keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kaksi kiukkupyllyä

Onko vähän säälittävää, jos rankan päivän jälkeen rentoutumiskeino on mennä Ikeaan? No, rehellisesti sanottuna ei pätkääkään kiinnosta vaikka olisi. Se nyt oli parasta mitä keksin.

Nooa on ollut pari päivää tosi kitisevä ja levoton. Siis tullut ihan mieleen ne ajat, kun poika kärvisteli maitoproteiinin sulatuksen kanssa. Harmitti tosi paljon, kun aamulla nähtiin pitkästä aikaa meidän lähiseudun mammaporukan kanssa ja Nooa oli mitä oli. Kaikki muut vauvat istuivat suht nätisti äitiensä luona vilteillä tai melkoisen tyytyväisinä tutkivat lähiympäristöä. Minua kerrassaan paljolti ärsytti se, kun Nooa vaan kitisi ja en oikein jaksanut keskittyä mihinkään keskusteluun. Ihmettelin myös sitä, miten nuo toiset jaksavat istua rattaissa vaikka 20 minuuttia ilman mitään itkua ja hötkyämistä. Jotenkin just nyt harmittaa, kun meidän rakas on ollut aina niin levotonta sorttia, että sen kanssa on hyvää tuuria, jos saa kauppareissun tehtyä niin, että toinen jaksaa sen aikaa istua liikkuvissa rattaissa. Pysähtyneet rattaat nyt on aivan ei-ei. Eli mikään "odotas äiti vähän katselee vaatteita" shoppailu ei todella tule kysymykseen.

Niin, olihan tämä blogi se paikka, jonne saa purkaa harmitustaan? Joo, no hyvä. Ja eihän tarvitse lisätä, että tietenkin rakastan tuota poikaa maailman eniten - silti välillä saa ärsyttää ja harmittaa? Okei, hyvä.

Haltialan niin ja näin onnistuneen piknikin jälkeen lähdettiin koko jengi rattaiden kera takaisin kohti Kartanonkoskea/Pakkalaa ja Nooa teki jotain, mitä ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Nukahti istuma-asennossa ei-peitettyihin rattaisiin. Siis silleen, kun olen kuullut että lapset joskus tekee - että niinku vaan simahtaa. Siinä jäi sitten päiväruuatkin antamatta. Kotona vielä ihmeet jatkui, kun mammaystäväni rohkaisemana koetin ajaa rattaat ihan sängyn viereen ja kipata siitä Nooan sinne jatkamaan unia. Pieni itku ja herääminen siinä vaiheessa, kun nostin, mutta sen jälkeen kaksi tuntia unta omassa sängyssä!

Oih, selitänkö nyt vähän pitkästi? Anteeksi.

No, tähän pari päivää jatkuneeseen (ja nyt illalla selvästi helpottaneeseen) kitinään sekä eiliseen löysään masuun on mulla kolme arvausta syyksi:
a) hampaat - aina hyvä veikkaus
b) maissi - annettiin eilen kolmatta päivää maissia ja viime yrittämällä oireet oli samankaltaiset. Tänään maissia ei enää olla annettu ja iltaa kohti Nopsu on selvästi "parempi".
c) en muista :D haha, siis oikeasti mulla oli vielä äsken kolme ajatusta!! :)

Onneksi Juhis tuli tänään aika aikaisin kotiin ja minä lähdin Ikeaan. Kävin siellä syömässä rauhassa ja otin pullat ja kaakaot päälle. Kiersin rauhassa tekemässä muutamat pikkuostokset ja ajelin rauhassa kotiin kuunnellen hyvää musiikkia (vähän liian kovalla, anteeksi äiti). Reissun avainsana: rauhassa.

Ylihuomenna alkaa elokuu ja meinaan tehdä siitä kunnon sportti- ja terveyskuukauden! Otan takaisin Elixian kortin ja pääsen taas salille sekä jumppatunneille. Oi miten ikävä onkaan sitä tunnetta lihaksissa, kun on tehnyt kunnon treenin!! Samoin kesän herkuttelulle voisi laittaa pienen pisteen ja keskittyä syömään monipuolisen terveellisesti. Lisäksi alan lukemaan uudelleen alusta Rhonda Byrnen ihanaa "Taikavoimaa" ja koetan tehdä joka päivä päivän harjoituksen. Nämä kaikki on tosi tärkeitä asioita ja auttaa kovasti jaksamaan arkea. Myös näitä harmituspäiviä.

Kuva lainattu

4 kommenttia:

  1. Ystävä-kulta, toivottavasti kirjoittaminen vähän helpotti! Blogi on ihan hyvä paikka purkaa tätä. Tai vois sitä vaikka purkaa mulle, saa soittaa aina. Mä niin ymmärrän miten kiristää pinnaan kun lapsi vaan kitisee ilman näkyvää syytä tai jos vaan sattuu itselle sellainen ei niin hyvän fiiliksen päivä, jolloin pienetkin harmit kasvaa suuremmiksi. Ehkä tolle kitinällekin löytyy syy pian (maissi, hampaat tai sitten "joku vaihe")

    Ihanaa kuitenkin, et pääsit rauhassa käymään Ikeassa, se on todellinen kotiäitien pakopaikka. Ja sulla on kivoja suunnitelmia tulevaisuudelle, voisit joskus kertoa mulle tosta kirjasta enemmänkin.

    Halaukset sulle, kultainen! <3

    (Hih, hassu tunniste! :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääääää, ihanin vastaus <3 <3 <3 <3 <3 <3
      Luin tän heti herättyä (puhelimessa kun näkyy meilit ja sinne tulee nämä kommentit) ennen kuin edes nousin sängystä ja tiesin sitten jo heti, että tästä päivästä tulee paljon parempi. Kiitos <3

      Kotiäidit, we stay united!! :) Ehkä ens kerralla hurautan sit vaikka teille - jos vaikka sattuu jotain niin kamalaa, kuin että Ikea olisi kiinni :)

      ps. ostin niitä mehujäämuotteja :) Ihastuin teillä tähän lapsuuden herkkuun ja nyt vaan pitäisi vielä keksiä mitä niihin laittaa.. ne sun mansikkajutut ainakin oli tosi hyviä!

      Poista
  2. Hyvä juttu! Tänne saa aina tulla, etenkin jos Ikea olis suljettu! Mehujää rules, sitä saa pitkänkin ajan kulumaan kun miettiin mitä kaikkee ihanaa herkkua niihin voisikaan laittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeedo, siis mojitomehujää, cosmopolitanmehujää, irishcoffeemehujää.. :P ;)

      Poista