petaamatta. Yksi vaihtoehto olisi alkaa nipottamaan itselleen ja raivolla kiskoa (ruma) päiväpeitto joka aamu sängyn päälle. Toinen, paljon hauskempi, vaihtoehto oli tilata helmalakana! Oh, HELMALAKANA! Jotain, josta olen koko ikäni haaveillut, mutten ikinä raaskinut ostaa. Niin, sekä sen lisäksi niin kivat pussilakanat, että sänky näyttää ihan kivalta vain sillä, kun suoristaa peitot. Aika kiva, eikö?

Kröhm, tuon helmalakanan olisi varmaankin voinut silittää. Ja koska näissä kuvissa värit on vähän.. öö.. tunnelmalliset, koska napsin ne eilen illalla, niin pussilakanat ovat siis tumman harmaat, eivät mustat. Jos jaksaisin, niin käsitelisin noi kuvat uusiksi, mutta kun en :)

Vaan tiedättekö mikä on hankalaa pohdintaa? Se, että miten varovainen noiden pikkulasten tarttuvien tautien kanssa pitäisi olla? Mikä on sopivaa järkevyyttää ja mikä ylivarovaisuutta? Tänään meillä piti olla neljän äidin ja yhteensä viiden lapsen treffit. 3kk-vauvan äiti jättäytyi porukasta pois vatsavaivaisen vauvan takia. Jäljelle jäi kaksi lasta, joilla molemmilla nuhaa ja yksi lapsi, joka juuri oli parantunut vesirokosta, mutta jonka päiväkodissa on enterorokkoa. Pohdimme Juhiksen kanssa aamulla hyvän tovin sitä, lähdetäänkö Nooan kanssa tapaamiseen, vai pitäisikö jäädä kotiin.

Päätöksen tein oikeastaan sillä, kun mietin, että jos emme menisi, niin menisimme lähiseudun kerhoon (jossa on parikymmentä lasta, jotka kaikki syö samoja leluja), eli ihan sen pöpön nyt voi saada täysin mistä vaan! Ystäväni kertoikin juuri tutkijasta, joka oli selvittänyt, että vesirokko leviää pikkulapsilla eniten kaupan ostoskärryistä (joita pikkulapset nuolee) :)

Näinpä siis hyppäsimme aamulla Juhiksen kyytiin ja päästiin Ruskeasuolle. Aivan ihana oli tavata näitä tyttöjä (naisia, äitejä) ja lapsia. Aika meni ihan liian nopeasti, kun oli jo lähdettävä bussille ja päiväunille. Paluumatkalla bussissa tulikin aika pian uni ja nyt nostin Nooan omaan sänkyynsä jatkamaan päikkäreitä.

Itse mussutan suklaata. Kestän kotona vielä avaamattomissa paketeissa olevat herkut, mutta kun yksi pirhanan isi-tyyppi meni pari päivää sitten avaamaan yhden suklaalevyn, niin tämä hiirihän sinne on jo useamman kerran löytänyt tiensä.. No, hyvät uutiset on se, että nyt sitä levyä ei ole enää :)

6 merkkiä siitä, että olet Kotiäiti

1. Yksin kotiin palatessasi tilaat hissin, koska olet vaan niin tottunut aina rattaiden kanssa tekemään.

2. Bussipysäkillä yksin bussia odottaessa mietit, että "mitenköhän on.. mahtuukohan varmasti bussiin sisään, jos siellä on jo.. öö.. tota.. kahdet.. niin.."

3. Kun pitää omalla asuinalueella suhata pari eri asiaa autolla, on aivan hukassa, koska tietää kaikki reitit vaan kävelyreittejä pitkin ja on ihan mahdotonta hahmottaa, mistä autolla pitää ajaa, kun suorin reitti menisi ensin koulullepäin, sitten isoa leikkipuistoa kohti ja sitten niiden kahden talon välistä.

4. Kun aamulla saa yllättäen tunnin omaa aikaa, niin hauskinta mitä keksii, on siivota ja järjestellä kotia. Onhan se kuitenkin paikka, jossa viettää noin 95% kaikesta ajastaan.

5. Sosiaalisen elämän suunnitelmien peruuntuminen harmittaa kuin pientä kiukkuista hamsteria, koska hei, se oli kuitenkin ainut niistä koko viikolle sovituista hetkistä, kun voin nähdä jotain ystävää ihan omana itsenäni, ilman jatkuvaa huomiota vaativaa taaperoa.

6. Aikaisemmin vaatekaapissasi oli muutamat collegehousut rentoja koti-iltoja varten. Nyt niitä on yhtäkkiä kahdeksat. Niistä osa on lämpimämpiä ulkoilua varten, muutamat siistimmät muskaria ja leikkikerhoja varten... Elät suurimman osan aikaa elämästäsi collareissa ja mietit kaukaisuudessa häämöttävää töihinpaluuta haaveillen siitä, että voi taas pukeutua ihmisten vaatteisiin.

ps. hieman kredittiä siitä, että nappailin nää kuvat keskellä kahvilaa kiireiseen lounasaikaan :D Äidin on tehtävä postaus silloin kun äidillä siihen on aika :D

Tanssivat lehdet

Tässä ollaan pikkuhiljaa toipumassa juhlahumusta. Täytyypä nyt tosiaan sitten ottaa blogista kaikki ekan vuoden postaukset printtinä ja tehdä niistä "kirja" Nooalle, jotta hän voi myöhemmin sitä itse lukea.

Nooa on nyt nukkunut kaksi yötä 11 tunnin unilla ilman mitään väliheräämisiä. Mieletöntä. Tänään aamulla Juhis herätti minut seitsemältä sanoakseen, että hän lähtee töihin ja että Nooa nukkuu vielä. Siitäpä se murunen sitten pikkuhiljaa heräilikin, mutta oli kerrassaan outoa, että edes hetken ajan minä ja Juhis oltiin hereillä ennen mussukkaa! Olin keittiössä tekemässä Nopsulle aamumaitoa, kun huoneesta alkoi kuulua jokeltelua - ehkä paras tapa herätä! Siitä sitten nappasin pojan syliin ja vein meidän sänkyyn peittojen keskelle, tiukkaan haliin nauttimaan maitopullollista.

Sitten puurot molemmille, pyykit koneeseen, astianpesukone käyntiin. Me lähdettiin ulos ja sitten käymään Elixian junior jumpassa. Vähän hassu ikä / taitovaihe Nooalla nyt, kun se alkaa olla liian iso vauvajumppaan, mutta tuolla junior jumpassa pitäisi lapsen osata oikeastaan jo kävellä. No mutta ihan mukavaa meillä oli. Ainiin! Herranpieksut millainen flirttailija ja hurmuri tuosta pojasta on tulossa!! Siis aivan mahdotonta se vilkutusten, silmien siristelyn ja maailman leveimpien hymyjen ja virnistysten määrä, mitä muut äidit Nooalta saavat :D Tuolla jumpassakin Nooa sai aika monta naista nauramaan :D

Kotimatkalla nähtiin niin houkutteleva iso lehtikasa, että pistettiin rattaisiin jarru päälle ja mentiin ihmettelemään lehtiä. Tuulikin niin kovasti, että lehdet aivan tanssivat Nooan ympärillä. Tuli kyllä hieman sellainen olo, että miten sitä raaskii muka muutaman kuukauden päästä palata töihin, kun nämä hetket taaperon kanssa ovat parhaimmillaan juuri näin ihania...

Buenas tardes amigos

Täällä mennään maman näkökulmasta vähän hassussa välitilassa; reissunjälkeinen haikeus ja samalla kovasti päälle puskeva synttäreiden valmistelu. En voi uskoa, että tasan viikon päästä katetaan jo pöytää, koska silloin sunnuntaina juhlitaan yksivuotiasta Nooaa. YKSIVUOTIASTA! Voi miettikää nyt tätä elämän ihmettä. Tasan vuosi sitten Nooa köllötteli vielä tyytyväisenä masussa. Olo kyllä alkoi olla jo aika tukala ja kutakuinkin näinä päivinä ensimmäiset synnytyksen merkit alkoivat tuntua. Niin, tiistainahan se synnytys tuntemusten mukaan alkoi ja poika tuli maailmaan vasta perjantain vaihduttua lauantaiksi. Elämäni kamalin koettelemus näin vuoden perspektiivillä tuntuu nyt vain häilyvän hirveältä ja ennemminkin suurelta onnistumiselta, kuten Mount Everestille kiipeäminen tai joku vastaava suoritus.

Tänään tehtiin ekaa kertaa ruokaa koko perheelle; uunilohta ja perunoita. Ylpeänä kasasin tätä suolatonta ja vain vienosti tillillä maustettua lohta sekä perunaa Nooan lautaselle, jossa tilsasin ne veden kanssa ihan löllömuusiksi. Ja arvatkaa kelpasiko? No ei :D Ihan kamalaa kakomista. Sen oksennustaudin jälkeen Nopsu on ollut kyllä niin valikoiva ruuan koostumuksen suhteen!

Palatakseni vielä näihin reissuaiheisiin... ihan järkyttävä reissukuume jäi! Jos rahaa olisi, niin varmasti lähtisin vielä ennen töihin paluuta tekemään jonkun oman pikkureissun. Sitten keväällä meidän on tarkoitus napata mummi Joensuusta mukaan ja lähteä neljän hengen porukalla Wieniin pariksi päiväksi. Sitten kesällä varmaankin suunnataan oman perheen kera Etelä-Ranskaan lomailemaan. Tällaisia suunnitelmia ja haaveita siis tällä erää :)

Ainiin, sellainen projekti tässä on meneillään, kun Nooan Yömaidosta Vieroitus. Nuo yöt meinaa nykyisin on aika levottomia ja oon ihan varma, että se johtuu siitä, että Nooa vielä aamuyöstä yleensä herää ottamaan maitoa. Sitähän se ei millään mittarilla enää Tarvitse, vaan se on vaan tapa. Ja varmasti tämän maitotankkauksen odottelu häiritsee myös alkuyön unta, kun mielessä pyörii sen ihana yön maitohetki. Viimeyönä valvottiin tunti, Juhis sitkeästi tarjosi vaan vettä juomaksi. Toivottavasti ensiyönä päästään jo vähemmällä protestoinnilla ja pian nukuttaisiin levollisemmin koko perhe!

Päivä täynnä Elämää

Joskus sitä miettii, miten yhteen päivään voikin mahtua niin paljon tekemistä, elämää ja tunteita. Laidasta laitaan. Tänään aamulla Nooa selvästikin pahastui siitä, kun Juhis lähti töihin, koska heti oven mentyä kiinni minulla oli käsissäni ihan mahdoton kiukkupylly. Pahinta, mitä KP:n kanssa voi tehdä, on jäädä kotiin kasvattamaan molemminpuolista ärsytystä, joten matkaan hoi.

Bussilla Käpylään Hippulaan moikkaamaan ystävää ja hänen pian 3kk täyttävää poikavauvaa. Olen aina aivan ihmeissäni, kun näen vauvan, joka hereillä ollessaan suostuu olemaan paikallaan. Sylissä, sitterissä tai vaunuissa - yhtä ihmettä minulle. Wau. Toki, tälle ystävälle "suotakoon" helppo vauva, koska elämässä muuten riittää haastetta. Toivon kaikkea hyvää hänelle tulevaan ja uusiin kuvioihin <3

Päiväunien aikana minä taas jatkoin siivousprojektia ja pesin makuuhuoneesta kaappien ovet, jalkalistat, lattian ja seinät. Ja ikkunanvälit. Päikkäreiden jälkeen syötiin herkkuvälipalaa ja vasta sen jälkeen avasin vakuutusyhtiöstä tulleen kirjeen, joka olikin kuin sementtiä mukavaan iltapäivään. Inhottava, selviteltävä asia, joka vaatii paljon tiukkaa vääntöä siitä, kenen "syy" tietty isohko virhe on. Hermostuin ja harmistuin ihan totaalisesti. Toivotaan, että kaikki vielä järjestyy jotenkin!

Pikainen kaupassakäynti ja samalla huomaaminen, että ollaan armottomasti myöhässä. Vauhdilla kotiin, ruokaa molemmille nassuun&massuun, tavarat kyytiin ja bussilla taas kohti Helsinkiä. Tällä kertaa suuntana Hartwall Areena, jossa Juhis oli tekemässä Elämä Lapselle -konserttia. Oli aivan mahtavan kivaa nähdä siellä tuttuja, ihania artisteja, kummiperhettä (he saapuivat konserttiin, mutta ei ehditty tällä kertaa enempää viettämään aikaa yhdessä) ja tietenkin papamussukkaa.

Takaisin tullessa taas kiristettiin hermoja. Miten voi olla, että bussit ajaa jopa 5min aikataulua edellä?!??!?! Minä juoksin lähes koko kilometrin matkan, että ehditään bussiin (väsynyt lapsi, nukkumaanmenoaika..) ja mitä käy? Ollaan liikennevaloissa, kun nään bussin ajavan pysäkille, NELJÄ MINUUTTIA ETUAJASSA. Huidon bussille, että "odota, me tullaan kyytiin" ja rynnin rattaiden kanssa täyttä juoksua pysäkille.. vain nähdäkseni kuskin kaasuttavan tiehensä. Voi uskotteko, että ketutti!!! Siinä sitten odoteltiin seuraavaa bussia koko ajan kitisevämmäksi käyvän taaperon kanssa :/

Nyt pötkö nukkuu, minä otin lasin viiniä ja ison annoksen suklaata. Sekä telkkarista tyttöhömppää; Toisenlaiset äidit ja Svenska Hollywood fruar :) Pian Juhiskin saapuu kotiin ja voi miten ihanaa, nyt hänen iso, kolmen viikon työrutistus tältä viikolta on ohi ja meidän arki vähän rauhoittuu.

Löytöjä

Jokseenkin kiireistä elämää pidellyt täällä viimeaikoina. Suurin, ja valtaisa ilon aihe on se, että nyt viimein kaikki on terveinä. Oh, kylläpä sitä taas osaa arvostaa!

Tänään aamulla minä pääsin käymään pitkästä aikaa isolla kirpparilla ja voi riemua! Oli loistohomma olla siellä heti 9 jälkeen paikalla. Pöydät ja rekit olivat täynnä, myyjät vielä iloisia ja ei yhtään ryysistä. Tein löytöjäkin. Itselle mekko, huivi, villapaita sekä kirja: 3,50! Nooalle farkut ja söpö slipoveri: 2e. Ja vielä lisäksi Mondon Wien-opaskirja ensikevään reissua silmällä pitäen: 1e. Rahaa meni siis 6,50. Perjantaina kun jouduin "pakolla" käymään keskustassa kahvilassa, jossa otin mehun ja raakapatukan, ostoksille hintaa tuli 6,80. Silleen. 

Juhis droppasi Nooan minulle jäähallille ja me tultiin siitä bussilla kotiin Juhiksen jatkaessa toimistolleen tekemään hiki hatussa töitä. Keskiviikkona kun on iso konsertti tulossa. Nooa nukahti bussiin ja on nyt kohta pari tuntia ottanut unta. Hyvä juu, mutta vähän aikaisin nää unet taas tuli... Kunhan poika herää, niin lähdetään ruokakauppaan sekä katsoman Budget Sportista siellä tarjouksessa olevia ulkoilukenkiä. Jos nyt vihdoin saisin aikaiseksi ostaa ne :)

En tiedä laskeeko joku, mutta.. viikon päästä tämä mamma on jo Barcelonan lämmössä, vilinässä ja vapaudessa! En ehkä saa enää yhtään yötä nukuttua - ihan pikkuisen joku on innoissaan!! Reissaaminen on lapsettomassa elämässäni, ja erityisesti sinkkuelämässäni ollut aina ihan super super super tärkeä juttu. Mulla oli melkein aina joku reissu buukattuna ja kesällä pyrin lähtemään vähintään kuukaudeksi Suomesta pois. Reissussa on aina mieletöntä taikaa uudistumiseen, kokemuksia, nähtävää, irtautumista arjen murheista, herkkuruokaa.. nautin niin kaikesta pienestäkin - bussipysäkit on erinäköisiä kuin kotona, metrossa tuoksuu (köhm, yleensä kyllä haisee, paitsi Japanissa) erilaiselle, ihmiset meikkaavat erilailla, aurinko paistaa erilailla, shoppailusta ei tule yhtä helposti huono omatunto kuin Suomessa.. :P

Pääsittekö kärryille: MINÄ <3 REISSUT ja kohta pääsee pitkästä aikaa!!!! :)
Extrasuperplussana täysin ennenkuulumaton reissuseura: SISKO :D Oujeeoujeeoujee!!

Moro noro

Voi jumbe, täällä on perhe Valtonen sairastanut nyt ihan urakalla. Ensin se Nooan nuha ja siitä seuraava vatsatauti. Vasta eilen oli eka päivä, ettei poika oksentanut. Siinä välissä Juhis piti vatsataudin ja minä nuhan. Sitten minuun iski vatsatauti kuin salama. Ehkä noro-virus. Yksityiskohtiin menemättä, enpä koskaan ole ollut niin heikkona. Eilen luojan kiitos Juhis pystyi järjestämään asiat niin, että oli kotona pitämässä huolta Nooasta. Minä kun en aamulla päässyt heikotukseltani edes jaloilleni.

Tänään onneksi ollut jo parempi. Oma kuume on pysynyt poissa ja Nooalla on enää yskä. Toki vähän hutera mamma on pojan perässä tänään käpsytellut, kun ei tietenkään ole pariin päivään ruokaa saanut juurikaan alas. No niin, siispä luulisi, että on vitsi, kun sanon, että Juhis sanoo juuri, että hänellä on kurkku kipeänä ja palelee. TOIVOISI että olisi vitsi.

Tällaista se siis taitaa tämä lapsiperheen arki pahimmillaan olla. Suurin huoli itseasiassa omassa päässäni on tällä hetkellä se, että mitä hittoa me tehdään, jos joskus käy niin, että toinen on vaikka työmatkalla ja sitten toinen sairastuu rajusti ja yhtäkkiä? Voi mummit, kummit ja täti pieni - voisitteko muuttaa tänne lähemmäksi, jooko?

No, ettei menisi ihan vaan surkeiden asioiden listaukseksi, niin Nooa on kovasti täällä opetellut puhumisen ihmeellistä taitoa. Uusimmat jutut on ne, että kun sille toistelee "lamppu, lamppu, lamppu", niin Nooa sanoo "ppu, ppu". Ja kun saman tekee vaippa-sanan kanssa, niin Nooa vastaa "ppa, ppa". Ja tänään kun Juhis illalla hoki sille että vauva, niin Nooa sanoi ihan selvästi, että "vauva". Okei, ehkä vähän sattumaa, mutta näistä pienistä se lähtee. Ihanaa, toivottavasti Nopsusta tulisi kunnon papupata kuten karjalainen äitinsä :)

ps. pojat kävivät eilen ulkona leikkimässä. Mitä löytyikään rattaista tuon "hiekkalaatikkoreissun" jälkeen..

Rakas pikku mussukka (!#€%%#!)

Lainaan tähän eilistä facebook-päivitystäni:

KOTONA: Laitan oven kiinni, itken kun se on kiinni. Äiti avaa sen, laitan sen kiinni. Itken kun se meni kiinni. x100. Laitan liedet ja uunin päälle. Suutun verisesti puoleksi tunniksi, kun minut haetaan keittiöstä pois. x10.
SYÖMINEN: Lusikka on pahin viholliseni, taistelen, kiljun ja kiipeän pöydälle. Suostun syömään ainoastaan itse pöydän alta metsästämiäni riisikakun palasia, jotka olen sinne viskonut. 
KAUPPAREISSU: Vääntelehdin ja kitisen. Heitän pipon lattialle. Äiti nostaa sen. x100. Otan äitin antaman lelun ja heitän sen lattialle x100. 

Kyllä, elämä 10kk ihmistaimen kanssa VOI olla joskus vähän uuvuttavaa. Onneksi on joitain elämää helpottavia ratkaisuja. Kaksi sellaista hankimme eilen illalla.

Tänään aamupäivällä tehtiin retki sinne Hippulaan. Tosi symppis paikka. Se on kahvila, myymälä, kirppari ja leikkipaikka kaikki yhdistettynä. Ainut vaan, että sinne sattui samaan aikaan paikalle kaksi tietyn tyyppistä äitihahmoa. Istuttiin siinä rivissä lapioimassa muksuillemme lounasta suuhun. "Imetätkö sä vielä?" kysyi äitihahmo 1. "Öö, en imetä, imetin silloin kun tää oli vauva, ootko huomannut, että tällä on jo hampaita ja sitäpaitsi mitä se sulle kuuluu imetänkö vai en?!" Okei, no en mä vastannut noin, vastasin että "En mä enää". Tähän äitihahmo 2 hihkaisee, että "kuule, mä imetän vieläkin ja tää on kuitenkin jo kaksi!" Okei, hyvät sulle.

Seuraavaksi hahmo 1 kertoi minulle, kuinka hänen lapsensa ei ole eläessään syönyt kuin ehkä kymmenen purkkia valmissosetta. Että kaikki tehdään kyllä itse. Minä kauhoin samalla toista purkkia pilttiä Nooalle suuhun, kun sille kerrankin maistui. Sen jälkeen hahmo 2 alkoi stressaamaan siitä, että onkohan huono, kun hän ei ole antanut muksulleen vielä muuta kalaa kuin lohta. Että "vitsit mä oon varmaan huono äiti, mutta kun tuntuu vaan siis niin houkuttelevalta ostaa niitä valmiita lohikuutioita". Joo, tosi huono. Kasvattaisit itse nyt omat kalasi. Tai siis kalastaisit :)

No joo, huumoria huumoria, mutta hieman hymyilytti siinä kun tosiaan syöttelin pojalle kaupan soseita, annoin MUOVISESTA tuttipullosta KORVIKETTA ja vaihdoin kertakäyttöpampperssia peräpäähän. Ihan hyvin poika kasvaa ja kipeänä on ollut tasan yhden kerran 10,5kk elämänsä aikana.

Äitiys - onko mitään yhtä herkullista aihetta näin-teet-oikein/näin-teet-väärin -tyyppiseen pohdintaan?