maanantai 14. huhtikuuta 2014

Se kuuluisa koulu, toinen yö

Hmm.. eikös tän koulun pitäis toimia, eli niinkun helpottaa yö yöltä? Ilmeisesti ei.

Viime yönä nukkumaan meno oli ihan maaginen ja antoi jo toivoa siitä, että "oppi on mennyt perille". Viimeisenä iltatoimena annoin maidon omalla patjallani köllötellen. Siitä sitten hetken pitäminen sylissä. Röyhtäystä ei kuulunut, joten nostin sänkyyn. Ja noin sekunnissa poika oli unilla. Ensimmäinen unipätkä kesti 20:40 - 00:50.

Ja siihen loppuvatkin hyvät uutiset :) Tuosta eteenpäin pisin unipätkä oli puoli tuntia ja yleisin 15min.  Käsi, silitys, syli -väliä tuli hiihdettyä aika paljon. Puoli neljän aikaan annoin maitoa. Joskus neljän jälkeen Nopsu nukahti ja otti unta 05:45 asti.

Tadaa, siinä toinen yö koulussa. Aivan loistavaa, että Juhis on kotona, joten mä pystyin alkuyön kolmen tunnin unia jatkamaan sitten 06:30 - 10:30. Mahtavaa. Nyt tuntuu, että on taas elävien kirjoissa. Asiaa auttaa myös "pari" vaniljajäälattea :) Asiaa EI auta se, että sain hartioihin aivan hirmuisen jumituksen yöllä, kun roikuin tuntikaupalla pinnasängyn laidan yli. Aamulla päivällä aamupalalla mukia kurkottaessani säikähdin jo, kun tunsin krampin hiipivän koko yläselkään. Onneksi se ei tullut, mutta jumissa olen kuin.. öö.. jumi.. öö.. jummijammi.

Näin unikoulupostauksiin on vähän hankala liittää kuvia. Eiku joo. Tässä.


2 kommenttia:

  1. Hmm, kuulostaa aika rankalta yöltä, onneksi sait aamulla nukuttua! Jos Nooa on ollut vähän kipeä niin teillä varmaankin oli yöllä särkylääke käytössä? Koska voihan tuohon hampaankin tuloon liittyä kipuilua joka sitten herättelisi poikaa pitkin yötä... Ihan tuli vaan mieleen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, annettiin me toissayöksi Panadol. Mutta eilen unohdettin. Tai ei nähty tarpeelliseksi. En oo varma kumpaa :D Kiitos vinkistä <3 Viime yö onneksi meni jo paremmin!

      Poista