perjantai 2. toukokuuta 2014

Rakkaus

Eilen jouduin itse käymään sairaalassa päivystyksessä. Minulla on lapsesta asti ollut sydämen kanssa hieman ongelmia ja nyt sain pitkästä aikaa semmoisen selvän svt-kohtauksen. Oli tosi kurjaa tietenkin, eikä siitä ehkä tässä sen enempää. Toivon, että pääsen nyt taas uusiin tutkimuksiin ja ehkä saan pienen operaationkin.

Aivan mahtava uusi tunne oli huomata, minkä määrän voimaa tuon pienen ihmisen olemassa olo antaa! Kun tuli kotiin ja sai nostaa pikkutiikerin syliin, tuntui kuin kaikki maailman murheet olisivat kadonneet. Miten ihana onkaan nähdä pikkuisen hymy ja se ilo, kun näkee äidin. Miten ihanaa, kun toinen ei vielä ymmärrä, että elämään kuuluu (yleensä) jonkin verran murheita ja sairauksia. Miten ihanaa, kun toisen katse on vain tiukasti eteenpäin ja jokainen päivä tuo mukanaan ilon ja onnen hetkiä.

Rakastan tuota pientä poikaa niin koko (hehe) sydämestäni. Toivottavasti oma pieni perhemme saisi paljon terveyttä ja pitkää ikää, että saamme jakaa vielä triljobiljoonat ilot yhdessä <3


Kuva lainattu. Siinä ei siis ole minä + Nooa, vaikka nopeasti katsottuna voisi luulla. Kadotin kuvan lähteen, joten pahoittelut linkin puuttumisesta. 

2 kommenttia: