torstai 23. lokakuuta 2014

Ensilunta ja ensiaskeleita

Niin monesti sitä äiti-ihminen huokaa, että voi kun voisi ottaa itselleen lapsen sairastumiset tai kivut. No kuulkaas - mä onnistuin siinä! ;)

Rokotuksistahan monesti tulee erilaista jälkioiretta - tällä kertaa ne vaan tuli äidille. Nooa tosiaan selvisi yhdellä levottomalla yöllä, mutta minulle pamahti toissailtana rytinällä päälle flunssa. Onneksi onneksi ONNEKSI kävi niin, että Juhis pystyi pitämään eilisen päivän vapaana ja hoitamaan Nooaa. Minä sain levätä ja tänään olo on jo ollut suhteellisen hyvä. Tosin, kurkkutabletit ja flunssajuomat on aika hyviä kavereita :) Tässä fiiliksiä tämän päivän miniulkoilulta, mukana nenäliinoja ja termarissa Panadol Hottia. Maa on siis tosiaan tänään ollut valkoinen, niinkuin kuvastakin vähän näkyy!


Nooa on viimepäivinä ottanut isoja askelia kävelyn suhteen. Pun intended, hehe :) Siis nyt se jo aika rohkeasti ottaa itse pari askelta siinä välissä kun pitää päästä joltain tuelta toiselle. Tänään jopa lähti yhdeltä tuelta vaan kävelemään ilman mitään erityistä suuntaa. Huteriahan nuo askeleet on, mutta niin kai kuuluukin <3 Voitte vaan kuvitella, miten mahdotonta noista tilanteista on ehtiä nappaamaan kuvaa. Tässä paras yritys.


Nyt Nooa nukkuu jo yöuniaan ja minä teen valmisteluja huomista aamun lähtöä varten. Jännittää tosi paljon tälläkertaa lento.. Yksi syy on oma tukkoisuus, yksi syy on talvi ja se, miten paljon pitää topata vaatetta päälle. Kun olisikin kentällä vaan tuubia pitkin koneeseen kävely, mutta kun on bussikuljetus koneelle. Talking about haalari päälle, haalari pois, haalari päälle, haalari pois. Ja haalarilla tarkoitan haalaria, kenkiä, rukkasia, kypärämyssyä, pipoa.. puuh.. tulee jo hikikiukku pelkästä ajatuksesta!

Lisäksi tänään check inniä tehdessä tuli ilmoitus, että halutaanko jäädä varalle jäämään koneesta pois, kone kun on "erittäin täynnä", eli suomeksi ylibuukattu. No ei kiitos. Jos yksin olisin liikkeellä (ja ei olisi kampaajaa heti toisessa päässä odottamassa), niin to-del-la-kin haluaisin (siitä kun saa ihan hyvät korvaukset). Niin, pahoittelut vaan siis jo etukäteen sille raasulle, joka nyt vissiin joutuu istumaan meidän viereen. Aiemmin on aina ollut tyhjä paikka ja sen todellakin oon tarvinnut leluille, maidolle, syöttämiselle, repulle, Nooan touhulle...

Peukut siis pystyyn, että päästään suht sujuvasti perille ja mahdollisimman vähillä itkuilla! Huomenna nähdään äiti/mummi ja sisko/täti sekä kaikki muut!


2 kommenttia:

  1. Voi ihanaa, pian teillä jo kävellään! :) Älä kullannuppu stressaa lennosta, hyvin se varmasti menee. Ja bussikuljetuksessa ollaan kuitenkin melko lyhyt aika ulkona, itse ajattelen, että lapsi voi olla samoissa vaatteissa millä itsekin tarkenen ja ethän sinäkään itse toppapuvussa kulje...? Ja sitäpaitsi, mene ekana bussiin lastausvaiheessa niin saat sielä istumapaikan ja pääset sitten vikana ulos ja toivon mukaan jonossa eteen kun esittelet vähäpukeista Nooaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullannuppu! Voih, voisinko aina ja kaikkia vaatia kutsumaan mua tuolla nimellä :) Ih <3 Ja joo, eiköhän me pärjätä. Pitäisi ehkä vähemmän ajatella sitä, mitä muut ajattelee ja todeta vaan, että yksveen kanssa matkustaminen vaan nyt on mitä on. Olokaapa hyvät, tässä myö männään! :) :)

      Nähdään sit ensi viikolla! Joko porukalla tai sit rysäytetään sinne teille Nopsun kans joku aamu kun saan luvan kanssa pihistää auton :)

      ps. kun laitoin tän postauksen faceen, niin linkin loppuun tuli blogspot.nl - NL! :D Okei, Hollanti kutsuu mua :D

      Poista