sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Meidän koti ja koulun kahdeksas yö

Viikko unikoulua takana ja kyllä tämä aika hienolta vaikuttaa. Viimeyönä nukahtaminen hyvin vähäisillä itkuilla, paljolla höpöttelyllä 20:30. Puoli yhden aikaan herääminen, josta kuitenkin sai itse unen päästä kiinni. 4:40 herääminen, jolloin kaivattiinkin jo maitoa. Maidon jälkeen riitti jonkin aikaa virtaa ja hötkyämistä, mutta sitten uni tuli vielä uudelleen ja ylös on noustu 6:20.

Ensi yönä taas äidin vuoro ottaa patjapaikka Nopsun huoneessa. Katsotaan mitä se yö tuo tullessaan. Mutta on tässä nyt pari tosi hyvää yötä takana taas!

Nappasin aamulla muutamat kuvat meidän kodista. Oon huomannut, että vanhoista valokuvista on ihana katsella, että miltä kotona on milloinkin näyttänyt. Toivon, että olisin ottanut ihan vaan perus "kotikuvia" enemmänkin vuosien (ja kotien) varrella. Tämä on muuten VIIDESTOISTA koti minulle!


















En ole koskaan erityisesti pitänyt jääkaapin päällystämisestä kaikella sälällä, mutta kun tuo nyt vaan on niin keskeinen paikka pitää asioita esillä. (lue: käydään usein jääkaapilla, hehe)
Sieltä löytyy Nooan ruokataulukkoa ja meidän viikon ruokasuunnitelmaa. Nooan allergialääkäriltä saatu uusien ruokien lista, ostoslista ja muuta hauskaa/hyödyllistä.

Tällaisessa kodissa Nooa elää ainakin elämänsä ensimmäiset vuodet. Jotenkin tosi hassua ajatella, että tämä meidän omilla (ja pankin) pennosilla ostettu asunto on Nooalle SE lapsuuden koti. Tämä on kyllä ihana koti, mutta hieman me haaveillaan yhdestä lisähuoneesta, nyt kun työhuoneesta on kovaa vauhtia muotoutumassa Nooan oma huone. Huom. tästä EI voi lukea rivien välistä, että haaveillaan toisesta lapsesta - haaveillaan ihan puhtaasti vaan HUONEESTA :)




3 kommenttia:

  1. Kuudestoista. Unohdin Berliinin asunnon. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos!! Kyllä voisi jo sanoa, että näistä nukkumarutiineista ja tarvittavista rauhoitteluista ja tyynnyttelyistä on jo tässä viikon aikana tullut sen verran tapa, että näillä jatketaan. Ehkä sitten jossain vaiheessa se yömaito jää pois, mutta kyllä vielä (päivän tuhdistakin syömisestä huolimatta) poika tuntuu maidon aamuyöllä haluavan - ja vauhdilla sen 120ml hörppääkin.

      Poista