sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tallinna avec les mamans!

Oi mikä ihana päivä meillä olikaan! Harvoin sitä viettää 13 tuntia putkeen koko ajan jutellen :) Oli niin mukavaa oikein sydämensä kyllyydestä jauhaa (niitä ulkopuolisille varmasti ah niin tylsiä aiheita) eli odotusta, synnytyksiä, vauva-arkea - sen iloja ja rasituksia, tulevaisuuden toiveita, ajatuksia. Ja tarkistaa puhelinta aina tarpeeksi tiheästi :) Niin ihana myös myötäelää ystävien syksyn uusia tuulia <3 Toivon kaikille omissa jutuissaan niin paljon hyvää ja iloisia tunteita!



Tallinnassa suuntasimme heti IHANAAN Kohvik Sesooniin lounaalle. Ei tuota paikkaa turhaan ole kaikkialla kehuttu. Niin hyvää ja niin edullista. Ihmettelimme kaikki hymyssä suin loppulaskujamme. Itse otin runsaan kasvisruuan (yläkuvassa), lasin valkoviiniä ja jälkkäriksi suklaakakkua (alakuvassa). Yhteensä 10,80! Päivä meni tosi nopeasti, kun lounaallakin vierähti jo kaksi tuntia. Pikaiset Kalamajan kaupoissa pyörähtämiset (itse nappasin mukaan vaaleiden hiusten hoitoainetta ja huulirasvaa), sitten minä kävin hieronnassa ja sen jälkeen oikeastaan lähdettiinkin jo suunnistamaan takaisin satamaan.



On se vaan onni, että näin aikuisena vielä löytää noin samanhenkisiä ystäviä <3 Kiitos tytöt, nähdään sitten taas seuraavaksi hiekkalaatikolla :)



Ja mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu.. makuuhuoneesta kuuluu poran ääni ja heti perään "hyvä Nopsu!! hyvä!!!!"



Pojat siellä kasaa lipastoa :)

3 kommenttia: