sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mummi kylässä

Me saatiin perjantaina aamulla Nooan mummi tänne kylään! Ensimmäinen päivä meni ihan vaan ihmetellessä, miten paljon tuo poika on voinut kuudessa viikossa muuttua. Vaikka isovanhempien soisi kyllä asuvan edes pikkuriikkisen lähempänä, mutta siinä mielessä harvempi näkeminen on kiva, että itsekin tajuaa aina sen, miten paljon Nopsu on kasvanut ja muuttunut, kun miettii aina, että "viimeksi kun nähtiin, niin..."

Perjantaina touhuiltiin kotijuttuja, kun Juhis oli kuvauskeikalla koko päivän. Kauppaa, siivousta ja pyykkiä - sitä arkista ja jokapäiväistä. Eilen käytiin paljon kävelyillä ja ulkona leikkimässä, nyt kun on hyvä sää. Ikeaankin tehtiin pieni reissu ja ostettiin eteiseen toinen samanlainen lipasto, kun meillä siellä jo yksi on. Tuo ulkovaatteen määrä kun tästä alkaa vaan nyt lähteä eksponenttiaaliseen kasvuun..



Tänään tehtiin reissu Porvooseen. Tuo ihana, kaunis, pieni vanhakaupunki kun on tästä käsin niin lähellä - vain 30min autolla. TOSIN, "vain" 30min autolla on suhteellinen ilmaus, kun Nooalla palaa hermot EDELLEEN 10min jälkeen :( Ihan tosi tylsää. Ei auta, vaikka kuinka viihdyttää - puhumattakaan, että voisi vaikka lähteä jonnekin sen kanssa niin, että itse ajaisi ja jäbä yksin takapenkillä kyydissä. Kuvassa siis suht harvinainen hetki - tyyppi tyytyväisenä autossa :)

Porvoossa käytiin Helmi-kahvilassa, josta saa ehdottomasti koko Suomen parhaita kakkuja. Minä söin omena-hasselpähkinäkakkua (joo joo, pieni vapaapäivä mun kahden viikon sokerittomuushaasteeseen) ja noi muut aikuiset otti suklaamangokakkua. Nooa söi päärynäsosetta ja ehkä litran maitoa. Hassua, miten yhtäkkiä tänään Nooalla on ollut hirveät maitohimot :)



Joku kesäväsymys on vallannut perheemme näiden takaisinsaapuneiden hellekelien myötä. Minä otin äsken päiväunet ja nyt pojat nukkuu vieläkin (17:15!!) päiväuniaan. Syödään tässä ja katsellaan, josko illalla käytäisiin jossain Juhiksen kanssa kahdestaan. Nooa alkaa nyt ihan eri tavalla tajuta, että onko isi tai äiti lähellä, joten voi vaan kysyä, miksi me ei oltu enempää poissa silloin kun se EI vielä tajunnut?? :)


2 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana töyhtötintti tuossa ekassa kuvassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tukka on niin ihguu, että haluisin aina pitää sen tuommoisena :) Ehkä vaan vähän tuuheampana :)

      Poista