Tämä kuva on Kätilöopistolta ja otettu yöllä. Minulla oli suuria vaikeuksia nukkua tuolla ollessa, vaikka olin aivan tajuttoman väsynyt kolmen vuorokauden synnytyksestä, mieli kävi niin ylikierroksilla koettaessaan tajuta, mitä oli tapahtunut, että nukkumisesta ei meinannut tulla mitään.
Nooalle sen sijaan uni maittoi. Olemmekin jälkeenpäin naureskelleet, kun mietimme, että miksi ihmeessä se siellä sairaalassa olo tuntui ihan hirveän sekavalta, kiireiseltä, levottomalta ja hankalalta - Nooahan kuitenkin pääasiassa nukkui koko ajan! Ehkä se kaikki muu olikin se, mikä teki olemisesta levotonta; oma kipeä vointi, imetyksen aloittamisen vaikeudet, Nooan unisuus ja siitä seurannut välttämätön kolmen tunnin välein syömään herättäminen, maitojen lämmitykset ja sitten vielä ne sokeriarvojen seurannat.
Tämä kuva on mielikuvana minulle ehkä kaikista tärkein synnytykseen liittyen. Mietin ehkä neljä miljoonaa kertaa, että vielä joku päivä minä kannan tässä turvakaukalossa meidän vauvan sieltä sairaalasta ulos. Meni se synnytys sitten miten tahansa, oli se miten kamalaa tahansa, niin tämä hetki vielä koittaa! Ja niin koitti. Ja niin kannoin. Vaikka tuskin kävelemään itse pystyin, niin itse halusin Nooan kantaa ovesta ulos.
Ja sitten se olennaisin tästä kuvasta - ei hyvä ihme mitä me ollaan mietitty kun on pakattu tuo haalari mukaan kotimatkaa varten :D En voi käsittää. Nooahan käytti tuota siis viime keväänä ja osittain vielä tänä syksynäkin!
Tässä kotiinpaluun jälkeen iloisin hetki. Ulkoilma. Muistan vieläkin hyvin sen, kun itse kävin ekaa kertaa noin viikkoon ulkona. Olo oli ihan epätodellinen. Kävely oli kipeydestä huolimatta ihmeen kevyttä. Ulkona oli samat kadut, talot, pihat, kuin ennenkin, vaikka minun koko maailma oli kääntynyt sillä aikaa ylösalaisin. Puihin oli tullut ruskan värit. Ihmiset kulkivat edelleen kauppaan ja menojaan. Minä vaan tuijotin ja mietin ja ihmettelin. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kun muistelee..
Nooahan ei vauvana ollut mikään helppo nukutettava. Yleensä se vaati tuntien ja tuntien työn. Monesti poika simahti kyllä johonkin, mutta parin minuutin torkkujen jälkeen oli taas nukuttamista vailla. Mutta onhan tämä kuva nyt maailman suloisin, eikö?!?
Ja sitten lopuksi hämmentävää yhdennäköisyyttä. Siis kuka sen vauvan oikein sai? Minä vai siskoni? Kumpi on yllä olevassa kuvassa, kumpi alla olevassa? Vai onko kuvassa sama nainen? :)
Ihania kuvia! Mä en puolestaan saanut synnärillä nukuttua sen takia, koska Lilian valvo ihan koko ajan! Sitä joutu olee yölläkin heijaamassa, että pysy tyytyväisenä. Näin jälkeenpäin varmaan syynä oli se, ettei se saanut tarpeeksi ravintoa, mutta eihän ne siellä mulle sitä korviketta mielellään tuoneet.
VastaaPoistaKotona meillä oli ihan samanlaista varsinkin iltasi, että nukutus kesti 2-3 ja kauhee huuto joka ilta useiden kuukausien ajan. Nyt kun miettii, niin onhan tää vähän erilaista ja helpompaa nukkumisen suhteen. Tilalle on vaan tullut muut kiukuttelut, mutta onneksi ne ei kestä sitä paria tuntia putkeen normaalisti :D Hassua miten sitä sillon alkuaikoina jaksoi kuitenkin aika hyvin.
Ai onpa hassua, etteivät antaneet lisämaitoa! Nooa sai sitä oikeastaan pelkästään ekat päivät. Multa ei tullut maitoa ja toisaalta, Nooalla kesti tosi kauan "oppia" imemään. Raasu kun avasi suun aina ammolleen niin, että kieli oli kuin liimattuna ylös kitalakeen. Tunge sinne nyt sitten väliin jotain nänniä :D
PoistaJa joo, hehe, tällä hetkellä tuntuu, että nukkuminen onkin ainut asia, mikä luonnistuu ilman kiukkuja :)
Voi että, ihana postaus <3 Oli se niin pieni. Ja joo, kyllä noissa kuvissa jotain samaa on, varsinkin kun samanlaiset paidat ja hiukset. Erona ehkä Nooan pitelyn luonnollisuus :D Oon naureskellu tuolle miun asennolle, mutta kun olin just saanut ekaa kertaa koskaan pikkuvauvan syliin.. :)
VastaaPoistaNo ihan yhtä luonnollinen sitä oli minäkin ekoilla kerroilla sylissä pitäessä! Sie sait nyt kuitenkin hyvää treeniä sitten omaa mahdollista varten! Isosiskon pitää kaikki ensin tehdä umpihangessa, että pikkusiskon on parempi löntystää perässä :P <3
Poista