maanantai 11. elokuuta 2014

Maanantai

Maanantait tuntuu näin hoitovapaallakin olevan just niin Maanantaita kuin Maanantait nyt yleensäkin on. Kivoja juttuja tähänkin päivään toki on mahtunut! Aluksi mainittava Nooan 11h yöunet vain yhdellä pikku heräämisellä iltayöstä. Aamulla sitten hypättiin Juhiksen kyytiin kohti keskustaa ja mentiin mun työpaikalle viemään sinne kuuluvia tavaroita ja moikkaamaan erityisesti yhtä mun aivan ihanaa tiiminvetäjää, joka nyt oli viimeistä viikkoa töissä. Siinä pojassa on paljon semmoisia piirteitä, joita soisin tulevan myös Nooalle. Semmoinen vähän rouhea räppiasenne, mutta sydän ihan kultaa <3



Lähdettiin töistä pois häiritsemästä ja mentiin vähäksi aikaa ihanaan Mokoon Sörnäisiin. Siellä kun on leikkipaikka. Joka Nooan mielestä oli yhtä kuin itse Tylsyys. Siis koko ravintola/kahvila tutkittavana, niin miten pari hassua lelua pitäisi muka miehen paikallaan? Sinne se koetti koko ajan vilistää tiskin taakse. Lupasin, että poika saa hakea sinne sitten kesätöihin, kunhan vähän kasvaa :)



Kotimatkalla tuli vähän 11 jälkeen bussissa uni, joka sitten kotona tyssäsi tuntiin ja mussukka oli sen jälkeen ihan myrtsinaama. Selvästi uni jäi kesken, mutta en saanut sitä enää jatkumaankaan. Huomenna kyllä en varmasti yritä edes laittaa Nooaa unille ennen yhtä! Myös siksi, että ne toiset päiväunet on aina työn takana ja ilman niitäkään ei meinaa jaksaa. Ainakin jos herää jo yhden jälkeen. Oh, tulisipa jo se yksien (ja jos saa toivoa, niin pitkien) päiväunien aika!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti