Halauksia

No kylläpä on ollut kerrassaan ihanat pari päivää. Sisko tuli keskiviikkona illalla kylään ja on se mahtavaa, kun on kokoajan tukea, apua ja seuraa vierellä. Siis toki sitä tarjoaa oma rakas mies päivittäin, mutta on se nyt silti kiva, kun on sisko siinä. Torstaina aamulla käytiin moikkaamassa meidän mammajengiä ja iltapäivällä pyörähtämässä mun työpaikalla yhdessä tapahtumassa. Illalla pidettiin kunnon leffailta! En muista, milloin viimeksi olisi oikein ennakkoon valittu elokuva sekä haettu karkit ja popcornit. Odotin iltaa kuin pikkulapsi :) No, ihan hyvä, että olin nähnyt tuon leffan jo aiemmin kertaalleen, sillä uni tuli ennen elokuvan loppua :)

Tänään perjantaina saatiin vielä illalla kylään mun rakas Kata-ystävä, Nooan kummitäti. Nooahan siis on nämä päivät ollut niin sylivauva kuin toinen vaan voi olla. Uuden ihmisen saapuessa paikalle ainut turvallinen paikka on äitin syli ja koko tänä aikana ei Nooa esim. Johannan sylissä ilman itkua suostunut olemaan, ei vaikka samalla olisi saanut pitää äitiä hihasta kiinni (kun äiti koetti laitaa ruokaa). Kovin paljon semmoista lapsenhoidollista apua nämä ystävät eivät pystyneet siis tällä kertaa tarjoamaan, mutta ihana oli höpöttää kaikkea ja tehtiin vielä illalla reissu Ikeaan. Käytiin syömässä ja vähän sisustusshoppailemassa.

Nooa on ollut ihanan hyvällä tuulella. Siis en muista, milloin olisi ollut niin suloinen lapsi meillä, kuin eilen. Toki päivään mahtui itkua ja kiukkua, mutta myös niitä hymyjä, hassutteluja ja naurua. Voi miten ihanaa on nähdä toinen hyväntuulisena!! Myös näinä parina päivänä Nooa on kunnolla osoittanut rakkauttaan halauksilla ja pusuilla, mikä on kyllä ihaninta ikinä.

Lopuksi täytyy vielä palata siihen sunnuntaina julistamaani ruokavalioremonttiin. Heti maanantai ruokapäiväkirjan parissa paljasti sen sudenkuopan, jota epäilinkin. Söin päivän ajan normaalisti (tosin ilman herkkuja) ja kun pääsin iltaan, huomasin, että olen syönyt aivan liian vähän kaloreita. Eipä siis ihme, että iltaisin on tullut puputettua ties mitä nutellaleipää ja suklaapatukkaa. Tankkasin sokerin sijaan poikkeuksellisen runsaan, terveellisen iltapalan ja kävin hyvillä mielin nukkumaan. Seuraavana päivänä tiesin jo panostaa päivän mittaan tuhdimpaan ruokaan ja päivät alkoivatkin siitä sujumaan oikein mukavasti.

Nyt kun sisko on ollut kylässä, on herkuteltu leffakarkeilla, tänään leivoksilla ja illalla vielä Ikean tuomisilla. Mun maailmassa terveellisyyteen kuuluu myös välillä täydellä sydämellä herkuttelu, sitten taas on hyvä palata normaaliin arkirytmiin. Arki ja arki, nyt onneksi edessä on viikonloppu!! Jee! Toivon, että lähes parin viikon tauon jälkeen pääsen treenaamaankin. Inhottava nuha, kun on pitänyt liikunnan tässä viimeaikoina pannassa.

Kivaa viikonloppua kaikille ja kiitos vielä kerran, kaasot :)

Se Puhelu

Kello 14:45 tänään töissä puhelin soi. Päiväkoti. "Päiväkodista tässä täti moikka, Nooasta tässä nyt soittelen..."

Nooa olis siis herännyt päiväunilta tosi aikaisin ja itkuisena. Sen jälkeen saanut paljon semmoisia kipuitkukohtauksia ja repinyt/haronut/tökkinyt korviaan. Täti sanoi, että vaikuttaa aikalailla korvatulehdukselta, että kannattaa varata lääkäriin jo aikaa. Pelastuspartio Vanhemmat pudotti molemmat samalla sekunnilla työnsä (toinen vähän vähemmän, toinen vähän enemmän dramaattisella hetkellä). Juhis hyppäsi autoon ja koska oli kuvaamassa semmoisessa sijainnissa, että minä olin matkan varrella, niin lupasi napata mut matkalta kyytiin. Siinä hetkessä, mitä odottelin kyytiä, soitin Pikkujättiin ja varasin ensimmäisen ajan, minne arvelin, että ehditään.

Kurvattiin päiväkodille ja mielessä vaan vilkkui kuvat huutavasta ja kärsivästä pikkuisesta rakkaasta. Perille päästyä tilanne onneksi oli paljon vähemmän traaginen. Nopsu oli suht hyvällä tuulella sitten kun näki meidät ja pääsi äidin syliin. Matka Itäkeskukseen meni rauhallisesti kuin unelma. Aloin jo hieman epäillä päiväkotidiagnoosia, mutta toisaalta mietin, että HA, se korvatulehdushan selittäisi täydellisesti viime päivien kiukkuilut, ärtyisyydet ja huonon nukkumisen.

"Joo, ihan terve korva. Ja.. niin on tämä toinenkin". Samoin kurkku ja keuhkot. Näin totesi lääkäri ja katseli meidän poikaa, joka (vannon!!) ei ole koskaan käyttäytynyt niin enkelimäisesti kuin tuolla lääkärin vastaanotolla.

1,5 tuntia puhelusta olimme ulos lääkäristä, suhteellisen pöllämystyneinä. Okei, siis tosi tosi hyvä juttu, että jos nyt oikeasti tulehdusta ei ole. En todella halua startata mitään korvatulehduskierrettä tai joutua syöttämään antibioottikuuria mielelläni. Saa nyt nähdä, illan ajan kotona poika on ollut ihan normaali. Katsellaan miten yö menee ja jos vaikuttaa terveeltä, niin huomenna sitten hoitoon. Huh, miten jännittääkään ihan simona tuo huominen hoitopäivä!! Mitä se itku sitten oli? Tuleeko se uudelleen? Nukkuukohan se? Tuleeko taas puhelu? LE PANIQUE.

Pistäkäähän peukut pystyyn, että tässä selvittiin vaan säikähdyksellä!!

* kuvan lähde

Mama Nutella

Niinhän sitä sanotaan, että puhuminen aina auttaa. Niinpä Nooakin oli tänään aamupäivän huomattavasti viimepäiviä paremmalla tuulella. Kiva oli nähdä vähän hymyjäkin ja saipa äiti yhden pusunkin. Aamupalaksi meni 1/4 paahtoleipää ja noin puoli desiä mehua sekä puoli desiä maitoa. Se on kuulkaa tälle pojalle hyvin se. Ja päiväruuallakin maistui hieman ruoka sekä maitohörpyt.

Ensiviikosta onkin luvassa mukava viikko. Huomenna PÄÄSEE töihin, siellä luvassa muutama mielenkiintoinen starttipalaveri ja pääsen jatkamaan erästä viime viikolla aloittamaani miniprojektia. Tykkään kyllä työstäni niin paljon! Se on ihana combo itsenäistä työtä ja yhdessä tekemistä. Ei yhtään harmita pistää kelloa soimaan jo kuudelta. Olo tosin on vielä vähän nuhainen, mutta uskon, että tämä ei tästä isommaksi taudiksi muotoudu.

Keskiviikkona (joka on siis uusi perjantai ;) tulee sisko rakas kylään! Käyn illalla hakemassa sen Tikkurilan asemalta ja sitten saadaan parasta seuraa tänne torstaille ja perjantaille. 

Eilen tiisasin tukkaprojektista, mutta starttaan nyt myös toisen projektin. Projekti Ruokavalio. Kirjauduin eilen jäseneksi netissä pidettävään ruokapäiväkirjaan ja katsotaan jos sillä saisi pitkään rempallaan olleen syömisen takaisin raiteilleen. Tällä hetkellä kun korvaan oikeaa ruokaa aivan liikaa kaikella makealla - ihan kuin mikäkin teini-ikäinen. Ainut vaan, että teini-iässä ne kalorit jotenkin vaan katoaa tomuna ilmaan. Toisin on nyt! :P 

Tavoitteena on siis syödä kunnolla viisi ateriaa päivässä, ILMAN jatkuvaa pikkunapostelua. Tämän homman kun saa pyörimään, niin ehkä ei tarvitse.. köh.. vetää iltaisin.. öö.. kasaa nutellaleipiä.. Ja napata kaupasta JOKA kerta mukaan suklaalevyä. Sokeria vähemmäksi, ravintorikasta ruokaa enemmäksi! Haluan päästä takaisin kiinni siihen rentoon ja terveelliseen syömiseen, josta kirjoitin viime keväänä. 

Olen tässä viimeaikoina tosi paljon havahtunut erilaisten ohjelmien ja dokumenttien kautta siihen, miten paljon omaan tulevaisuuteen ja (väistämättä joskus koittavaan) vanhuuteen voi vaikuttaa sillä, miten hyvää huolta itsestään pitää. Kaksi tärkeintä tekijää fyysisen kunnon ylläpitoon; ruokavalio ja liikunta. Jos kolmikymppisestä asti tuuttaa kroppaansa ravintorikasta ruokaa ja pitää huolta notkeudesta, aerobisesta kunnosta ja lihaskunnosta, niin on todennäköisempää, että kasikymppisenä tulevaisuus näyttää tältä (video alla) :) Love that granny!

Post by 97.9 La Raza.

Ärripurri

Ai että kun mamman pipoa taas puristaa. Mietin hetken, kirjoittako vai ei, koska olen tässä kuluneen viikon aikana törmännyt harmillisesti siihen ilmiöön, että äitiyden haasteista ei saisi ääneen valittaa, koska sillä loukkaa omasta tahdostaan lapsettomia. Tuollainen tekee surullisen olon, koska viimeiseksi ikinä tässä maailmassa nyt haluan loukata ketään :( Julkinen pahoitteluni siis, jos avoimuuteni on aihettanut pahaa mieltä. That being said, koen kuitenkin oikeudekseni kertoa valitsemallani tavalla arjen iloista ja suruista, hauskuutuksista ja ketutuksista. Siispä...

Yllä oleva kuva kuvastaa tätä päivää. Heräsin kipeänä, flunssa iski ihan nurkan takaa. Nooa oli yöllä heräillyt puolen tunnin välein ja "noussut ylös" kuudelta. Juhis parka siis aamulla ihan tööt. Ja minä ihan tööt. Ja Nooa väsymyksestä kiukkuisena. Syöminen tänään Nooalla on ollut äärimmäisen huonoa taas. Voi kun se muru osaisi kertoa, MIKSI kaikki ruoka on niin vastenmielistä. Ainut, mitä suostuu syömään, on banaani ja pienet paahtoleivän murut. Sitten päivän mittaan kiivetään itse (jep, tosi kiva taito) syöttötuoliin istumaan ja sanotaan "nam nam", niinkuin olisi nälkä. No varmaan onkin. Koetapa siinä nyt sitten selittää, että "äsken oli ruoka-aika ja sinulle oli tarjolla vaikka mitä ruokaa vaikka millä jekuilla höystettynä, et syönyt, seuraava ruoka on parin tunnin päästä." Joo, on myös koetettu kyseisellä hetkellä antaa kunnon ruoka. Ei kelpaa. 

Huh, miten paljon helpommalla arjessa pääsisi, jos lapsi suostuisi syömään!! Kun monta kertaa päivän aikana käy samat surkeat showt läpi, niin välillä kyllä tekee mieli heittää hanskat tiskiin.

Lisäksi illalla poika oli huonoimmalla tuulella ikinä, kitinä loppui hetkeksi vain kun tuli isompi itku. Pieni rauhoittuminen saatiin sillä, kun hikisen taistelun jälkeen haalaripukuisen pojan sai karateheitettyä rattaisiin ja lähdettiin pihalle haukkaamaan raitista ilmaa. Se teki itselle ja omalle päänsäryllekin ihan hyvää. Muun päivää onneksi pojat ovat olleet keskenään aika paljon menossa, että minä olen saanut levättyä nuhaani ja piinaavaa väsymystä pois. 

Tämmöisinä päivinä, sitä alkaa jo vakavasti epäillä itseäänkin äitinä.. että miten ihmeessä muut jaksaa, kun itsellä tekee vähän väliä tiukkaa??

No, onneksi suunta tästä on varmasti vain ylöspäin. Päivähoidon aloitus on varmasti se suurin syy, miksi arki täällä kotona takkuaa tällä hetkellä näin pahasti. Kyllä meillekin vielä varmasti koittaa iloisemmat ajat! Ainakin mulla on yks jännittävä, piristävä tukkaprojekti suunnitteilla ja sitä voinkin pian valottaa tarkemmin :) 

Muutoksen tuulissa

Eka työviikko on paketissa ja tässä oltu nyt päivä taas kotosalla. Mitä töihin tulee, niin olen yhtä hymynaamaa. Riippuu varmasti persoonasta sekä siitä, millaista lapsen kanssa on olla (lue: kuinka kuluttavaa) ja yleensäkin elämäntilanteesta, mutta riippui mistä roikkui, tää töihin paluu on ollut paras juttu! Ei minusta vaan olisi sellaiseksi äidiksi, joka viettää kotona kaikki päivät siihen asti, kuin lapsi täyttää kolme. Peukut niille, joista on! Ja hei, esim. yksi ystäväni luki pitkien hoitovapaiden aikana itselleen toisen maisterin tutkinnon ja vaihtaa kokoaan alaa, että kaikki vaihtoehdot on hyviä - pitää vaan tietää se itselle sopivin.

Nooalla päivät hoidossa on menneet melko hyvin. Itkua on aamupäivisin, kun ovat sen tunnin ulkona. Sisälle mentyä yleensä muuttuu tyytyväisemmäksi ja on välillä touhunnut ihan ilman tuttiakin. Yleensä suostuu vähän syömään (joskus paljonkin!) ja nukkuu hyvin päiväunet. Kahden tunnin päiväunet on ihan mahtava juttu, kun ne jo "lyhentää" hoitopäivääkin kivasti.

Kotona sitten on vähän reagoitu, mikä on ollut odotettavissa. Kitinä ja tyytymättömyys on eilen illalla ja tänään aamulla ollut korkealla. Tänään kuitenkin Nopsu selvästi tykkäsi, kun saatiin ihana Katja sekä Ben ja Ella kylään. Ruokaakin meni valtava lautasellinen ja leipäpala päälle sekä varmaan pari desiä maitoa. Nooa nukahti helposti ja minä koetin päiväunien aikaan opiskella vähän työhön liittyviä asoita, mutta pääsin työsuhdelainsäädäntöä sivulle 32, kun ajatus pienistä torkuista alkoi tuntua hitsin houkuttelevalta.

Iltapäivällä saatiin yksi mun ystävä kylään, jota en ollut nähnyt yli vuoteen! Viimeksi kun hän kävi meillä, Nooa oli ihan parin kuukauden ikäinen vauva. Olihan siinä vähän ihmettelemistä. Nooa oli unien jälkeen paljon paremmalla tuulella. Ehkä aamulla oli myös väsy, koska poika pomppasi aamulla (taas) jo kuudelta ylös. Nopsu kun on nukkunut niitä 12 tunnin unia, niin tuo 9-10 tuntia on varmaan vähän liian vähän.

Näköjään itseltäkin vie voimia tämä muutos elämänrytmissä sekä aikaiset herätykset, olisin nyt seitsemän aikaan jo ihan valmis unille.. voi kun joku siivoaisi keittiön, raivaisi lelut, hoitaisi pojan iltapesut, puurot ja nukuttamiset.. voisin itse hyvin jo tässä vaiheessa vilkutella hyvää yötä ja kadota peiton alle!

Terveisiä töistä!

Tänään se suuri päivä koitti. Lähtö oli tänään aamulla sen verran myöhään, että ehdin käymään suihkussa, laittamaan tukan ja meikkaamaan. Siinä samalla juomaan smoothieta ja kahvia. Juoksemaan kiireessä bussipysäkille. Toteamaan että bussi on myöhässä. Jumittamaan ruuhkassa niin kauan, että loppujen lopuksi olin vähän myöhässä töistä. Hyvä startti :)

Miten IHMEELLINEN päivä! Tuntui ihan uskomattomalta viettää kahdeksan tuntia ihan vaan omissa asioissa. Bussissa kuuntelin hyvää musiikkia, töissä sai vielä ottaa rauhassa, kun minulle oli aikataulutettu vain muutamia perehdytyksiä pitkin päivää. Onpa muuten ihana, että tämmöiselle hetken pois olleelle työntekijälle järjestetään "palaamisperehdytyksiä". Tulee tosi huomioitu olo ja hyvää tekee virkistää muistia sekä päästä kärryille kaikesta, mikä on sillä aikaa muuttunut.

Kuulostaako pahalta, jos sanon, että "koetin olla ajattelematta Nooaa"? Tarkoitan sillä sitä, että mietin, että se Nooan olo siellä hoidossa ei mun murehtimalla miksikään muutu. Korkeintaan lähetän sille stressienergioita. Tämä luottaminen palkittiin, koska pojalla oli kuuleman mukaan mennyt tosi hyvin hoidossa! Aamulla toki itkut, mutta oli syönyt, nukahtanut hetkessä ja nukkunut niin kauan kuin siellä päiväunia saa nukkua (kaksi tuntia) ja päiväunien jälkeen ollut reippaasti syömässä välipalaa, kun Juhis meni hakemaan <3 Nopsun päivät pidetään siis tällä viikolla vielä hieman tavallista lyhyempinä. Juhis haki aikaisemmin ja hakee huomenna. Minä keskiviikkona.

Työpäivän top3, jotka ei sinällään liity mitenkään itse työntekoon:
1. Rauhassa syöty lounas
2. Kävin kolmesti vessassa ovi kiinni eikä kukaan huutanut mulle siitä
3. Monta kuppia teetä ja kahvia - just because I can!

Huomenna uudelleen!! :)

Nooan ensimmäinen vuosi

Meidän mammaporukan Sinillä oli poikansa 1v. synttäreillä ihana seinälle kerätty kollaasi, jossa oli kuva pojan jokaiselta kuukaudelta. Siitä asti, on ollut tarkoitus kerätä Nooasta tämmöinen jokaisen kuukauden kuvien kokoelma. Nyt sen sain tehtyä. Ihan mahtava, miten pikkuhiljaa tuosta ikuisen hämmästysilmeen ylläpitävästä pojasta on kuoriutunut oman näköisensä, oman luonteisensa pieni poika. Ei vauva enää. Pieni poika. Rakas pikkuinen. Silti aina äitin vauva :)