torstai 8. toukokuuta 2014

Omaa Aikaa

Eilen aamulla vein Juhiksen ja Nooan juna-asemalle, josta pojat hyppäsivät junaan kohti Alavusta. Siellä miun pojat nyt ovat olleet reissussa eilisen ja minä olen saanut ihan Omaa Aikaa. Se on ollut aika i-h-a-n-a-a. Vaikka samalla ainakin sitä pikkutiikerin halausta kaipaakin hieman.. Ja isomman tiikerin <3 Tässä fiiliksiä eiliseltä kuvien (kröhm, siis näköjään ruokakuvien) muodossa!


Aamulla kaikki herättiin jo viideltä, joten hyvin ehti taas harjoittelemaan edellisenä päivänä opittua, upeaa, uutta taitoa. Tukea vasten seisomaan nousemista! Ai että! Ja sitten sieltä tullaan mukkelismakkelis alas, jos ei ole vieressä ottamassa koppia.. auts..


Kotiin palattua herkkuaamupala (siis sen kuuden aikaan syödyn jälkeinen lisäaamupala): kanelikaakaota, croissantia persikka- ja mustikkahillolla, suklaataateli, persikkasoijajugurttia.


Lounaaksi yhtä ikilempparia, eli kasvissosekeittoa.


Manikyyriä ja pedikyyriä. Voi miten sileät ja söpöt jalat tekee koko olosta nätimmän!


Kävelyllä taikametsässä (kai sille metsälle joku toinenkin nimi on, mutta mulle se on aina ollut taikametsä) valkovuokkojen meren keskellä. Auringonpaisteessa. Ihanaa!


Välipalana superherkkupirtelöä: banaani, mansikoita, hasselpähkinämaitoa, luonnonjugurttia ja suklaata. Mmmmmmmmm....


Illalla tuollaisia ihania norimakeja. Jälkkäriksi tein pellillisen suklaa-kikherne-keksejä, joita söin ainakin puoli pellillistä samalla kun katselin useamman jakson Millionaire Matchmakeria :) Tein iltapäivällä myös uuden aarrekartan, josta tuli aivan mahtava. Laitan sen tänään vanhan tilalle seinälle.

Tänään onkin sateinen päivä. Ajattelin tehdä vähän ompeluhommia, joogailla, lukea, tehdä ruokaa ja leipoa. Ja katsoa Rock of Ages -leffan. Suunnitella Nooan huoneeseen seinäkuvaa ja sitten.. illalla hakea rakkaat pojat junalta kotiin <3 <3 <3






2 kommenttia:

  1. Oi vitsi miten ihanalta toi oma aika kuulostaa! Niin kade.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämmöiset pari päivää pitäisi lakisääteisesti pystyä järjestämään jokaiselle äidille säännöllisin väliajoin :)

      Poista