Viikonlopun parhaat palat

Makasin sohvalla peiton alla ja katsoin hyvää telkkaria. Kuten Catfish.

Ompelin korjausompeluita ja sain lähes valmiiksi kaksi vauvanpeittoa <3 Täytyy pistää tässä puikolla koreasti, kun lähipiiriin pukkaa keväällä niin monta vauvaa :) Sain itseni talosta ulos eilen ekaa kertaa neljän aikaan. Kävin kaupassa unohtaen puolet asioista mitä piti ostaa. Sain kuitenkin aikaan herkullisia vegesusheja iltaruuaksi.

Niin hyvin ei tullut nukuttua, kun oli tarkoitus, sillä kipeä olo herätti vähän väliä. Ikuisuuspitkä aamupalahetki; banaanipannareita, vaniljarahkaa ja mustikoita. Teetä ja kahvia. Päivän lehti.

Jotain erikoisreseptiäkin piti päästä koettamaan. Tein tällaisia terveellisiä Snickers-patukoita. Melkein raakaruokaa, ainoastaan kuorrutussuklaa on ihan perus tummaa suklaata. No onhan tämä lopputulos nyt aika kaukana patukasta. Enkä tiedä tunnistaisiko edes matkivan Snickersiä. Mutta hyvää on!

Vielä lopuksi, tiedättekö mikä on ollut koko viikonlopussa hauskinta? Laittaa asioita pöytien ja tasojen reunoille! Ihan hulvatonta! Lasken mukin tähän pöydän REUNALLE. Eikä kukaan kisko sitä alas. Jätän puhelimen lipaston reunalle, eikä kukaan ala itkeämään sen perään. Lisäksi olen huvitellut jättämällä vesipullon yöpöydälle AUKI. Ja jättämällä tietokoneen sohvalle. Lista on loputon. Living on the edge.

Pojat alkavat mikä hetki tahansa olla kotona. Heillä reissu on kuuleman mukaan mennyt hyvin. Nooalla oli eilen varmasti elämänsä huikein päivä, kun oli päässyt pariksi tunniksi kylään, jossa oli.. koira! Voin vaan kuvitella sitä innostusta! Kuulema koira oli ollut Nooasta ihan yhtä innoissaan ja koko sen kaksi tuntia, kumpikaan ei ollut nähnyt ketään muuta ympärillään kuin toisensa <3 Jos Nooa lähti kävelemään jonnekin, niin koira seurasi kuono kiinni selässä <3

Hmm.. ehkä meidän pitää siis hankkia koira. Mitäpä sitä ei tekisi lapsensa hyvinvoinnin eteen.. :)

Rauhaa ja hiljaisuutta

Ensinnäkin, lämmin kiitos upeista, ihanista ja kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen. Vertaistuki ja kaikki muukin tuki on niin korvaamatonta ja auttaa paljon jaksamaan!

Pojat lähtivät juuri ajamaan kohti Pohjanmaata. Tavoittena siis päästä autolla perille näin Nooan unien aikaan. Itse heräsin tänä aamuna aivan kamalan flunssaisena. Minulla oli siis kova flunssa reilu kuukausi sitten, siitä jäi tukkoisuus ja nuhaisuus kolmeksi viikoksi. Nyt ehdin noin viikon olla kunnossa, kunnes tämä uusi tauti iski.

Tästä alkaa nyt siis omaa aikaa aina sunnuntaihin iltapäivään/alkuiltaan asti. Olen miettinyt kaikenlaista puuhaa ompeluhommista vessan pesuun, sisustukseen ja leipomisiin, mutta juuri nyt ainut mitä kykenen ajattelemaan, on sohva+peitto -yhdistelmä.

Ja jos minua jossain onni on potkaissut, niin tuon aviomiehen valinnassa. Voitteko kuvitella; tuossa ne hetki sitten tulivat kauppareissulta ja sain yhden paketin, jonka sai avata tänään ja kirjekuoren, jonka saa avata huomenna. Niin, ja viinipullon :)

Rasia oli täynnä aivan käsittämättömän hyviä Caffin käsintehtyjä suklaakonvehteja (jotka on ihan sikakalliitakin!!), joten melkein kyynel silmässä täällä nyt mietin, kuinka onnekas olen, kun tätä tällä hetkellä vähän rankkaa taaperoelämää minulla on jakamassa tuommoinen uskomattoman hyväsydäminen, pitkäpinnainen ja ajattelevainen mies.

Mutta nyt, peitto päälle, telkkarista hömppää, teetä mukiin ja suklaat käden ulottuville!

Pilvisiä aamuja

En olettanutkaan, että taaperon hoitaminen on jotenkin helppoa ja aina mukavaa. Mutta eikö sen edes välillä pitäisi olla? Ottaisin niin mielelläni vaikka 10 uhmakohtausta päivässä, jos niiden välillä saisi vallita jonkinlainen rauha maassa. Tässä nyt sekottuu jo oma uupumus huolestumiseen. Miksi pojan on niin hankala olla? Miksi hän on jatkuvasti ärtyisä ja kiukkuinen? Miksi hän ei huoli lohdutusta vaan tappelee sitäkin vastaan?

Yhden käden sormilla pystyy laskemaan ne asiat, jotka hänet saa rauhoittumaan tai tyytyväiseksi: rattailla ajelu (max. puoli tuntia), kylpy (max. 10min), tanssittaminen sylissä (max. 15min) ja.. öö.. no jos oikein hauskuuttaa ja naurattaa kaikilla keinoin mitä pystyy keksimään (riippuu jaksamisesta, ehkä jopa 30min).

Tästä kun lasketaan, niin nukkumiset pois lukien jää vielä aika monta tuntia, kun toinen on känkkäränkkämörkö. Ja näennäisesti aivan ilman syytä!

Me saatiin eilen mummi tänne pikavisiitille ja se on tietysti ihan loistojuttu! Harmi vaan, että tähänkin Nooa reagoi ihan uudella tavalla. Mummi ei saa ottaa syliin ja auta armias, jos äiti edes ajattelisi poistua kotoa. Vessaan poistuminen saa jo paniikin aikaan, että nytkö hänet jätettiin ikuisesti vaan mummin kanssa. EDIT: kuvassa siis poikkeustilanne, kun ulkona jylläsi roska-auto!

Varasin juuri äsken maanantaille ajan meidän allergialääkärille, joka on myös lastentautien erikoislääkäri. Vähän tyhmälle tämmöisen asian kanssa tietysti tuntuu lääkäriin mennä, mutta jos nyt saataisiin edes varmistettua, että kyseessä ei ole mikään fyysinen vaiva tai joku allergia (joka voisi näin oudosti vaikuttaa olemiseen).

Itse olen suoraan sanottuna tosi väsynyt tällä hetkellä tähän.. öö.. elämään. Loman tarpeessa. Itkua vastaan joutuu taistelemaan monta kertaa päivässä ja puremaan hammasta. Stressikerroin on koholla aamulla jo valmiiksi, ja pelkää vaan, mitä päivä tuo tullessaan. Poikien on tarkoitus lähteä nyt viikonlopuksi mumman luokse Pohjanmaalle, Nooa vaan eilen oli nuhainen, että katsotaan miten reissun käy. Toivon kovasti, että pääsevät lähtemään, sillä selvästi tarvitsen nyt vähän akkujenlataamista itselle, että jaksaa taas vetää tätä maailman vaativinta (ja palkitsevinta?) roolia nimeltä Äiti.

ps. taaskin, tiedän että pitää olla kiitollinen siitä että ollaan saatu lapsi (olen) ja ymmärtää, että asiat voisi olla vielä NIIN paljon huonommin moneltakin kantilta (ymmärrän), mutta valitettavasti nämä järkiperäiset faktat eivät nyt poista tätä väsy-vitu-epäreiluus-murhe-oloa.

Hyviä uutisia!!

Sain tänään pitkään ja hartaasti odotetun tiedon; Nooa saa päiväkotipaikan! Asiahan ei ollut lainkaan niin päivänselvä, kuin kuvitella saattaa. Meidän alueella päiväkotipaikat on ihan kiven takana ja välillä näytti jo siltä, että me yksinkertaisesti ei saada paikkaa. Tai siis käytännössä, saadaan paikka jostain niin kaukaa, että sinne kuljettaminen on yksinkertaisesti mahdottomuus.

Nyt kuitenkin soitteluiden jälkeen sain ilouutisen, että Nooa pääsee päiväkotiin, joka on vielä tosi lähellä meitä. Tämä päiväkoti oli kolmantena meidän toivelistalla, joten ihan mieletöntä, että saatiin joku toivomistamme paikoista.

Kyseisen päiväkodin plussat:

- Sijainti, sijainti ja sijainti. Matkaa kotoa päikkyyn on alle puoli kilometriä! Tämä ei siis tee isoa mutkaa kummankaan työmatkaan (ja näin ollen pidennä pienen hoitopäivää).
- Päiväkodissa on pihalla eri alueet isoille ja pienille. Tämä on iso juttu turvallisuuden kannalta.
- Vielä kirsikka hyvienuutistenkakun päälle olisi ollut se, että ystäväni olisi palannut jo tammikuussa töihin, koska silloin hän olisi ollut Nooaa hoitamassa :) Siellä kuitenkin odotetaan jo pikkusisarusta ja kotonaolo jatkuu. Kuitenkin; parin vuoden päästä siellä on yhtenä hoitotätinä tuttu "täti".
- Luin tänään, että kyseinen päiväkoti tekee "yhteistyötä" lähellä olevan vanhainkodin kanssa. Lapset käyvät siellä siis laulamassa ja pitämässä jotain muita esityksiä. Aika ihanaa, eikö?

Jätän nyt kuitenkin päiväkodin nimen yksityisten asioiden (kapeaan) kansioon, samoin kuin osoitteemme. Vaikka tätä blogia nyt lukee lähinnä äiti ja sisko, niin ei silti tunnu oikealta kirjoittaa interwebbiin näitä tietoja. 

Nyt siis vaan odotan vielä soittoa kyseisen päiväkodin johtajalta ja päästään suunnittelemaan harjoittelujaksoa. Uskomatonta, tammikuussa Nooasta tulee ihan oikea pieni päiväkotipoika ja tämä mamma palaa työelämään! Pieni haikeus tietysti värittää kotonaolon päättymistä, mutta olen niin täysin valmis tähän muutokseen ja uskon, että tämä on meidän perheelle kokonaisuutena aivan nappiratkaisu! Kuitenkin Nooa on edelleen sen neljä päivää viikosta kotona isin ja/tai äidin kanssa.

Kyläilemässä

Tässä muutamia kuvatunnelmia viikonlopun reissulta kummiperheen luokse. Lempäälässä meitä odotti siis Kaitsu, joka on Juhiksen lapsuudenystävä ja oli myös bestman sekä Sini, joka on ihana kätilötyyppinen superenerginen söpöyspakkaus. Sekä lapset, tyttö 8v ja poika 10v. Ihan hassua, ottaen huomioon, että pariskunta kuitenkin on samanikäiset kuin me!

Sini oli tehnyt pienen piparkakkutalon. Tässä siis heidän koti piparkakkutalona! Aika mieletön! Ja niin, heillä myös on suloinen Taika-niminen kissa, joka on pääasiassa ulkona. Nytkin yritti pari kertaa tulla sisälle, mutta kun Nooa innolla juoksi vastaan haukkuen (!), niin kissa raasu livahti äkkiä takaisin ulos.

Nooalle nousi illalla kuume. Muutenkin pieni oli koko reissun melkoisen ärtyisä ja vaativa. Suoraan sanottuna, harmitti tosi paljon, kun tuntui että poika vie kaiken huomion ja energian, ja teki itsestäkin vähän väsyneen. Olisi ollut kiva jaksaa olla pirteämpi ja valvoa pidempään ja iloisammin osallistua kaikkeen tekemiseen.

Nooan hellyydenosoitus (?). Usein kun Nopsun nostaa syliin, niin kiitoksena on sormien survaisu sieraimiin ja napakka kääntö. Tässä ikuistettuna. Kyllä, päässäni on tiara. Pidetiin perheen tytön kanssa balettitreenit ja tuo kuului siihen.

Aamupalalla Nooa viihtyi jonkin aikaa kanssamme pöydässä, mikä oli ihan mukavaa. Sillä oli leipäpalasia ja viinirypäleen palasia siinä edessä leikittävänä ja jopa ehkä vähän meni suuhunkin asti.

Herttaisuuden huippu oli perheen yhteinen Putous-katsomo aamupalan jälkeen. Isolle sohvalle untuvapeittoja, kahvia/teetä ja suklaata. Ja sitten isolta seinältä edellisillan erittäin hauska jakso Putousta. Voi miten odotan sitä, että joku päivä vielä Nooakin on niin iso, että sen kanssa voi tehdä tuommoisia juttuja! Kyllä se päivä vielä koittaa - koittaahan?

Aamulla Nooa oli vielä kuumeinen, mutta ei päivällä enää. Ja kun muita sairauden oireita ei ole, niin epäilemme taas.. hampaita. The usual suspects. Siellä nyt kuitenkin näkyy, että eilen on puskenut ekat  kulmat läpi yläpuolelta molemmista nelosista (ekat poskihampaat), että sen piikkiin jos nyt laitetaan ärtyisyys ja kuumeilu. Onneks niitä hampaita on enää 10 tulossa :D Hahaha - AARRRGGHH!!

Tuiskua ja tunnelmointia

Eilen alkoi alkuillasta sataa lunta - ja sitä sitten tulikin! Nyt kun katsoo ikkunasta ulos, on maisema ihan talvinen. Ihanan talvinen! Eilen aamulla meillä oli Katja ja Ella leikkimässä ja eipä koskaan aamupäivä ole mennyt niin nopeasti, kun oli kivaa! Eilen oli myös työpaikan pikkujoulut ja minusta on ihanaa, että meidät kotona olevatkin kutsutaan mukaan. Myönnän, että minua ihan jännitti etukäteen. Ehdin ennen äitiyslomaani olla suhteellisen vähän aikaa uudessa työpaikassa ja raskaana ollessa kaikki energia meni vaan töiden tekoon ja sosialisoituminen jäi vähän sivuun. Jännitin, että löytyykö sieltä juttuseuraa ja muistaako kukana edes minua.. 

No, pelko oli turha. Ilta oli hurjan mukava. Varsinkin oli kiva huomata, miten paljon uusia ihmisiä sinne on tässä vuoden sisällä tullut töihin ja ihan tosi hauskoja tyyppejä. Mukava yhdessä vietetty ilta sai oikein odottamaan töihin paluuta! Vaikka vissiin nuo sangriakannut ei kuulu sinne toimiston tarjontaan.. hmm.. :) Kotiin lähdin siinä puoli yksitoista, koska aamulla piti ehtiä tekemään paljon asioita. No, mitä kävi? En saanut unta! Valvoin melkein kahteen!! Vähänkö ärsytti.. olisin sitten voinut jäädä vaikka vielä tanssimaan pidemmäksi aikaa! 

Tänään aamulla meille piti siis tulla Juhiksen äiti ja siskon perhe kylään, mutta se olikin siirtynyt maanantaille. Ihania uutisia sieltä suunnalta kuitenkin kuului: Nooa saa uuden serkun keväällä! Ihana juttu!

Nyt pojat lähti käymään kaupassa. Minä leivoin nopsaan kasan keksejä ja kohta kun Nooan päiväuniaika koittaa, niin hypätään autoon ja ajellaan Lempäälään kummiperheen luokse. Tosi kivaa mennä sinne viikonloppukylään :) Vähän myös elätellään Juhiksen kanssa toivoa siitä, että voidaan tänään jättää Nooa hetkeksi hoitoon ja lähdetään käymään ihan vaikka vaan kahvilla siinä lähellä Ideaparkissa. 

Olen tässä aamun kuunnellut vanhaa Paula Koivuniemeä; Hei buenanotte, Sata kesää tuhat yötä.. Nämä oli minun oman äidin suosikkeja silloin kun me siskon kanssa oltiin pieniä. Jotenkin lämmin elämän jatkumisen ja kiertokulun tunne, kun nyt ihan oikeasti olen itse jollekin äiti <3 

ps. Kapteeni Aikaa ei pysty nyt kuuntelemaan, kun siitä tulee aina itku.. 

Rasti seinään

Tiedättekö mitä tänään tapahtui? Minä kävin shoppailemassa Nopsun kanssa!! Siis ei sillä tavalla, että a) juostaan Clas Ohlsonilta rättejä/lukkoja/paperia b) juostaan rattaat pysähtymättä H&M:ltä joku pipo/body/sukat ja c) ravataan tuttuun tahtiin Citymarket läpi. Ei.

Vaan ajattelin, että nyt vaan rohkeasti koetetaan käydä jossain yhdessä kaupassa katsomassa mulle jotain uutta neulepaitaa. Mä oikeasti tarvitsin sellaista! Nooa viihtyi niin hyvin, että päädyin kiertämään neljä eri liikettä! Ja jopa sovitin useaa paitaa. Aivan mahtavaa, toinen söi hanskaansa ja välissä flirttaili naismyyjille (siis ei mitään rajaa, se saa nyt jo itteään 20 vuotta vanhemmat naiset ihan hattaraksi :D ). Tästä mielettömästä illasta muistoksi ostin sitten ihan kaksi paitaa :) Toinen on ihana fuksian punainen neule ja toinen vaalean ruskea neuletakki. Ne on ihanat. Ja tulen aina varmasti muistamaan niiden ostosreissun.

Toki yksi asia, mikä sai minut kokeilemaan tätä ennen mahdotonta tehtävää oli..

Tutti. Nooahan on nyt sitten oppinut syömään tuttia. Kyllä, luit oikein. Pojalla on ikää kohta 1v2kk. Lelulaatikossa on aina pyörinyt pari tuttia ja yhtäkkiä vaan havahdutaan siihen, että Nooahan kantaa epäilyttävän usein nykyisin tuttia suussaan. Viimeistään sen pois nappaaminen (ja sitä seuraava itku) kertoivat, että koukussa ollaan! Aiemmin se ei pahastunut yhtään jos tutin nappasi pois.

No, ei me nyt varsinaisesti aiota Nooaa opettaa tutille, mutta ajattelin, että ei siitä nyt kovin suurta haittaakaan voi olla, jos sitä pitää hätävarana niihin hetkiin, kun Nooan mielestä häntä kohtaa tylsyyskuolema, eli ruokakaupan viimeiset metrit, automatka tai se, kun kotona täytyy vaikka saada rauhassa puhua joku tärkeä puhelu ilman vieressä kirkuvaa taaperoa.

(En kestä tuota kuvaa, se on niin outo! Kuka tuo tuttisuinen lapsi on?? Ei oo meidän! :D )

Että semmoista. Nooa on myös oppinut viimepäivinä nousemaan seisomaan ilman tukea, joten kävelyyn lähtöön ei enää tarvita aina jotain tueksi. Ja tänään iltaruuan Nooa söi itse. Käsin. Makaroonilaatikkoa. Ja iltapuuroa kauhoi itse pari lusikallista ihan onnistuneesti suuhun.

Semmoinen tyyppi meillä siis tällä hetkellä asuu. Tuttivauva ja itsenäinen nuori mies.