lauantai 3. toukokuuta 2014

Aika mukavaa arkea

Varovaisia kuulumisia unikoulusta:
Yhdeksän ja puolen tunnin yö. Yhdeksän tunnin yö. Kymmenen tunnin yö. Heräämättä. Tassuttelematta.

Ja sitten vimmattua puun koputtamista!

Muutenkin täällä on viimepäivät asunut paljon tyytyväisempi vauva. Tosi ihanaa, kun ei ole sitä pientä kitinää jatkuvasti. Vaikuttaa nyt siltä, että kauran pois jättäminen ja maidon vaihtaminen toimii. Kokeillaan jossain kohtaa varovasti molempien vaihtamista takaisin, mutta nyt ainakin mennään hetken aikaa näillä. Huomenna koetetaan vähän maissia lisätä ruokavalioon.



Nopsun kummitäti tuli eilen kylään ja on huomiseen asti. Tänään käytiin Jumbossa kahvittelemassa. Tosin minulta kahvi on nyt pannassa näiden sydänjuttujen takia. Onneksi en ollut siihen ehtinyt mitenkään koukuttautua.. ENPÄ! Koko eilisen koski päähän ja tänäänkin olisi niin tehnyt mieli. Onneksi kofeiiniton kahvi on olemassa, niin sillä saa vähän edes psykologista vaikutusta. Ja kun mä rakastan kahvin makua!

Päivän rytmissäkin on tullut vähän muutosta, kun yhdet päiväunet on jääneet pois. Tässäpä siis vaihteeksi tämän hetken vuorokausirytmi rakkauspalleron kanssa:

05:30-06:30 välillä herääminen ja heti herättyä maitoa
07 riisipuuroa ja mustikkaa
09-11 välillä ekat unet
11 bataatti-kesäkurpitsa-possu
14 päärynää
15-17 välillä toiset unet
17 bataatti-kesäkurpitsa
19:30 riisipuuro ja päärynä
tässä välissä kylpy
20:00 maito ja unille

Yksi iso asia on nyt se, että viimeinenkin iltamaito pitäisi siirtää pois nukahtamisrutiinista, koska pitäisi alkaa pestä hammas <3 Tuo maito on vaan ollut semmoinen niin ihana rauhoittuminen ennen omaan sänkyyn laittamista.. Ja ei tarvitse kysyä, montako kertaa täällä on jo kuultu lause "no jos vielä tänä iltana.." :)

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, olette saaneet nukkua! Mahtavia uutisia! Jee!

    VastaaPoista
  2. Onpa pitkät unet, aivan loistavaa! Kyllä noin hieno unirytmi pitää "palkita" unimaidolla vielä - ainakin mummin mielestä :)
    Paula-mummi

    VastaaPoista
  3. Tiesihän sen, että heti kun ääneen iloitsee.. :) No, viime yönä yksi herääminen ja ylös noustiin jo 4:40. Ei mikään mahdoton, mutta olihan tuo vähän aikainen herätys :)

    VastaaPoista