Onhan tuo lapsi kova kitisemään. Ja jos kitinää ei rauhoita leikittämällä, viihdyttämällä tai laulamalla, niin se muuttuu itkuksi. Tätä kitinää tavataan:
- jos rattailla liikkeellä ollessa rattaat pysähtyy enemmän kuin 5 sekuntia > ajatus kauppojen kiertelystä, rauhassa bussin odottamisesta tai edes normaalitahtisesta ruokaostosten teosta on mahdottomuus.
- jos lapsen yrittää jättää leikkimään itsekseen. Ajattelin, että 1v1kk osaisi jo leikkiä hetken aikaa itsekseen, mutta meillä maksimi on varmaankin 5 minuuttia ja tätä ei todellakaan tapahdu edes päivittäin > mahdottomuus tehdä mitään omaa kun Nooan hereillä ollessa.
- syödessä, koko ajan. Nooa ei pidä syömisestä, ellei ole ihan herkkuruokaa, silkinsileänä soseena ja silloinkin tosi nälkä. Muuten ruoka torjutaan käsillä, lusikalla syömisessä vaan leikitään ja jos yrittää ohjata lusikkaa kohti suuta, torjunta. Myös itse käsillä syöminen ei opastuksesta ja esimerkistä huolimatta onnistu, vaan ruoka vaan levitellään ja heitellään ympäriinsä > jokainen ruokahetki on jo etukäteen stressillä varustettu - molemmilla.
- autossa, jos matka kestää yli 10min > mahdottomuus lähteä autolla juuri minnekään. Hyvällä tuurilla on jaksettu semmoisia 20-30min matkoja, kun laulatetaan.
Kotona olo on pääasiassa sitä, että kun itse menet keittiöön, niin taapero seuraa ja roikkuu jalassa. Kun koetat vaikka pestä astian tai avaat jääkaapin, taapero alkaa kurkottelun ja kitinän. Kitinän, joka muuttuu itkuksi, jos jääkaappi menee kiinni tai hän ei saa jotain pöydällä olevaa tavaraa. Sama toistuu kylppärissä, makuuhuoneessa - minne ikinä meneekin.
Toki välillä perässä saattaa hiihtää ihan neutraalin oloinen taapero, joka suostuu leikkimään sillä tavaralla, minkä hänelle heittää, mutta kyllä meillä tuo kitisevä versio hallitsee.
Tästä seuraa tietenkin kaksi tunnetta: a) suunnaton ärsytys ja epäreiluuden tunne, sekä b) syyllisyys, ah tuo jokaisen äidin perustunne, syyllisyys siitä, että mitä olen tehnyt väärin? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Mitä pitäisi tehdä toisin? Mitä muut tekevät toisin? Miksi ärsyynnyn enkä jaksa pysyä positiivisena ja iloisena?
Tällä hetkellä mielessä risteilee tietenkin paljon tuo päivähoidon aloittaminen. Olen alkanut pelätä sitä, mitä siitä tulee, kun Nooa on noin "vaativa". Optimistisesti tietenkin päiväkoti opettaisi kärsivällisyyttä ja tekisi pojasta jotenkin iloisemman ja tyytyväisemmän. Pessimisti pelkää, että päivähoito tulee hänelle olemaan hankalaa, koska siinä ei jatkuvasti ole joku viihdyttämässä. Ja sitten illalla kaikki päivän patoutuma puretaan äitiin, joka samalla huolehtii jo tulevasta hoitopäivästä.
Tämä postaus on nyt aika uskalias ja avoin. Toivon siis kohteliasta suhtautumista. Jos tämän sattuu lukemaan joku, joka kokee samoja tunteita, niin toivon, että tämä vähän lohduttaa - ei me olla yksin. Tämä postaus on myös pieni kannanotto siihen, kuinka monet mammablogit rakentavat kiiltokuvamaista kuvaa täydellisestä elämästä (mikä taas aiheuttaa valitettavan helposti lukijoille riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta). Toivon myös, että myöhemmin kun palaan tämän tekstin pariin, voin huokaista ja todeta, että hitsit, tuostakin ajasta selvittiin ja siitä tuntuu jo olevan ikuisuus.
Loppukevennykseksi vielä yksi kuva: (and go ahead sue me, en ottanut talteen minkään näiden kuvien lähdettä)
Älä stressaa päivähoidon aloitusta, hienosti Nooa tulee pärjään. Kaikki tarhatädit ymmärtää että jokainen lapsi on yksilö ja toiset vaatii enemmän kuin toiset. Ja positiivisesti ku aattelee et jos tarhassa on kiire päivä niin vaativampi lapsi saa kyllä huomiota kun sitä osaa vaatia,hissukka taas voi vaan mennä siinä sivussa :/ Todennäkösesti hoidossa riittää niin paljon touhua ja seurattavaa että ei edes ehdi kyllästyä :) se nyt on varma että äidille kiukutellaan illat ku rakkaimmalle niin vaan tehään :D Oot Pirita huippuihana ja energinen äiti ja pärjänny loistavasti Nopsun kanssa! <3
VastaaPoistaVoih.. kiitos. Et arvaakaan miten paljon noi sanat just nyt painaa. Aina sitä vaan ei jaksa uskoa itseensä :/
PoistaAinahan toi polka on tykännyt siitä, kun on tohinaa ympärillä ja sen takia kyläillessä/vieraiden kanssa aina näyttääkin parhaat puolensa (niinku lapset yleensä), että ei mulla nyt kovin suurta huolta ole. Kunhan nyt vaan ensin saadaan se paikka jostain :)
Hei kullannuppu, tämä on hyvä kirjoitus. Jos minulla ei olisi mammaporukkaa, jonka kanssa kahvitella päivittäin, en taatusti itse jaksaisi olla kotona juuri tästä syystä mistä kirjoitat. Minusta asiasta pitää puhua enemmän, on hyvä tietää, millä tyylillä muut äidit jaksaa äitien arkea. Lapset ovat ihania ja rakkaita mutta lasten kanssa kotona oleminen, vaikka kuinka on kyseessä omat lapset (ja ehkä juuri siksi?) on kyllä tosi vaativaa minusta. Olen varma, että jokaisesta äidistä joskus tuntuu siltä, että mitä ihmettä on tullut tehtyä väärin kun oma lapsi on sellainen kun on! Ainakin jos lapsella on joitakin vaativia luonteenpiirteitä... Minusta Nooa on ihana, tempperamenttinen ja utelias lapsi jolle siksi varmaan on ihan luontaista haluta viihdytystä koko ajan, Nooassa ei ole mitään vikaa, eikä myöskään siinä, minkälaisia vanhempia te olette hänelle, te olette just parhaat siihen hommaan!
VastaaPoistaKiitos <3 Voi on tuo naapuriin siunaantunut tukiverkosto kyllä niin onnenpotku elämässä! Ihana kuulla etten ole yksin tuskailujeni kanssa. Ja kiitos miten kauniisti sanottu. Näin se varmasti onkin, ehkä huomenna taas jaksaa uskoa - nyt mutakakkua kaksin käsin ;)
PoistaNoi kaks ekaa kohtaa kuulostaa niin tutuilta! Kyllä muakin välillä ärsyttää, kun toista pitäisi kokoajan olla viihdyttämässä :) välillä ihmettelen, että miten kukaan saa siivottua tai ruokaa laitettua tai tehtyä yhtään mitään taaperon kanssa! Ainoot hetket touhuta jotain kymmentä sekuntia kauempaa on O:n päikkärit. Oon aika suosiolla luovuttanut sen suhteen, että yrittäisin O:n hereillä ollessa tehdä juurikaan kotitöitä. Teen sit päikkäriaikaan ne mitä jaksan ja loput tehään yhessä, kun N tulee kotiin.
VastaaPoistaMut toi intensiivisyys käy välillä kyllä voimille ja monelta osin mun mielestä vauva-aika oli jopa helpompaa ku tän ikäsen taaperon kanssa :) tää taaperoajan alku on musta ollu sekä äärimmäisen palkitsevaa ja ihanaa että sit aika väsyttävää :)
Mut hei, hyvin me vedetään ja kyllä se siitä vähitellen helpottaa (ja sisimmässäni tiedän, et tuun myöhemmin niin ikävöimään näitä aikoja!)
Voi että, no ei Oltermannikaan päästä sua ihan helpolla :/ Meillä tänään just ollut ihan pohjanoteeraus kaikessa tyytymättömyydessä ja samalla vielä mun pinnan kiristymisessä. Kun neljään tuntiin ei kitinään ja itkuihin tullut mitään taukoa, ja sen jälkeen syöminen vielä oli pelkkää leikkiä ja pelleilyä, niin sanotaanko että meni mammalla hetkellisesti kuppi kumoon :P Onneksi sitten saatiin isämies pian jo kotiin ja nyt vedän täällä kaksin käsin mutakakkua kun Juhis nukuttaa nuhaista taaperoa, joka todennäköisesti jatkaa palvelujen vaatimista läpi yön.. huh hei.. Joko nää kohta vois mennä kouluun?
PoistaOltermanni :D mut huh, aika rupeama! Ei ihme, jos meni kuppi nurin! Sillon ku mulla ei ollu vielä lasta, niin mietin joskus, että miten helppoa ja rentoa ois olla vaan lapsen kanssa kotona...heh... :)
PoistaMeidän vaativa taapero aloitti hoidon alle kaksivuotiaana ja pärjäsi siellä alusta asti aivan mainiosti ja hoitotädit aina kehuivat miten reippaasti hän tekee kaiken ja osallistuu eikä vierasta ketään. Toki alkuviikot vähän äidin perään itkeskeltiin, mutta sopeutuminen oli nopeaa. Uskon, että vaativat tai kivemmin sanottuna aktiiviset ja reippaat lapset selviävät elämästä kaikenkaikkiaan helpommin:) Vaikka meillä vanhemmilla sitten hieman vaikeampaa tai haastavampaa olisikin:D
VastaaPoistaKiitos kommentista! Hyvä kuulla, että hoidon aloitus on mennyt mukavasti, minä kans uskon, että tämä meidän taabero viihtyy kyllä siellä - varmaan paremminkin kuin kotona. Niinpä nämä lapset on erilaisia ja vielä muuttuvat matkan varrella moneen kertaan. Tosin jonkinlainen perusluonne varmaankin nyt jo näkyvissä, joten ujoa, vaisua ja hiljaista tästä meidän pojasta ei kyllä varmaan enää tehdä :)
Poistaps. kröhm.. ei kyllä taida äitikään olla sieltä ujoimmasta ja vaisuimmasta päästä :D Että vissiin voi ihan peiliinkin katsoa :)
"Kotona olo on pääasiassa sitä, että kun itse menet keittiöön, niin taapero seuraa ja roikkuu jalassa. Kun koetat vaikka pestä astian tai avaat jääkaapin, taapero alkaa kurkottelun ja kitinän."
VastaaPoistaLisäisin listaan, että vanhemman istuminen tietokoneen äärellä tai ruokapöydässä toimii taaperolle merkkinä, että nyt on aika siirtyä itkuisena jalkaan roikkumaan.
Minulla on kotona täysin samanlainen tyttöpuolinen vaativa vauva, tai siis nyt taapero. Ei ole ollut toivoakaan kivoista kahvilakäynneistä, kirppisreissuista tai vaunutteluista. Kävelemään oppiminen on tyynnyttänyt tytön mieltä, mutta suuri osa päivästä kuluu edelleen lahkeessa märmättäen. Lapsi on silti tosi rakas, vaikka joskus sitä toivoisi, että olisi voittanut vauvalotossa sen alati tyytyväisen. Terveisin, kohtalotoveri.
Voi kiitos <3 Onpa "ihana" kuulla, että samassa veneessä hiihtää muitakin mammoja! Toi itkevä taapero lahkeessa ja pöydässä roikkuen on täällä kans NIIN tuttua :D Odotan jo töihin paluuta, että saa kerran päivässä syödä rauhassa! :)
PoistaPaljon tsemppiä sinne! Oon lukenut, että vaativista taaperoista kasvaa fiksuja, sydämellisiä ja määrätietoisia aikuisia, siihen ainakin uskomme! :D
ps. "vauvalotto" - hehehehe :)
Tää kuulostaa NIIIN tutulle! Nyt ehkä pikkasen on taas helpottanut, ettei itku tule ihan joka vaiheessa, kun selkänsä kääntää, mutta neiti vaatii kyllä edelleen 24/7 viihdytystä. Mutta täytyy toivoo, että tämä tosiaan on joku "vaihe" (joka on kestänyt jo ikuisuuden). Meillä pitäisi myös aloittaa päiväkoti tammikuussa, jossa varmasti neiti saa leikkiä ja riehua (kiukutella) sydämensä kyllyydestä.
VastaaPoistaps. olipa kiva löytää täältä tuttu naama, taidatte asua tässä ihan lähistöllä :)
Moikka!!
PoistaHei voi miten kiva bongata sinut näin blogin kautta. Ollaan me jossain yhteydessä nähty livenäkin, eikös..? Ainakin oot niin tutun oloinen :) Mutta hei miten tosi hauskaa, miten samanlaisia juttuja teidän elämään on sisältynyt ja kuuluu nytkin! Selasin blogiasi tässä sen verran kun ehdin ja bongasin heti paljon yhtäläisyyksiä. Kunhan saan hetken omaa rauhaa, niin luen oikein ajatuksella teidän elämää. Hehe, se kuulosti vähän hassulta :)
Mukavaa pakkasaamua sinne!!
Joo ainakin pariin kertaan ollaan osuttu samaan aikaan perhekahvilaan :) Hassua kyllä, että jonkun oikeesti on nähnykin livenä, eikä vaan tiedä kaikkee toisen elämästä blogin välityksellä :D
PoistaEksyin tänne ensimmäistä kertaa ja voi kuinka tutulta kuulostaa!!! Ja ihana kuulla että jollain muullakin on tällaista! ;) Lohduttaa edes vähän... Tuntuu että kaikki muut ravaa kaupoissa ja kahviloissa kaiket päivät. Rattaissa ei meilläkään istuta varsinkaan jos ne pysähtyy tai edes jos ympärillä on jotain kiinnostavaa, eli ollaan kaupassa tms. Meidän neiti on nyt 1v 5kk ja viime viikkoina on alkanut leikkiä jopa välillä jo pidempiäkin aikoja kuin muutaman minuutin. Edistystä on siis vihdoin tapahtunut ja olen jo saanut jonain päivänä ruokaakin tehtyä vaikka tyttö on hereillä! Olen kironnut näitä haasteita enemmän kuin on tarpeen, itkenyt silmät päästäni ja kadehtinut lähipiirin helpompia lapsia. Noh, ehkä jokaisella on omat haasteensa eikä tosiaan voi tarkasti tietää mitä muilla on! Tsemppiä vaan kovasti sinnekin! Palaan paremmalla ajalla lukemaan lisää. Ja niinkuin itsekin totesit kai, kyllä näistä vaativista vauvoista/taaperoista yleensä kasvaa mahtavia yksilöitä! :)
VastaaPoistaVoi että, onpa ihanan lohdullista kuulla, että "kohtalotovereita" löytyy. Meillä oli tänään niin iisi ja rento päivä muksun kanssa, että mietin jo, oonko vahingossa napannut pihalta jokun toisen haalarihemmon mukaan :D Että saattaa noi mukelot välillä osata yllättääkin!
PoistaMutta joo, siis niitä tuhansia ja triljoonia kertoja, kun on kateellisena katsellut lattemammoja kääröjensä kans kahvilla tai kuulee jonkun muksun istuvan autossa vaikkapa neljän tunnin matkan ihan mukisematta.
Ihana kun kirjoitit kommenttia, paljon tsemppiä ja piiiiiiitkiä hermoja tähän pimeään marraskuuhun taaperon kanssa <3 Onneks on suklaa ja kahvi ;)