Hetkiä (taapero)elämästä

Käytiin Nooan kanssa tänään aamulla Itiksessä (öhm.. hakemassa mulle yhdet farkut ja huivi..) pienellä retkellä. Kovasti tässä alkaa tajuta, että on viimeinen tavallinen viikko ennen joulua ja sitten päivähoidon aloitusta. Nimittäin sitten kun se päikky alkaa, niin aion ainakin aluksi rauhoittaa täysin nuo torstait ja perjantait leppoisaan kotona oloon, yhdessä ulkoiluun ja ehkä mammakaverien näkemiseen. Silloin ei hötkytä bussiin kiireellä, rynnitä ostoskeskuksissa ja syödä kiirellä purkista ruokaa toinen käsi kahvikupissa.

Tuota kuitenkin tänään teimme. Voi hyvät hyssykät välillä pienet asiat voi olla niin kaaoottista :D Kello tuli 11 ja ajattelin tehdä samoin kun tehtiin viime viikollakin. Mennään rauhalliseen kahvipaikkaan, minä otan kahvin ja samalla kun hörpin sitä, syötän Nooan.

Nooa syöttötuoliin. Alkaa venkoilut. Kitinät, kurkottelut ja venkoilut. Hiki valuen saan syötettyä puoli purkkia ruokaa ja Nooa huitoo sen minkä ehtii. Ei puhettakaan, että kykenisin juomaan kahviani. Lisäksi se on ihan tuhannen kuumaa. Nooa bongaa kassista maidon ja alkaa itkeä sen perään. Survon ruokapurkkia ja likaista lusikkaa laukkuun, sekoitan maitojauhetta ja vettä. Nooa nappaa pullon sekunnissa ja tajuan silloin, että meidän pitäisi alkaa jo liikkumaan bussia kohti. Oma kahvi edelleen koskematta.

On pakko riistää lapselta pullo kädestä, jotta saan haalarin puettua päälle. Potkuitku ja vastustelu maksimus. Onneksi käyn salilla ;) Lapsi väännön jälkeen rattaissa, haalari päällä, kengät jalassa, myssy päässä. Pullo kouraan ja lauleleminen, että rauhoittuisi ja tajuaisi, että nyt se maito on siinä. JUO. Oma kahvi edelleen koskematta, toki jo hieman jäähtynyt.

Kiskon itselleni takin päälle, survon tavarat rattaiden alas, menen tiskille ja pyydän saada "lopun" kahvin mukaan pahvimukiin. Lähdetään liikkeelle ja tajuan Nooan olevan rattaissa väärin päin. Siis istuinosa on pakko kääntää bussia varten. Nooa ylös rattaista. Huuto! Miksi seison yhtäkkiä tässä ja minne *vettiin meni se mun maito!? (okei, ei Nooa ehkä kiroilisi, mutta siltä sen ilme näytti). Rattaiden venkslausta, lapsi takaisin rattaisiin. Taas laululla rauhoittelu ja pullo suuhun. Oma kahvi nyt pahvimukissa, edelleen hörppäämätön.

Vihdoin liikkeelle. Nooa on jo selvittänyt maitonsa ja heittää pullon pitkin käytävää. Haen sen. Haen pöydälle unohtuneen pahvimukikahvin. Jatkamme matkaa, bussi menee ihan kohta. Nooa näkee kädessäni pahvimukin ja hänen on pak-ko saada se! Kitinä-kurkottelu-venkoilu. Kahvi on onneksi jo sen verran jäähtynyt, että kykenen kumoamaan sen lähes ns. ykkösellä kurkusta alas. Nooa raivoaa edelleen kun ei saa mukia, etsin kuumeisesti roskista ja ekaa kertaa elämässäni mietin vain mukin nakkaamista olan yli.

Mukista selvitetty. Pipot päähän, hanskat käteen, itku itku, tutti suuhun. Itselle pipo ja hanskat. Bussipysäkille. Bussi tulee. Kyytiin.

Viereisissä rattaissa matkustaa 8kk kaksoset. Huokaan mielessäni; "Luojan kiitos mulla näitä on vain YKSI!"

ps. Kiitos Jungle Juice Barin tyttö kun otit huoleksesi mun pahvimukin roskiin hoitamisen. Anteeksi Ciao Cafe a) yleisestä huudosta ja riehunnasta b) maitojauheesta pöydällä c) pöydän alle unohtuneesta likaisesta lusikasta d) keskelle käytävää jääneestä syöttötuolista. Rapatessa roiskuu.