Ilon kautta?

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että Nooa ei ole ollut helpoin vauva. No, olisi kai yllätys, jos meillä nyt asuisi yksi päivänsädetaapero. Nooahan osaa olla tosi ihana; se hymyilee vieraille (naisille etenkin) ja osaa välillä antaa halauksen tai pusun. Kuitenkin, arki tämän taaperon kanssa on aika voimia vievää. Kun itse on ensimmäistä kertaa äitinä, eikä millään kiikareilla voi seurata kenenkään muun perheen 24/7 arkea, niin on kovin hankala sanoa, mikä on tavallista ja mikä ei. Siksipä yhtälailla välillä tuntee valittavansa turhasta ja välillä tajuaa, että hitto miten paljon helpommalla jotkut pääsee!

Onhan tuo lapsi kova kitisemään. Ja jos kitinää ei rauhoita leikittämällä, viihdyttämällä tai laulamalla, niin se muuttuu itkuksi. Tätä kitinää tavataan:

• jos rattailla liikkeellä ollessa rattaat pysähtyy enemmän kuin 5 sekuntia > ajatus kauppojen kiertelystä, rauhassa bussin odottamisesta tai edes normaalitahtisesta ruokaostosten teosta on mahdottomuus.
• jos lapsen yrittää jättää leikkimään itsekseen. Ajattelin, että 1v1kk osaisi jo leikkiä hetken aikaa itsekseen, mutta meillä maksimi on varmaankin 5 minuuttia ja tätä ei todellakaan tapahdu edes päivittäin > mahdottomuus tehdä mitään omaa kun Nooan hereillä ollessa.
• syödessä, koko ajan. Nooa ei pidä syömisestä, ellei ole ihan herkkuruokaa, silkinsileänä soseena ja silloinkin tosi nälkä. Muuten ruoka torjutaan käsillä, lusikalla syömisessä vaan leikitään ja jos yrittää ohjata lusikkaa kohti suuta, torjunta. Myös itse käsillä syöminen ei opastuksesta ja esimerkistä huolimatta onnistu, vaan ruoka vaan levitellään ja heitellään ympäriinsä > jokainen ruokahetki on jo etukäteen stressillä varustettu - molemmilla.
• autossa, jos matka kestää yli 10min > mahdottomuus lähteä autolla juuri minnekään. Hyvällä tuurilla on jaksettu semmoisia 20-30min matkoja, kun laulatetaan.

Kotona olo on pääasiassa sitä, että kun itse menet keittiöön, niin taapero seuraa ja roikkuu jalassa. Kun koetat vaikka pestä astian tai avaat jääkaapin, taapero alkaa kurkottelun ja kitinän. Kitinän, joka muuttuu itkuksi, jos jääkaappi menee kiinni tai hän ei saa jotain pöydällä olevaa tavaraa. Sama toistuu kylppärissä, makuuhuoneessa - minne ikinä meneekin. 

Toki välillä perässä saattaa hiihtää ihan neutraalin oloinen taapero, joka suostuu leikkimään sillä tavaralla, minkä hänelle heittää, mutta kyllä meillä tuo kitisevä versio hallitsee. 

Tästä seuraa tietenkin kaksi tunnetta: a) suunnaton ärsytys ja epäreiluuden tunne, sekä b) syyllisyys, ah tuo jokaisen äidin perustunne, syyllisyys siitä, että mitä olen tehnyt väärin? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Mitä pitäisi tehdä toisin? Mitä muut tekevät toisin? Miksi ärsyynnyn enkä jaksa pysyä positiivisena ja iloisena? 

Tällä hetkellä mielessä risteilee tietenkin paljon tuo päivähoidon aloittaminen. Olen alkanut pelätä sitä, mitä siitä tulee, kun Nooa on noin "vaativa". Optimistisesti tietenkin päiväkoti opettaisi kärsivällisyyttä ja tekisi pojasta jotenkin iloisemman ja tyytyväisemmän. Pessimisti pelkää, että päivähoito tulee hänelle olemaan hankalaa, koska siinä ei jatkuvasti ole joku viihdyttämässä. Ja sitten illalla kaikki päivän patoutuma puretaan äitiin, joka samalla huolehtii jo tulevasta hoitopäivästä.

Tämä postaus on nyt aika uskalias ja avoin. Toivon siis kohteliasta suhtautumista. Jos tämän sattuu lukemaan joku, joka kokee samoja tunteita, niin toivon, että tämä vähän lohduttaa - ei me olla yksin. Tämä postaus on myös pieni kannanotto siihen, kuinka monet mammablogit rakentavat kiiltokuvamaista kuvaa täydellisestä elämästä (mikä taas aiheuttaa valitettavan helposti lukijoille riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta). Toivon myös, että myöhemmin kun palaan tämän tekstin pariin, voin huokaista ja todeta, että hitsit, tuostakin ajasta selvittiin ja siitä tuntuu jo olevan ikuisuus.

Loppukevennykseksi vielä yksi kuva: (and go ahead sue me, en ottanut talteen minkään näiden kuvien lähdettä)

Piipahdus joulumaassa

Tänään aamulla lähdettiin Nooan kanssa esittelemään uusia rattaita pienelle shoppailureissulle Itikseen. Lähinnä halusin päästä käymään Indiskassa ja arvoin hetken aikaa Itäkeskuksen ja keskustan välillä. Molempiin kun on puolen tunnin bussimatka. Valitsin kuitenkin Itiksen, koska siellä Nooa pääsee välillä vähän tepastelemaankin ympäriinsä.

No niin, olihan se bussiin nousu tuhat kertaa helpompaa, kun sai vaan työntää näin rattaat paikalleen. Ja en tiedä onko se tämä korkeammalla istuminen, mutta Nooa jaksoi koko puoli tuntia istua paikallaan! Vähän toki välillä lauleltiin ajankuluksi. Hauska tilanne kävikin sitten kun päästiin Itikseen ja minä laskin Nooan hetkeksi maahan rattaita vasten seisomaan, että käännän tuon istuinosan shoppailua varten kasvot menosuuntaan. No, ekaa kertaa kun kääntelee, niin eihän se heti meinannut luonnistua ja sitten jarrujakaan meinannut saada pois päältä. Samalla silmäkulmasta huomaan, että eihän tuo poika enää pysy seisaallaan siinä paikassa mihin sen laskee :D Tap tap tap.. "Nooa, odota!!" tap tap tap.. "Nooaaaaa.. älä mene kauas!!". No, ei siinä varmaan mennyt kuin parikymmentä sekuntia, mutta hyvin pienet jalat jo siinä ajassa kantoivat Nooan..

.. tämän ihmetyksen luokse!! Voi hyvät hyssykät! Miten - iso - joulu - KUUSI!! Tätä olisi jaksanut tuijottaa vaikka kuinka kauan ja hirveä kurkottelu, että jos saisi vähän koskeakin.. Nuo valot siis vilkkuivat koko kuusessa ja musiikki soi :)

Ostoskori on aivan mieletön. Siis vanhoihin mahtui juuri ja juuri tuo hoitolaukku, mutta nythän siellä on lisäksi sadesuoja pussissa, kaksi ostoskassia ja molempien pipot ja hanskat. Niin ja vesipullo ja mitä nyt vielä.. (roikkuva asia on meitsin kaulahuivi :)

Busseja kotiin kulkee vain puolen tunnin välein, joten meidän piti vähän odotella seuraavaa. Olin kirjoittanut tarkasti lapulle joka ikisen bussin. Ja perskules sentään! Mennään pysäkille odottelemaan eikä dösäkkää ala kuulua.. huomaan pysäkin aikataulusta, että reittiopas on antanut väärät kellonajat. Bussi oli siis just mennyt. Iik. Ruoka-aikakin alkaa lähestyä ja Nopsu kitisee. Läheisestä Alepasta purkki sosetta ja pysäkille sitä syömään ja odottamaan joku 20min.

Bussi saapuu. Kuski viittilöi; "kahdet rattaat jo kyydissä". Mä en voi uskoa meidän huonoa tuuria. Kuski avaa ovet kuitenkin ja mitä mä nään - yhdet rattaat (joissa ei istu lasta) ja yhdet matkarattaat (joissa ei niissäkään istu lasta). Sadasosasekunnin harkinnalla hyökkään sisään ja pyydän sitä noin viisivuotiaan (!) lapsen äitiä sulkemaan sateenvarjo-tyyppiset (eli sekunnissa suljettavat) matkarattaat, jotta me mahdutaan kyytiin. Kuski, ihana kuski, onneksi otti mut kyytiin <3

// Mitä tästä voit oppia? Jos lapsesi ei istu rattaissa, vaan istua pojottaa penkillä JA sinulla on sekunnissa suljettavat matkarattaat, niin kun näet pysäkiltä kyytiin pyrkivän rattaat-vauva-äiti -combon, niin huikkaa nyt ihmeessä kuskille, että "Ota vaan kyytiin, mä pistän mun rattaat kasaan!" Mom code!

Ihan sama juttu kuin se, jos kyytiin on pyrkimässä kolmannet vaunut/rattaat ja itse olet jäämässä seuraavalla pysäkillä pois. Jos sulla nyt ei ole ihan jalka paketissa (ja ollaan alueella jossa tiheästi pysäkkejä), sinä jäät pois jo sillä pysäkillä ja annat seuraavalle paikan! Mom code!

Iltapäivällä yksi ystävä tulee ostamaan pomppukeinun sekä lämpöpussin. Sitten pitäisi käydä kaupassa ja vielä illalla muskariin. Touhukas viikon aloitus siis!

Unelmarattaat

Ennen äitiyttä ajattelin, että rattaat nyt on vaan väline, jolla lasta saa kuskattua ympäriinsä. No ei. Rattaat on nii-iin tärkeä osa joka ikistä päivää lapsen kanssa, että jos palattaisiin niihin aikoihin, kun Nooan ikää kuvattiin vielä lyhenteellä rv, niin en epäröisi yhtään laittaa jopa sen 1000 euroa HYVÄÄN vaunu-rattaat-settiin.

Ongelma oikeastaan tuleekin siinä, että mistä sen sitten tietää, mitkä on hyvät? Mallia ja merkkiä kun on miljoona erilaista. Ja kuitenkin vasta kokemuksen kautta oppii sen, mikä on juuri itselle hyvä. Onnekkailla valinta sattuu nappiin kerralla, kun toiset joutuvat vähän kantapään kautta oppimaan. 

Puoliksi "jouduimme" keväällä myymään meillä olleen setin ja hankimme tilalle rattaat, jotka ovat olleet ihan ok. Ei erityisen hyvät, mutta ihan ok. Nyt kun kesä alkaa olla jäänyt taakse, niin ymmärrykseen iskeytyy taas ne (jonkun muistinmenetyksen pyyhkimät) talven rattailuhaasteet. Epätasainen maasto, lumi, räntä, sohjo, sekä taivaalta vihmova lumi, räntä ja sohjo. 

Jos saisin valita hintalappua kurkistamatta (tiedän siis hyvin sen olevan yli 500 euroa), niin valinta olisi päivänselvä: Brio Smile. Aivan huikea menopeli. Tässä ruotsalaisessa blogissa on loistava, kattava arvostelu, mutta listaan itse tähän pääkohdat. Kuvat lainattu kyseisestä blogista. 

• Istuimen selkäosassa kolme eri säätöä ihan pystystä (löytyy harvoista malleista) ihan makuuasentoon. Säätö tapahtuu kopan ulkopuolelta, joka on paljon paljon kätevämpää kuin nykyisissä rattaissamme.
• Istuimen viisipistevyöt ovat paremmin asemoidut, kuin nykyisissä, eivätkä ole jatkuvasti tuhannen mutkalla ja liukuneet pois säädöistään. 
• Jalkatukea saa säädettyä useaan eri asentoon ihan ylhäältä (jopa vaakatason yli nousevasta) ihan alas. 
• Istuimen tukikaaren saa helposti "avattua". Tämä helpottaa kovasti kurakenkäisen ja toppapuetun lapsen survomista rattaisiin. 

• Istuinosa on 3cm leveämpi kuin nykyisissä. Tällä hetkellä ongelma on jo 1v:n kanssa, kun lämpöpussi+toppahaalari -yhdistelmäistä pakettia koettaa saada mahtumaan kyytiin.
• Nämä on ainoat tapaamani rattaat (ja trust me, olen tutkinut asiaa kuin mikäkin professori!), joissa lapsi istuu polvenkorkeutta ylempänä. Ja ylempänä istuminen korreloi suoraan lapsen viihtymisen kanssa, joten peukut tälle. Myös verrattain pitkänä äitinä lapsen "huoltaminen" on paljon mukavampaa, kun ei tarvitse kumartua lattiaan asti. 
• Ainut miinus koko Smilessä liittyy selkäosan pituuteen. Se on muihin malleihin verrattuna matala. Siispä jos Nooa ottaisi kovan kasvuspurtin, voisi ennen pitkää pää osua kuomuun, silloin kun kuomua käyttää. 

• Tuo upea kuomu! Kun aurinko porottaa tai vielä enemmän silloin kun räntää tulee tuulen kanssa vaakatasossa, se, että lapsen saa helposti suojaan pitää sekä lapsen kuivana että säästää parkumiselta. Myös unen tullessa kuomun laskeminen tekee lapselle ihanan unipesän, jossa on hyvä nukkua.
• Kuomussa on kurkistusluukku, mitä ainakin vauva-aikana kaipasin monesti. 
• Istuimen voi laittaa sekä kasvot menosuuntaan että toisinpäin. Vaikka 90% ajasta käyttö on järkevämpää kasvot menosuuntaan, niin bussimatkustamiseen toisin päin istuminen on tuhat kertaa kätevämpää! 
• Iso tavarakori alhaalla! Tämä on niin hyödyllinen, kun käy kaupassa ja tai kuljettaa hoitolaukkua, sadesuojaa, omaa sadetakkia...
• Työntöaisan muotoilu voittaa omat rattaamme 10-0. 

• Renkaat ovat ilmatäytteiset ja ne ovat isommat sekä leveämmällä kuin nykyisissä rattaissamme. Tämä tarkoittaa, että Smilet kyydittävät lasta smoothisti ja äiti välttää kiroilun sekä hikoilun myös silloin, kun maasto on epätasainen tai on kiviä, reunuksia, mitä sitä nyt yleensä ulkona on!
• Työntötuntuma on niin erilainen verrattuna nykyisiin, että se on vähän kuin vertaisi ladalla ja mersulla ajamista. 
• Kääntyvät etupyörät tekevät rattaista näppärät käyttää. Ne saa halutessaan lukittua. 
• Smilet kääntyvät helposti kasaan ja vaikkakin painavat 13 kiloa, niin paketin muodon takia ovat helpot nostella ja kantaa. 

Ja sitten seuraa tämän postauksen jymy-yllätys... 

Oletko valmis..?

Tadaa!!! Siis bongasin eilen tori.fi:stä Brio Smilet käytettyinä erittäin kohtuulliseen hintaan. Ja kävin juuri, siis aivan juuri, hakemassa tuosta 10km päästä nämä suklaiset mussukat kotiin :)

Nooa oikein hihkui kyydissä ollessaan, että ilmeisesti se, että saa pitää "ohjaustangosta" kiinni ja että näkee paremmin, on pojan mieleen :) Oon niin fiiliksissä, että saatiin vihdoin semmoiset rattaat, jotka on just täydelliset <3 

Näihin kuului vielä semmoinen jalkapeite, joten poika on kuomun ja peitteen alla tosi hyvin suojassa viimalta ja tuiskuilta. Ja nämähän on niin uudet, että näissä on vielä vuosi takuutakin jäljellä. Todella siististi pidetyt. Kyseisessä perheessä vaan oli neljä (huh) lasta, joten heidän oli pakko vaihtaa vielä pienempään kokoon meneviin rattaisiin. Perheen äiti luopui näistä rattaista melkein kyynel silmäkulmassa. Lupasin pitää hyvää huolta <3

Täydellistä!

Ranskalaiset kuulumiset

Saako yhden postauksen toteuttaa ranskalaisilla viivoilla? Kiitos!
(EDIT: haha, hahahahaha.. nyt vasta silmiini osui tuo EDELLINEN postaus :D )

- Tiistaina meillä oli ihana Katja ja muksut kylässä. Suloisia ystäviä ja oli tosi piristävää viettää ilta isolla porukalla, mutta.. heti kun he olivat lähteneet, Juhis palasi (autoa siirtämästä) suurin silmin ja totesi vaan hiljaa, että "me ei hankita yhtään lisää lapsia". Ja mä olin kyllä ihan samaa mieltä :D Vaikka nuo lapset on kyllä maailman suloisimmat, varsinkin nuorempi ansaitsisi jonkun Nobelin rauhanpalkinnon <3

- Oon koettanut olla pari päivää syömättä yhtään sokeria (tavoittena jatkaa vielä 12 päivää yhdellä pienellä synttärijuhlapoikkeuksella..) Nämä torstait kun olen illan yksin kotona on ihan kidutusta. Meillä on keittiössä NELJÄ suklaalevyä ja kuulen miten ne kaikki huutaa mun nimee..

- Tänään satoi lunta. Joka muuttui pian rännäksi. Räntäsateessa ratasmatka kauppaan oli Nooan mielestä so far elämän ehkä kauhein kokemus. Raukka huusi sekä meno että paluumatkan, kun pimeässä jotain läiskii päin naamaa.

- Nooan kävely on kehittynyt ihan huimasti! Vielä pari päivää sitten maton reuna tai kynnys riitti pylläyttämään pojan pepulleen, vaan ei enää! Nyt kävellään jo lelukasojenkin yli ja välillä käsissä raahataan mitä suurempia esineitä. Näinpä tänään Nooan myös juovan pillipullosta vettä SAMALLA kun kävelee! Oh, my child's a genius.

- Ja kuinka nero onkaan! Tänään kun sanoin olohuoneessa, että "Nooa, laita pallo uuniin", niin Nooa valitsi leluistaan pallon ja laittoi sen omaan leikkiuuniinsa! Whouuaaa!! Pojallani on aivot :D

- Nooalla lehahti tänään posket ihan punaiseksi. Ilmeisesti naudanliha :/ Jatketaan vielä tutkimuksia ja testailua.

Semmoista tänään. Käyn sohvalle järsimään.. peukaloa.. ja juomaan teetä. Ja jos motivaatioksi jatkaisi hienon Forks over Knives -dokkarin katsomista. Eilen katsoin loppuun Fat, Sick and Nearly Dead ja se oli kyllä HYVÄ. Vaikkakin kaikkien ruoka-etiikka-terveys-dokkareiden kivijalka on mun mielestä Food INC. Jos sulla on pari, kolme, kuusi tuntia ylimääräistä aikaa, niin tsekkaile pois.

Odotan sitä päivää, kun..

- on mahdollista syödä rauhassa
- on mahdollista käydä vessassa niin, että ovi on kiinni
- ei tarvitse pyytää puolisolta "lupaa" käydä suihkussa (eli siis että ehditkö katsoa Nooaa)

- olohuoneemme ei jatkuvasti näytä tältä, vaikka olisi juuri siivonnut

- kodistamme voi ottaa teipit ja lukot pois kaikista laatikoista ja ovista
- astianpesukoneen voi laittaa kiinni ilman että jollain repeää pelihousut

- eteisessä ei möllötä tilaa viemässä (ja rapaa tuomassa) tämä menopeli

- koko perhe syö samaa ruokaa
- pöytätasoilla voi oikeasti pitääkin jotain tavaraa (muillakin kuin ihan ylimmillä)

- makuuhuoneen uuden yöpöydän päällä tai laatikoissa voi jopa pitää jotain tavaraa! :) Nythän laatikot on teipattuna kiinni, koska hylly kippaa, jos Nooa vetää laatikot auki ja roikkuu niissä...

- Nooa kykenee leikkimään edes puoli tuntia itsekseen, jolloin itse voi vaikkapa tehdä ruokaa tai selata lehteä
- Nooa oppii puhumaan ja voi kertoa, mitä päässä liikkuu

Niin sitä vaan odottaa yhtäkkiä ajan kulumista, ihan kuin lapsena itse toivoi, että olisi jo vähän vanhempi. Usealta ystävältä olen kuullut, että ehkä vasta kolmannen lapsen kohdalla alkaa toivomaan, ettei aika kuluisi niin nopeasti.

Samalla kun nappasin nuo kuvat, niin mielen syövereistä kylläkin puski pieni haikeus. Se hailakka haikeus sanoi, että "kuule, mietipä sitten kun kukaan ei enää leiki olohuoneessa.. ja ei siihen mene kauaa, kun eteisessä ei enää ole rattaita ja pieniä kenkiä.." Niin.. voi niin.. snif..

On se niin ihmeellistä tämä arki taaperon kanssa. Täynnä ärsyttäviä asioita ja sitä, että odottaa ajan kuluvan. Kun taas samalla tietää elävänsä niin ainutlaatuista, erityista ja itseasiassa aika nopeasti katoavaa ajanjaksoa.

Sweet Sunday

Nooa tuntuu näinä päivinä vievän aika paljon energiaa, joten olipa ihanaa päästä viikonloppuna näkemään kavereita ja vähän tuulettumaan. Lauantaina kävin Elinan kanssa keskustassa kahvittelemassa ja eilen suuntasin Katjan luokse viettämään kunnon girly timea. Oh how fun it was!! Katjahan on super taitava hiusten laittaja ja pitää sekä blogia että instagram tiliä. Käy ihmeessä kurkkaamassa @365goodhairdays. Mun hiukset ei vielä koskaan ole päässeet työstettäväksi, joten oli jo korkea aikakin! Lapset unille, mammoille kahvia ja suklaata - ja pinnit ilmaan, muotoilurauta tulille sekä hiuslakkaa pilvien lailla ilmaan! Juttua ja kampaajalla intoa olisi riittänyt vaikka koko loppupäiväksi, mutta siinä ajassa, mitä meillä oli käytettävänä, taitava Katja sai nämä neljä kampausta aikaan.

Juhis osti viimeviikolla uuden auton ja olin sillä liikenteessä. Olen suht kauhuissani tuon auton koosta  ja tajusin myös, että eläessäni olen ajanut vain Volkswagenia/Skodaa (käytännössä sama), joten uusi auto tuntui tosi pelottavalta. Sen lisäksi autossa oli yksi pieni vika, joka sitten ajaessa yllättäen haittasikin paljon enemmän, kuin oltiin kuviteltu. Kieli keskellä suuta sai ajaa ja toivoa vaan pääsevänsä turvallisesti perille ja takaisin. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja nyt Mörökölli (nimeän aina autot) pääsi aamulla huoltoon, jossa se katsotaan ihan superhyvään kuntoon.

Tänään aamulla meillä kävi ihanat Minna ja Emmi leikkimässä. Siinä on kyllä kaksi sellaista kaunotarta, että oksat pois. Itse huomaisin raahustavani likaisissa collegeissa ja ilman meikin hiventä. Nooallakin oli vähän sinnepäin bodyä päällä ja kotona vähän sinnepäin siistiä :) No, onneksi pääasia oli, että muksut saivat vähäksi aikaa leikkiseuraa ja äidit sitä myöten pientä piristystä maanantaiaamuun. Illalla sitten muskariin ja katsotaan jaksanko itse jumppaan. On ihan ärsyttävän vetämätön olo.. Voi kun yltäisi itseään niskasta kiinni pienen terveys/terveellisyys buustin kanssa!

Kiukku ja kävely

Jos kertoisin tämän päivän kuulumisista, en ehkä pystyisi välttämään kirosanoja. Juhis on onneksi hoitanut pääasiassa syömisenedistämisyrityksiä tuon lusikkaa ja ruokaa vihaavan taaperon kanssa. Muutenkin täällä on eilen ja tänään kuultu itkua ja huutoa enemmän kuin varmaan sitten vauva-aikojen. Nooalla palaa hermot ihan kaikkeen ja viiden minuutin välein huudetaan pää punaisena.

No, semmoista se välillä on. Toivotaan, että känkkäränkkä lähtee yön aikana lätkimään. Sen sijaan!! Jottei ihan mene myrkynvihreäksi tämä postaus. Onnistuttiin saamaan videolle Nooan kävelyä :) Tässäpä siis pieni hyväntuulen videopätkä lauantai-iltaan, por favor!

KLIKKAA TÄSTÄ VIDEOON >>